Elämän hoito-ohje
Olohuoneeni ikkunasta tuijottavat väsyneiden marjapensaiden hedelmättömät oksat. Niiden käpristynyt ja vaivainen olemus muistuttaa puutarhurin kehnoudesta. Vuosi toisensa jälkeen ne tuottavat uuden rönsyn, jolle marjaterttu ei vahingossakaan eksy. Joka syksy mieleeni hiipii sama ajatus: ”Jotain tarttis tehdä.”
Viinimarjapensaiden hoidossa olen tyytynyt vuosien kuluessa aina samaan metodiin: karsin marjoja tuottamattomat oksat pois ja yritän leikata pensaan harmonisen näköiseksi. Ei toimi enää. Vuosi toisensa jälkeen marjoja tulee entistä vähemmän ja karsittavaa on rutkasti. Ilkeästi vääntyneistä oksista on enää mahdotonta saksia tasapainoista luomusta.
Nyt on muutoksen aika. Otan riskin. Aion nimittäin leikata pensaat maan tasalle. Olen miettinyt tätä vaihtoehtoa jo useamman vuoden, mutta jostain syystä en ole raivaussahaan rohjennut tarttua. Ehkä olen pelännyt, ettei maan tasalle ajelluista pensaista nouse enää elämää. Olen mieluummin katsellut vuosikaudet kitumista kuin halunnut tilalle jotain kokonaan uutta.
Onkohan niin, että ihminen hoitaa puutarhaansa niin kuin elämäänsä? Toiset katkovat säälimättä hedelmättömät oksat ja luottavat siihen, että Suuri Puutarhuri antaa kasvun. He purkavat telttansa maan tasalle ja uskovat uuden alun mahdollisuuteen. Toiset taas mieluummin säilyttävät kituvankin elämän hengissä eivätkä usko, että todellinen uusi elämä syntyy karsimisesta, ei kärsimisestä.
Uskon ytimessä ei asu kärsiminen ja haalea elämä. Siellä asuu kuolema ja uusi mahdollisuus.
Jaa tämä artikkeli: