Avain omaan kulttuuriin
Kirjailija Jaakko Heinimäen mukaan Raamattu on klassikko, jota ilman ei lasta kannata jättää.
Kun Kirsti Mäkinen teki muutama vuosi sitten Suomen lasten Kalevalan, kirjailija Jaakko Heinimäki tuli ajatelleeksi, että olisipa hauska kirjoittaa Raamatusta samanlainen helppolukuinen versio. Kirja, jota lapset ymmärtäisivät ja joka antaisi oivalluksia myös aikuisille lukijoille.
Vaikka Heinimäki ei ideastaan ääneen puhunutkaan, hänen ajatuksensa luettiin Otavassa. Kustantaja halusi lapsille suunnatun nykykielisen Kalevalan, Runottaren ja historian lisäksi kirjaperheeseensä Suomen lasten Raamatun. Heinimäki sai mieluisen yhteydenoton ja aloitti prosessin, joka vei kaksi vuotta.
— Ajattelin, että sellainen kirja olisi hauska kirjoittaa, ja kyllä se sitä olikin. Välillä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin hauskaa, sillä Raamatun tekeminen lapsille oli yllättävän vaikeaa, Heinimäki kertoo.
Sananlaskujen mediakasvatusta
Lasten raamattuja on monenlaisia, mutta Heinimäen ja kuvittaja Christel Rönnsin teos on omanlaisensa muutenkin kuin nimensä vuoksi. Se on kotimaisin voimin tehty, ja rakenne on uskollinen alkuperäisteokselle.
— Halusin säilyttää Raamatun muodon, joka pitää sisällään sen, että Raamattu on pikemminkin kirjasto kuin yksi kirja. Siinä on monenlaisia kirjallisuuden lajeja: runoutta, historiankirjoitusta, kirjeitä ja uskonnollista julistusta. Mukana ovat myös Psalmit, Sananlaskut, Saarnaajan kirja ja Jobin kirja.
Varsinkaan hurskaan Jobin kärsimyksestä kertovaa kirjaa ei kovin monesta lasten raamatusta löydy. Eikä Job ollut helppo teksti Heinimäellekään.
— Sen kirjoittaminen oli vaikeata, koska tarina tuntuu niin kohtuuttomalta. Jobin kirjassa on kuitenkin paljon sellaista, jonka vuoksi halusin sisällyttää sen kokonaisuuteen. Esimerkiksi termi jobinposti, joka on yksi niistä Raamatun sanonnoista, jotka elävät nyt jo omaa elämäänsä. Samanlainen on Salomonin tuomio, jota urheiluselostajat käyttävät. Tai tuttu lausahdus "niin kauan kuin on elämää, on toivoa", joka on Saarnaajan kirjasta.
Sananlaskujen kirjassa on Heinimäen mukaan paljon hyviä opetuksia, kuten vaikkapa mediakasvatusta: "tyhmä uskoo kaiken, minkä kuulee". Saarnaajan kirjasta hän pitää, vaikka jonkun mielestä se on K80-tekstiä, elämäänsä kyllästyneen vanhuksen tilitys.
— Saarnaajan kirjan perusviritys on krääsäkulttuurin keskellä eläville aikuisille ja lapsille sopiva: se, minkä perässä me ihmiset usein juoksemme, on aivan turhaa. Tärkeää on ystävien kanssa oleminen ja arjen pienet asiat.
Delila näpyttelee tekstiviestiä
Heinimäki, joka on pappi, halusi lähestyä Raamatun tekstiä puhtaalta pöydältä.
— Raamattu on kirja, johon helposti suhtaudutaan joko ylenmääräistä pyhää kunnioitusta tuntien tai valmiiksi kielteisellä ennakkoasenteella. Minusta oli hauskaa sukeltaa Raamatun maailmaan niin kuin lukisin sitä ensimmäistä kertaa, ihmetellä ja hämmästellä, mitä kaikkea kirjasta oikein löytyy.
Ei hän pastorina silti halunnut laittaa lipereitä naulaan. Hän halusi käyttää asiantuntemustaan ja ottaa tekstiä tehdessään huomioon modernin raamatuntutkimuksen tuomat tiedot. Niitä hän hyödynsi etenkin kirjaan sisältyvissä lyhyissä tieto-osioissa.
— Toivon, että ennakkoluuloton asenne tekstiin välittyy lukijalle. Ainakin se näkyy kirjan kuvituksessa ja visuaalisessa ilmeessä, joista olen todella onnellinen. Tämä kirja on yhtä lailla kuvittajan teos.
Heinimäki kertoo olevansa ihastuksesta kananlihalla, kun hän katsoo kirjan ensimmäistä ja viimeistä kuvaa. Paratiisin hyvän ja pahan tiedon puu on lopussa taivaallisen Uuden Jerusalemin elämänpuu. Se on kasvanut, siihen on tullut matkan varrella monenlaista kaiverrusta ja sen oksalla kiikkuu huoleton tyttö.
— Kuvissa on huumoria, mutta ei heko-heko-juttua. Niissä heijastuu tapa, jolla kautta taidehistorian on Raamattua kuvitettu. Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen kertoo enemmän renessanssiajan pöytäkulttuurista kuin Jeesuksen ajan Lähi-idän ruokaperinteestä. Samalla tavalla Christel Rönns on piirtänyt Moosekselle crocksit, Simsonille hiustenkuivaajan ja Delilan lähettämään tekstaria.
Heinimäki on kirjoittanut kirjan tekstit omin sanoin, mutta toki siellä, missä kirkkoraamatun sanamuoto on perusteltu, hän on käyttänyt sitä. Rankaksi prosessin teki muun muassa se, että käytössä oli vain noin 300 sivua.
— Piti siis miettiä tarkkaan, mitä ottaa mukaan. En halunnut tehdä sievisteltyä versiota Raamatusta, mutta en myöskään vaivata lasten mieltä asioilla, jotka kuuluvat aikuisten maailmaan. Kyllä sieltä silti näkyy elämän raadollisuus ja myös Raamatun kirjoittajien jumalakuvan kehittyminen. Onhan kirjan alkuperäisteksti koottu noin 1000 vuoden kuluessa. Vanhimmat tekstit ovat 3000 vuotta vanhoja.
Saman maailman kansalaisia
Heinimäen mukaan Raamattu on ristiriitainen ja hajanainen teos, mutta juuri sellaisena Jumalan sanaa.
— Tämän lausuu siis pastori Heinimäki, hän toteaa.
Kirjailija Heinimäki korostaa kuitenkin tehneensä kirjan, johon voi hyvillä mielin tarttua myös henkilö, joka ei ajattele samalla tavoin. Raamattu on muinaisitämaisen kulttuurin klassikkoteos, joka on vaikuttanut länsimaiseen kulttuuriin enemmän kuin mikään muu kirja. Ilman sitä jää moni asia omasta kulttuurista ymmärtämättä, siksi ateistinkin kannattaisi lukea Raamatun kertomuksia lapsilleen.
— Raamattu näkyy suomalaisten lasten elämässä, vaikka arki olisi kuinka maallistunutta. Ajatellaan vaikka sitä, että tässä pöydän ääressä istuvat nyt Jaakko ja Pauli. Molemmat ovat suoraan Raamatusta otettuja nimiä, kuten suuri osa etunimistä, vaikkapa Jenni, Antti, Jere ja Jesse.
— Seitsenpäiväistä viikkoa pidetään itsestäänselvyytenä, mutta myös se on Raamatun peruja. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon vaikutusta Raamatulla on kieleen, jota puhumme. Kun Agricola käänsi Raamattua suomeksi, hän loi uusia sanoja. Moniko tulee ajatelleeksi, että sana hallitus on syntynyt Uutta testamenttia suomennettaessa.
Heinimäen mukaan Raamattu on hyvä esimerkki siitä, miten kulttuurit voivat oppia toisiltaan. Hepreaa puhuvat muinaiset paimentolaislapset ja suomalaiset nykylapset ovat saman maailman kansalaisia.
— Innostumme samantyyppisistä asioista ja pelkäämme ja toivomme samantapaisia asioita kuin Raamatun henkilöt omana aikanaan.
Lapset toimivat oikolukijoina
Suomen lasten Raamatussa suomalaisuutta löytyy kuvista. Esimerkiksi onnettomuuksien kohtaamalla Jobilla on kädessään sisupastilli. Tekstiä Heinimäki ei sen sijaan ole paikallistanut. Jeesusta ei esimerkiksi ole kirjoitettu astelemaan koivikossa tuohivirsuissa. Tarinat ovat uskollisia alkuperäisille kertomuksille.
Kun kerran kyseessä on lasten raamattu, niin onko tekstejä testattu lapsilla?
— On. Käsikirjoitusvaiheessa minulla oli joukko kriittisiä lukijoita neljän värikynän kanssa. Pyysin heitä merkitsemään eri väreillä, jos teksti oli liian vaikeaa, lapsellista, hauskaa tai pelottavaa. Sain lapsilta arvokasta palautetta, joka auttoi karsimaan kirjasta lässyttävän setämäisyyden, kiittelee Heinimäki.
Heinimäki arvelee tekstin avautuvan parhaiten kouluikäisille lapsille, jotka osaavat itse lukea. Mutta kirja ja siitä tehty ääniversio, jossa lukijana on näyttelijä Elsa Saisio, on kiinnostanut myös pienempiä lapsia.
Alla olevat lainaukset ovat peräisin Suomen lasten Raamatusta.
Simson ja Delila
Päivästä toiseen Delila valitti, että Simson ei oikeasti rakastanut häntä. Lopulta Simson kyllästyi ja kertoi Delilalle totuuden: "Minun hiuksiani ei ole koskaan leikattu, sillä enkeli sanoi minun vanhemmilleni ennen syntymääni, että niin ei saa tehdä. Jos minun hiukseni leikataan, minä menetän voimani ja olen kuin kuka tahansa ihminen."
Delila huomasi, että nyt Simson puhui totta. Hän lähetti filistealaisten sotapäälliköille viestin, että sotureiden pitäisi kerran vielä tulla Delilan taloon.
Seuraavana yönä Delila tuuditteli Simsonin uneen halaten ja suukotellen. Kun Simson nukahti, Delila leikkasi pois hänen seitsemän palmikkoaan. Aamulla filistealaiset tulivat vangitsemaan Simsonia. Se kävi helposti, sillä hänen mahtavista voimistaan oli jäljellä enää pelkkä muisto.
Kymmenen käskyä
He saapuivat leiriin juuri, kun meno oli villeimmillään. Heprealaiset hyppelivät kultaisen sonnin ympärillä ja huusivat ja kiljuivat ja lauloivat. Nuotiotulet loimusivat. Heprealaiset ylistivät sonnijumalaa, joka johdattaisi heidät turvaan. Jotkut rukoilivat sonnia viemään heidät takaisin Egyptiin.
Kiljuminen loppui kuin veitsellä leikaten, kun heprealaiset näkivät Mooseksen palanneen takaisin.
Matkasta väsynyt Mooses suuttui kunnolla.
"Näinkö vähän aikaa te muistitte nämä kymmenen käskyä?"
Mooses näytti heprealaisille Jumalan kirjoittamia kivitauluja, jotka hän oli Joosuan kanssa raahannut alas Siinainvuorelta. "Turhaanko me nämä haimme? Turhaanko Jumala nämä kirjoitti?"
Vihan vimmassa Mooses otti ja paiskasi kiviset laintaulut kallioon. Ne hajosivat murskaksi. Sitten Mooses hajotti Aaronin tekemän alttarin ja kultaisen sonnin.
Jeesus siunaa lapsia
Vähän myöhemmin äidit toivat lapsiaan Jeesuksen luokse. He halusivat, että Jeesus siunaisi heidän lapsensa. Opetuslapset ajattelivat, että Jeesuksella oli nyt muuta mietittävää ja että hän halusi olla omissa oloissaan. Opetuslapset pyysivät äitejä poistumaan.
Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Antakaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Taivas on lasten kaltaisia varten."
Jeesus pani kätensä lasten pään päälle ja siunasi heitä.
Vedenpaisumus
Kun varasto tuli valmiiksi, Nooa alkoi kerätä sinne eläimiä, isoja ja pieniä, muurahaisesta norsuun. Arkki tuli täyteen eläimiä ja niiden ruokaa. Muut ihmiset nauroivat Nooan hömpötyksiä ja pitivät häntä aivan hulluna.
Sitten alkoi sataa. Satoi monta päivää peräkkäin. Nooa vei vaimonsa, poikansa ja poikiensa vaimot arkkiin. Sade ei lakannut, maa lainehti jo vettä. Silloin Jumala avasi syvyyden lähteet, ja vettä alkoi pulputa myös maan sisältä.
Jaa tämä artikkeli: