Banana split
Mummolani sijaitsi 1980-luvulla keskellä Helsinkiä. Kun luokkatoverini lähtivät kesälomalle Padasjoelle tai Janakkalaan, minä suuntasin keskelle pääkaupungin ihmisvilinää.
Lapsuuden kesistä parhaiten on mieleeni jäänyt Seurasaaren nudistiranta. Makoilimme mummin kanssa hiekoilla kylki kyljessä. Ensimmäisenä lapsenlapsena sain hänen jakamattoman huomionsa.
Kesäloman viikot olivat unohtumattomia. Muistan, kuinka menimme keskustan Stockmannin lastenosastolle ja mummi kuiskasi minulle: ”Nyt saat Mikko ottaa itsellesi juuri sen lelun, jonka olet aina halunnut.” Ja minähän otin. Valitsin niin suuren leijonan, että kantojuhdaksi tarvittiin tavaratalon hissityttö.
Yhden ostosreissumme jälkeen istuimme tavaratalon jäätelöbaarissa. Olin tilannut tapani mukaan Banana split -jäätelöannoksen. Kun olin ahminut pallotolkulla jäätelöä, mummi kysyi, halusinko kenties vielä toisen annoksen. Naapuripöydän vanha setä oli ilmeisesti seurannut mässäilyämme ja tokaisi: ”No, eikö tuolle pojalle mikään riitä? Pitääkö lapsille antaa kaikki tässä maailmassa?”
Mummi katsoi setää lempeästi ja sanoi: ”Tulee vielä aika, jolloin en voi enää syödä jäätelöä ainoan lapsenlapseni kanssa.” Mummi otti kädestäni kiinni ja talutti minut pois.
Kahden viikon päästä kuulin musertavan suru-uutisen: Mummi oli nukkunut pois vain 55 vuoden iässä. Leukemia oli vienyt voiton.
Rutistin suurta leijonaani ja mieleni teki taas jäätelöä.
Jaa tämä artikkeli: