Eila Jaatinen — in memoriam
Eila Jaatinen siirtyi rajan toiselle puolelle Peijaksen sairaalassa sunnuntaina 26.2.2012.
Eila oli monipuolinen kielen ammattilainen, toisaalta herkkävaistoinen ja runollinen, toisaalta maanläheinen. Hän oli sekä kirjailija, runoilija, kääntäjä, kolumnisti, kriitikko että toimittaja. Hän ohjasi harrastajakirjoittajia, oli perustamassa Lastenmaa-lehteä ja toimi Kirjapajan kustannustoimittajana. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu kaikissa pääkaupunkiseudun seurakuntalehdissä. Vantaalainen Eila Jaatinen oli syntynyt Heinolassa 17.11.1952.
Omien teostensa, proosan, runojen ja lastenkirjojen, lisäksi Eila käänsi muun muassa englannista, ruotsista, ranskasta, saksasta ja italiasta. Vuonna 1995 Eila Jaatinen palkittiin kirjastopalvelun kriitikkopalkinnolla.
Kielten lisäksi vanha musiikki oli Eilan intohimo. Kesien kohokohtia olivat osallistumiset Karjaan vanhan musiikin kurssille. Kiinnostus tuotti monia vanhaa musiikkia tai vanhoja soittimia käsitteleviä lehtijuttuja. Eila otti yksinlaulutunteja ja lauloi Saksalais-suomalaisessa kuorossa 30 vuotta.
Aviomiehen avustamana — Eilahan oli viimeiset vuodet pyörätuolissa — pari matkusteli pitkin Eurooppaa: Tanskassa, Saksassa ja monet kerrat Tallinnassa. Italia oli Eilalle moneen kertaan käyty maa, jonka kieli oli myös tuttu.
Kun Vantaan Lauri kuusitoista vuotta sitten perustettiin, tarvittiin kirjoittajavahvistusta. Uudeksi toimittajaksi palkattiin Eila Jaatinen. Vasta aloittaneen lehden verkostoja oltiin vasta kehittämässä, kun eräänä aamuna työpaikalle saapui kanssani vain Eila. Muut työntekijät olivat vuoteen omina, flunssan kaatamina. Silloin näin vielä uuden Eilan, kylmäverisesti työhönsä sitoutuneen ihmisen, joka ei järkkynyt mahdottomalta tuntuneen savotan edessä: ”Tehdään lehti sitten kahdestaan.”
Niin tehtiin.
Kun Eilan toimittajuus Vantaan Laurissa päättyi, hän jatkoi lehden avustajana kirjoittamalla juttuja sekä arvioimalla kirjoja, elokuvia ja teatteria. Kaksi viimeiseksi jäänyttä kirja-arvostelua julkaistaan tässä lehdessä. Mietiskelyyn ohjaavia lyhyitä kirjoituksia, Vartin retriittejä, syntyi kymmeniä. Viimeinen, Amaryllis, ilmestyi tammikuussa. ”Suurin osa kauneuden, ilon ja valon koodeista vain viittaa johonkin mahdolliseen, tulevaan”, Eila kirjoitti.
Rajan tällä puolella Eilaa jäivät kaipaamaan sukulaisten ja ystävien lisäksi aviomies Raimo ja tytär Milka. Toisella puolella oli vastassa Sakari, rakas poika.
Jaa tämä artikkeli: