null Auta, armahda

Auta, armahda

Ensi sunnuntai on 2. paastonajan sunnuntai. Sen aihe on Rukous ja usko. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 25:1–10, 2. Kun. 20:1–7, 1. Kor. 10:12–13 ja Mark. 9:17–29.

Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.

Mark. 9:23

 

Pyhän Annan lastenkirkon alttaritriptyykissä on keskeisellä paikalla kuva Jeesuksesta, jolla on hohtavan valkea puku. Jeesus ojentaa kätensä harmaapukuista poikaa kohti. Pojan silmät ovat kiinni ja suu auki ja hän pitelee tuskaisena päätään. Lapset kiinnittävät alttaritaulussa ensimmäisenä huomionsa pojan kimpussa oleviin lepakoihin, liskoon ja muihin otuksiin. Näitä naivistisia hahmoja kuvanveistäjä Kaija-Riitta Iivonen käyttää kuvaamaan pirua ja pahoja henkiä.

Ensi sunnuntain evankeliumitekstin vaikuttavin vuoropuhelu tiivistyy seuraavassa. Pojan isä huutaa hädissään Jeesukselta apua kärsivälle lapselleen: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” Tähän Jeesus vastaa: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”, parahtaa isä.

Entä, jos ei ole uskoa edes sinapinsiemen vertaa? Moni sairas ahdistuu ja syyllistyy, kun rukouksista huolimatta sairaus ei parane eikä olo helpotu.

Muistan ikivanhan rukouksen, joka on monen ihmisen huulilla ja sydämessä päivittäin: ”Herra Jeesus Kristus, armahda minua syntistä.” Se voidaan kuiskata äänettömästi näkymättömän puoleen, vaikka kymmeniä kertoja päivässä. Näiden sanojen turvassa voimme levätä ja opetella rauhassa luovuttamaan itsemme Herran haltuun.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.