Asioiden laita
Välillä erehdyn halveksimaan niitä, joiden mielestä Jeesuksessa parasta on se, että hän tekee ihmeitä. Minua vieraannuttaa sellainen usko, jossa tärkeintä ovat yliluonnolliset käänteet. Useimmiten mahdottoman manaaminen mahdolliseksi ei nimittäin liity maailmanrauhaan tai nälänhätään, vaan omien pienten tarpeiden tyydyttämiseen.
Sittemmin olen oppinut antamaan anteeksi sairaille sen, että he rukoilevat terveyttä. Vain terveelle tulee mieleen arvostella sellaista. Kun elämä näyttää reunansa ja kuolevaisuudesta tulee oman ruumiin osa, tunnistaa itsessään elämänjanon, josta ei hetkeä aikaisemmin tiennyt mitään.
Siitäkin huolimatta olen antanut itselleni kotiläksyksi sen, että oppisin hyväksymään asioiden laidan. Että hyväksyisin sen, että olen terve, ja sen, että olen sairas. Että hyväksyisin sen, että olen yksin, tai sen, että olen sidottu toiseen. Että hyväksyisin menetykset, mutta hyväksyisin myös sen, mitä saan.
Kuolemanvakavissa sairauksissa parantuminen ulottuu vain harvoin itse tautiin. Yhtä varmasti olen sidoksissa elämäni odottamattomiin tai tuskallisen hitaisiin käänteisiin. Kaiken sen keskellä voi sydämeni kuitenkin tulla terveeksi pelkästä tyytymyksestä.
Silloin en enää kysy, miksi minulle kävi näin, vaan kuulostelen tarkkaan, millaista elämäni on. Ja kun uusi ilo, kipu tai pettymys tulee, on sekin minun ainutkertaista elämääni.
Jaa tämä artikkeli: