Donitsiin kätketty viisaus
Nuorella naisella ei mennyt hyvin. Opinnot, työt ja rahat olivat loppu. Poikakaverikin katseli jatkuvasti muualle.
Viimeisillä kolikoillaan nainen päätti ostaa lohdutuksekseen donitsin.
Mutta kun hän astui ulos kauppakeskuksesta, taivaalta syöksyi lokki sieppaamaan herkkupalan.
”Tämänkin vielä minulle teit, Jumala! Miksi? Mitä Sinä oikein yrität sanoa?” nainen parahti kohti taivaita, kyyneleiset silmät loittonevassa linnussa.
Hän tiesi, että donitsia mutustellessa hätä ja paha olo olisivat unohtuneet, vaikeiden kysymysten kakofonia hänen mielessään olisi hetkeksi hiljentynyt. Miksei Jumala antanut hänen täyttää sisäistä tyhjyyttään edes yhdellä donitsilla?
Sitten nainen havahtui. Hän tajusi, että juuri niin hän oli tehnyt koko elämänsä ajan. Vaientanut sisimpänsä lukemattomilla erilaisilla donitseilla. Ja tässä sitä oltiin.
Naisesta alkoi tuntua, että hän oli höttöinen donitsi itsekin, sisällään tyhjä, ammottava aukko.
Seuraavina päivinä hän lähetti kymmenen työhakemusta ja sanoi sitoutumiskammoiselle poikakaverilleen hei hei. Eihän moisella ravinnolla voi elää loppuelämäänsä.
Siitä alkaen nainen hymyili Jumalalle — aina nähdessään lokkeja.
Jaa tämä artikkeli: