– Tahdon kääntää kolaroinnin seuraukset voimavaraksi, sanoo näyttelijä Pekka Heikkinen.
Elämä ei jätä kolhuitta
Pekka Heikkinen vammautui 15 vuotta sitten.
Näyttelijä Pekka Heikkinen, 43, rullaa tuolinsa yleisön eteen. Eturiviin on asettunut ihmisiä pyörätuoleissa. Salin keskivaiheilta kuuluu hengityskoneen rahinaa. Esityspaikkana ei ole teatterisali vaan laitos, jossa asuu invalideja.
Heikkinen kiertää Suomea esittämässä monologiaan Näillä mennään. Monesti katsojina on ihmisiä, jotka eivät teatterissa käy, koska eivät pääse liikkeelle. Joku ei ole edes kiinnostunut näyttämötaiteesta. Mutta nyt on. Esitys puhuu siitä, millaista on vammautuneen ihmisen elämä.
Monologi on saanut aineksensa Pekka Heikkisen omasta elämästä. Nuori näyttelijä oli uransa alussa, kun hän ajoi moottoripyöräonnettomuuden. Tuli selkäydinvamma, ja hän joutui pyörätuoliin.
Melko pian Heikkinen päätti kuitenkin toteuttaa unelmansa ja lähti maailmanympärimatkalle.
– Ajattelin hyvin matemaattisesti. Luut kasaan ja takaisin radalle! Enpä anna pikku mällin haitata omaa hohdokasta näyttelijänuraani.
Heikkisen kasvoilla häivähtää hirtehinen hymy. Hän oli pärjääjä ja suorittaja, näyttelijä, joka näytteli itselleen ja muille vahvaa ihmistä.
– Mutta oli siinä muutakin. Se oli minun tapani tehdä surutyötä.
Kuten oli sekin, että hän osti vanhan kansankoulun Tampereelta ja remontoi sen perheelleen.
Toipilasajan jälkeen Heikkinen jatkoi näyttelemistä tv-sarjassa Hovimäki. Myöhemmin tarjottiin rooleja muun muassa sarjoista Seitsemän ja Taivaan tulet. Heikkinen näytteli viidentoista vuoden ajan muiden tekemiä käsikirjoituksia. Ja mielellään näyttelikin. Vähitellen hänen rinnassaan alkoi kuitenkin tuntua kumma kaiherrus.
– Tuli pakottava tarve tehdä omaa elämää peilaava monologi.
Se, jolta puuttuu jokin fyysinen kyky, on muiden silmissä poikkeus, epänormaali. Aina joku tuijottaa tai kysyy tyhmiä. Tästäkin teemasta monologi puhuu niin, että yleisö nauraa vedet silmissä.
– Esitän tätä ihmisille, jotka ovat saaneet siipeensä, sanoo Heikkinen, jonka elämässä kipu on ollut läsnä jo kymmenen vuotta.
– Kipu on kuin järjettömän huono työkaveri, joka sotkee hommat. Kun aamulla herään, saatan puoliääneen tuhahtaa: Älä tule siihen sotkemaan, mene matkoihisi!
Krooninen kipu ei hellitä lääkkeillä. Heikkisen konstina on toiminta, tekeminen ja nauraminen.
– Ei ole muuta keinoa kuin oman kipukynnyksen nostaminen. Se on tavallaan itsesuggestiota.
Kolarin jälkeinen elämä on ollut Heikkiselle taistelua sen seurauksia vastaan. Kipu ei hellitä eikä luopumisen suru ole kerralla surtu.
– Ihminen on kuitenkin ihminen, oli jalkoja tai ei. Ei elämä ketään kolhimatta jätä. Moni elää jaksamisensa rajoilla, kuka mistäkin syystä.
Heikkinen tuo näyttämölle ihmisen ikituntoja: iloa ja ikävää, surua ja huojennusta. Hänen mukaansa kyse on pahojen tapahtumien selättämisestä. Onnettomuuden voi kääntää voimavaraksi.
Pekka Heikkisen monologinäytelmä Näillä mennään ke 9.4. klo 19 Teatteri Vantaassa, Tikkurilantie 44.
Jaa tämä artikkeli: