Dokumenttielokuva. Olkiluodon ydinvoimalan surullisenkuuluisasta rakennusprosessista kertova Atomin paluu peilaa ihmisen ja teknologian suhdetta. Kuva: Jussi Eerola

Atomin paluu kertoo kulttuurista ja arvoista

Atomin paluu -dokumentin ohjanneet Jussi Eerola ja Mika Taanila tarkkailivat yli kymmenen vuoden ajan, miten Olkiluoto 3 -ydinvoimalayksikön rakentaminen vaikutti elämään Eurajoella.

• 03.11.2015 16:00
• Marjo Kytöharju

Oli vuosi 2003, kun Jussi Eerola mietti dokumenttielokuvaksi sopivia yhteiskunnallisia aiheita. Sitten hän näki uutisen, jossa 6 600 asukkaan Eurajoki voitti kilpailun uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Eerola kiinnitti uutisessa erityistä huomiota siihen, että paikalliset yrittäjät tuntuivat suhtautuvan Olkiluoto 3 -yksikköön varauksellisesti, vaikka paikkakunnalla toimii jo kaksi ydinvoimalaa, Olkiluoto 1 ja 2. Se sai hänet pohtimaan, millaisia jännitteitä jättimäinen ydinvoimalahanke saattaa aiheuttaa pienellä paikkakunnalla.

Atomin paluu -dokumentin työstäminen alkoi seuraavana vuonna, kun Eerola oli saanut innostettua toiseksi ohjaajaksi pitkäaikaisen työkumppaninsa Mika Taanilan.

– Lähdimme tekemään dokumenttia siitä näkökulmasta, mitä kulttuurisia ja inhimillisiä seikkoja Eurajoella hankkeeseen liittyy. Uuden tulemisen Suomessa tehnyt ydinvoima tuntui hyvältä aiheelta, koska sen avulla voi kertoa muun muassa arvoista, siitä, millaisessa maailmassa ihmiset haluavat elää, Taanila kertoo.
 

Ylimääräistä draamaa

Dokumentin tekijät olivat varautuneet runsaan viiden vuoden projektiin, mutta rakennushankkeen yllättävän takkuilun takia siihen kului yli kymmenen vuotta. Jussi Eerolalle ja Mika Taanilalle se merkitsi sitä, että he saivat elokuvaansa ylimääräistä draamaa, vaikka rakennusprojektin aikataulussa pysyminen ei ollutkaan heille olennaista. Nyt on tiedossa, että hanke valmistuu aikaisintaan vuonna 2018.

– Atomin paluu olisi hyvin erilainen elokuva, jos hanke olisi edennyt ongelmitta, sovitussa aikataulussa. Sen myötä moneen maahan ehkä myös rakennettaisiin ydinvoimaloita, työpari tuumii.
 

Taanilalla ja Eerolalla oli projektin aikana tahoillaan muitakin töitä, mutta miehet palasivat tietyin väliajoin Eurajoelle. He haastattelivat siellä asukkaita sekä kunnan ja rakennusprojektista vastaavien Teollisuuden Voiman (TVO) ja ranskalaisen Arevan edustajia.

– Dokumentin tekemiseen suhtauduttiin hyvin. Emme kuulleet soraääniä juuri miltään suunnalta. Ehkä asiaan vaikutti se, että kuvasimme elokuvaa julkisella rahoituksella ilman mitään sidoksia, Taanila selvittää.
 

Vain yksi vastustaja

Paikkakunnalla suhtautuminen ydinvoimaan ja voimalahankkeeseen pysyi miesten mukaan koko ajan hämmästyttävän myönteisenä. Projektin hurja viivästyminen kyllä aiheutti kylillä huolta ja naureskelua, mutta monikaan ei julkisesti kyseenalaistanut hanketta. Myönteisyys johtui ainakin osittain siitä, että rakennustyömaan tuhatkunta ulkomaalaista työntekijää toivat kunnalle ylimääräisiä verotuloja.

Vasta vuoden kuluttua kuvausten alkamisesta löytyi yksi ydinvoimalaprojektia vastustava henkilö. Hän oli Arto Lauri, TVO:n entinen sähköteknikko, jota osa yhteisöstä piti harhaisena kylähulluna ja osa totuuden tietävänä oraakkelina.

– Lauri oli dramaturgisesti kiinnostava tyyppi, rohkea ja ristiriitainen. Hän on selvästi jonkinlainen nero, mutta hänen epätoivoista taisteluaan värittää viha ja katkeruus TVO:ta kohtaan, Jussi Eerola kuvailee.

Eipä Eurajoella pahemmin näkynyt myöskään ympäristöliikkeitä melskaamassa. Muutaman kerran kuitenkin muualta Suomesta tulleet ympäristöaktivistit osoittivat mieltään sulkemalla Olkiluotoon menevän tien.

Dokumentintekijät alkoivat leikata filmiä heti ensimmäisten kuvausten jälkeen. Silti lopullisessa leikkausvaiheessa oli raakamateriaalia yli 300 tunnin verran.

Jo alkuvaiheessa Eerola keksi käyttää tapahtumat moninkertaiseksi nopeuttavaa time lapse -tekniikkaa. Sillä tavalla pystyttiin kuvaamaan hankkeen vääjäämätöntä etenemistä.

– Liioitteleva laajakulmien käyttö tuntui hyvältä elokuvalliselta elementiltä. Se tuo Pan Sonicin musiikin kera dokumenttiin emotionaalista kerrontaa, eräänlaisen hengitystauon.
 

Nopea kehitys hämmentää

Farssimaisia piirteitä sisältävä ydinvoimaladokumentti on luonteva jatko kummankin taiteilijan töille. Suomen suurimman kuvataidepalkinnon Ars Fennican tänä vuonna saanut elokuvantekijä ja kuvataiteilija Mika Taanila on käsitellyt taiteessaan teknologian haavoittuvuutta sekä ihmisen ja koneen välistä suhdetta.
 

Monissa kansainvälisesti palkituissa lyhytelokuvissa kuvaajana toiminut Jussi Eerola puolestaan on kuvannut Taanilan kaikki elokuvat. Hän on myös ohjannut dokumentin sähköyliherkistä ihmisistä.

Taanilan ja Eerolan mukaan elokuva on hyvä väline tarkastella todellisuutta ja sitä, mihin suuntaan haluamme teknisen kehityksen avulla tätä yhteiskuntaa viedä.

– Olemme itse eläneet aikana, jona ei ollut kännyköitä eikä tietokoneita. Olisi kiinnostavaa tietää, miten nykyinen teknologia vaikuttaa esimerkiksi mentaalisesti ja psykologisesti ihmisen psyykeen.

Taanila muistuttaa, että teknologiseen kehitykseen vaikuttavat aina taloudelliset intressit.

– Kehitys on myös niin nopeaa, että nykytekniikka on jo viiden vuoden päästä kivikautista. On siis syytä pohtia taiteen keinoin tämän päivän tekniikan synnyttämiä uhkia ja mahdollisuuksia.