Jan van den Hecke vanhemman Asetelma 1600-luvulta. Kuva: Hannu Aaltonen

Asetelmat ovat katovaisuuden kuvia

Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyn teokset kertovat aisti-iloista, elämän lyhyydestä ja siitä, kuinka turhaa lopulta kaikki on.

• 22.11.2016 10:40
• Kaisa Halonen

Ensisilmäyksellä 1600-luvun hollantilaiset asetelmamaalaukset näyttävät ylistävän ylellisyyttä ja elämän nautintoja: eksoottisia hedelmiä, harvinaisia kukkia, viiniä, koristeellisia hopea-astioita, kalliita herkkuja hummereista riistaan. Hollanti oli ulkomaankaupan ansiosta 1600-luvulla Euroopan rikkain maa, ja maalausten kuvaama yltäkylläisyys oli aiempaa useampien ulottuvilla, samoin pikkutarkat ja värejä hehkuvat maalaukset itsessään.

Mutta samalla kun maalaukset kertovat aisti-iloista, ne muistuttavat myös noiden ilojen lyhytaikaisuudesta. Hedelmistä joku on jo ohittanut parasta ennen -päivänsä, kukka nuupahtaa minä hetkenä tahansa, koppakuoriaiset mönkivät jaolle eikä viinilasi ole enää täysi.

Erityisen tehokkaasti elämän lyhytaikaisuudesta ja kaiken katoavaisuudesta kertoivat niin kutsutut vanitas-maalaukset. Niissä on ihan omaa symboliikkaansa: pääkallot, vain hetken leijuvat saippuakuplat, sammuneet kynttilät, tiimalasit ja kuihtuvat kukat. Niiden oheen saatettiin maalata vallasta, oppineisuudesta, taiteista tai vauraudesta kertovia esineitä, kuten kirjoja, musiikki-instrumentteja ja koruja.

Vanitas-maalauksiin kätkeytyy myös kristillistä symboliikkaa. Perhosten tulkittiin kertovan ylösnousemuksesta ja jyvien ja seppeleiden iankaikkisesta elämästä. Turhuutta tarkoittava vanitas-sana puolestaan viittaa Vanhan testamentin Saarnaajan kirjaan. "Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta", todetaan heti sen alussa.