null Ei pidä paikkaansa

Ei pidä paikkaansa

Eräällä ystävälläni on mielenkiintoinen harrastus. Hän kerää sinikantiseen ruutuvihkoonsa asioita, joita yleisesti pidetään normaaleina. Erikoisen hänen listastaan tekee se, että nämä normaaleina pidettävät asiat ovat hänen mukaansa suuria valheita, jotka estävät ihmisiä tutustumasta omaan itseensä ja kunnioittamasta elämäänsä.

Otan muutaman esimerkin. Normaalia on nykyään se, että tekee yhdeksästä viiteen työtä tuntematta minkäänlaista mielihyvää. Normaalia on nauraa ihmiselle, joka etsii onneaan rahan sijaan. On normaalia uskoa, että aggressiivinen ja töykeä käytös tarkoittaa voimakasta persoonallisuutta.

Ihminen on luonteeltaan laumaeläin, joka seuraa äärimmäisen tarkasti lajitoveriensa liikkeitä. Tätä ihmisrotuun kuuluvaa piirrettä bisnesmaailma käyttää säälimättä hyväkseen luomalla koko ajan uusia tarpeita. Ongelmana vain on se, että näin ihmiset vieraantuvat itsestään ja alkavat sokeasti toteuttaa muiden määrittelemää elämää. Samalla ihmisyyden todellinen sisin, sielullisuus, pakenee entistä syvemmälle ja kauemmas.

Miten tällaista kehitystä voisi vastustaa? Mitäpä, jos raapustaisit vaikkapa tämän kirjoituksen perään muutaman asian, joita yleisesti pidetään normaaleina, mutta jotka sinun mielestäsi eivät pidä paikkaansa.

Minä voin aloittaa. Suomessa menestystä ei voi juhlia ilman humalahakuista juomista. Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei enää 2000-luvun Suomessa voi uskoa itseään korkeampaan voimaan. Elinikäinen sitoutuminen toiseen ihmiseen ei nykymaailmassa ole enää mahdollista.

Helpotti.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.