– Elämän vaikeita asioita voi käyttää ja muuttaa muuksi, sanoo Cia Karlsson. Kuva: Jani Laukkanen

Cia Karlsson tekee taidetta parantumisen ihmeestä

Taiteilijan materiaaleja ovat esimerkiksi vanhat lääkkeet ja lääkepakkaukset.

• 20.11.2015 17:10
• Kaisa Halonen

Puolen vuoden työ on valmis ja ripustettu galleriaan. Nyt taiteilija Cia Karlssonin pitäisi siivota työhuoneensa ja viedä kasoittain vanhoja lääkkeitä apteekkiin. Lääkkeet ja niiden läpipainopakkaukset ovat viime vuosina olleet hänen teostensa materiaalia.

Ensin tulivat Ihmeitätekevät äidit. Ne olivat ikonikollaaseja, joissa joidenkin ikonien suojalevyt oli tehty lääkepakkauksista. Sitten vuosina 2010–13 hän toteutti Teoksia mielen lääkkeistä -hankkeen, johon kuului lääkekruunuja, lääkepakkauksista virkattu kattokruunu sekä videoteos ja verkkopalvelu, joihin Karlsson kokosi lääkkeiden käyttäjien kokemuksia.

– Se oli minulle tärkeä projekti. Sen idea syntyi töissä, laitoselämän keskellä, ja se muutti myös suhdettani asiakkaisiin, kertoo Karlsson, joka on toiselta ammatiltaan mielenterveyshoitaja.

Yksi hankkeen teoksista oli Avioerokruunu, jonka tekeminen oli Karlssonille myös oman avioeron läpikäyntiä. Nyt hän on tehnyt kruunujen sarjaan vielä yhden lisää, Syrjäytetyn isän kruunun. Sen materiaalina ovat lääkkeet, joita eräs isä on tarvinnut selviytyäkseen huoltajuusoikeudenkäynneistä. Kruunun avulla Karlsson haluaisi herättää keskustelua etäisien asemasta.

Karlssonin uusimmassa Hengenpelastajat-näyttelyssä lääkkeitä on käytetty rukousnauhojen materiaalina. Hengenpelastaja-teoksessa 99 eriväristä kapselia ja tablettia hehkuu jalokivinä. Ataraksia-nauha puolestaan on virkattu mieltä rauhoittavista allergialääkkeistä ja niiden tyhjistä pakkauksista.

Monille sairastuminen on hengellinen tapahtuma

Yksi sysäys rukousnauhojen tekemiseen oli pohdinta siitä, ovatko uskonnollinen ja tieteellinen maailmankuva tai usko ja lääketiede toisensa poissulkevia. Kuunnellessaan psyykenlääkkeiden käyttäjien kokemuksia Cia Karlsson huomasi, että jotkut selittivät sairauttaan uskonnollisella kielellä. Samantapaisia tulkintoja hän kuuli myöhemmin myös fyysisesti sairastuneilta.

Ihmiset saattoivat puhua rangaistuksesta, opetuksesta tai siitä, että Jumala haluaa puhutella heitä sairauden avulla. Jotkut kokivat sairautensa syvästi hengellisenä tapahtumana. Myös ne, jotka eivät pitäneet itseään mitenkään uskonnollisina, saattoivat kertoa rukoilleensa sairastuttuaan.

– Se osoitti, että vaikka tiede on edistynyt, irrationaaliset selitykset eivät ole kadonneet maailmasta mihinkään, Karlsson sanoo.

– Vielä enemmän minua kiinnosti se, millä lailla hengellisyys voi edistää toipumista. Kantaako lapsuudenusko kriisin hetkellä? Jotkut psyykkisesti sairaat ihmiset esimerkiksi käyttivät uskonnollista kieltä tavalla, jonka tajusin olevan mieltä rakentavaa. Usko auttoi heitä selviytymään sairaudestaan. Toisaalta toisille se aiheuttaa hirveää ahdistusta.

Karlssonille itselleen uskonnollinen kieli tuntuu oudolta ja vaikealta. Tekemällä hän yrittää puhua siitä, mihin sanat eivät yllä.

– Uskonnollinen puhe on kuin vieras kieli, jonka sanastoa en ole oppinut ja jonka sanojakaan en osaa ääntää oikein. Halua ja tarve siihen silti on. Moni sairastunut kertoi tunteneensa itsensä hölmöksi rukoillessaan, mutta rukoilleensa silti. Ehkä se on omakin kokemukseni.

Rukousnauhoja haavalangasta

Hengenpelastajat-näyttelyn rukousnauhojen tekemiseen käytettyjä työtunteja Cia Karlsson ei pysty laskemaan. Viiden teoksen valmistumiseen meni puoli vuotta. Rukousnauhat on virkattu ohuenohuesta haavalangasta ja lääkekapselit kiinnitetty ketjuksi haavahakasilla.

Näyttelyn idea konkretisoitui, kun useampikin Karlssonin ystävä sairastui muutama vuosi sitten, ja jotkut heistä kuolivat. Näiltä ystäviltään hän sai materiaalia teoksiinsa: lääkkeitä ja niiden pakkauksia, lääkemukeja ja kanyyleja.

– Kaikki näyttelyn teokset on tehty materiaaleista, joilla pelastetaan ihmishenkiä. Ne kertovat ihmisten sairauksista ja kärsimyksestä, mutta myös parantumisen ihmeestä. Ystäväni, jonka sytostaattihoidossa käytetyistä kanyyleista tein köynnöksen, elää edelleen.

Karlsson naurahtaa, että hän on jaksanut uskoa käsillä tekemisen mielekkyyteen. Silloinkin, kun hän virkkasi haavalankaa suurennuslasin alla ja joutui välillä purkamaan ja aloittamaan alusta.

– Vaikka kukaan muu ei virhettä huomaisi, minä halusin, että työ on tarkalleen oikeanlainen.

Taiteilija pääsisi ehkä helpommalla, jos hän keskittyisi ainoastaan yhteen tekniikkaan. Karlssonin jokainen projekti on ollut erilainen. Yhteen hän on tehnyt tuhkauurnia, toista varten opetellut kultaamaan.

– Niin, miksi aina hakeudun tekemään sellaista, jossa on suuri riski epäonnistua? Minulla on ehkä tutkijan asenne. Mieleen nousee kysymyksiä, jotka vaivaavat ja joita yritän selvittää. Aina vastauksia niihin ei löydy.

Jokin Karlssonin projekteja yhdistää: niiden aiheet liittyvät sekä hänen keskenjääneisiin uskontotieteen opintoihinsa että hänen ammattiinsa hoitoalalla.

Viimeiset puoli vuotta Karlsson on saanut tehdä näyttelyään apurahan turvin. Hän myös opiskelee neljänä iltana viikossa painoviestintää eli alaa, josta hän nuorena haaveili. Hoitotyöhön palaamista hän vielä harkitsee.

– Se on raskas ja myös huonosti palkattu ala. Olen tehnyt sitä kauan ja olen siitä aika uupunut. En ole koskaan voinut näin hyvin kuin nyt näinä kuukausina, joina olen saanut virkata ja opiskella, Karlsson kertoo.