Elämän loppu
Lääkärin näkökulmasta kuolema antaa usein merkkejä itsestään. Vain harvoin siihen liittyy suurta draamaa.
Kuolema on elämän päättymistä ja elintoimintojen lakkaamista, kiteyttää terveyskeskuslääkäri Sirpa Sairanen. Hän työskentelee Katriinan sairaalan osasto 5:llä, joka on keskittynyt saattohoitoon ja palliatiiviseen hoitoon.
Palliatiivisen hoidon tarkoituksena on lievittää vakavasti sairaan kipuja ja muita oireita. Katriinan sairaalassa monella potilaalla on syöpä tai vaikea keuhko- tai sydänsairaus.
Osasto 5:llä kuolee 1–2 ihmistä viikossa.
– Ei kuolemaan silti rutinoidu. Olen oppinut, kuinka haavoittuvaista elämä on ja kuinka se voi muuttua yhdenkin päivän aikana, Sairanen kertoo.
Vanhemman ihmisen kuolema tuntuu hänestä luonnollisemmalta, nuoremman kuolema herättää enemmän tunteita ja kysymyksiä. Miksi elämä jäi kesken? Miten pärjäävät lapset?
– Elämä on hirveän epäreilua. Sitä saatan miettiä joskus kotonakin.
Loputonta väsymystä
Jotkut kuolevat yllättäen, mutta usein kuolema etenee vaiheittain ja antaa merkkejä itsestään. Sirpa Sairasen mukaan vain harvoin kuolemaan liittyy suurta dramatiikkaa kuten kovaa kipua.
– Ennen kuolemaa hengitys muuttuu pinnalliseksi ja siinä saattaa olla katkoja. Hengitysteihin alkaa kertyä limaa ja hengitys voi muuttua äänekkääksi, rohisevaksi. Omaisista se saattaa kuulostaa pahalta, mutta se johtuu vain siitä, että ihminen ei enää pysty nielemään kunnolla, Sairanen kertoo.
Lopun lähestyessä ääreisverenkierto heikkenee. Iho alkaa tuntua viileältä, etenkin sormissa ja varpaissa. Iho on kalpea, joskus laikukas. Ajan ja paikan taju hämärtyvät, katse ei kohdistu. Ihminen ei jaksa niellä ja on muutenkin voimaton.
– Loputon väsymys on yleistä ennen kuolemaa. Ihminen vain nukkuu, päivin ja öin.
Jotkut reagoivat kuolemaan päinvastaisella tavalla. Vakavasti sairas tai hyvin iäkäs ihminen voi hetkellisesti piristyä vain vähän ennen kuolemaansa.
– Saattaa tulla yllättäen todella hyvä päivä, sellaisia kirkkaita hetkiä. Omaisille ne hetket ovat arvokkaita. Ihminen, joka on ollut pitkään sairas ja heikko, jaksaakin vielä puhua.
Kun kuoleman merkit ovat havaittavissa, sairaalasta soitetaan omaisille. Silloin heillä on vielä mahdollisuus jättää hyvästejä ja sanoa sanomattomat sanat.
Kuolemasta saa puhua
Sirpa Sairasen mukaan vakavasti sairaat ja vanhat ihmiset tahtovat usein puhua kuolemasta. Lääkäriltä kysytään lähinnä taudin etenemisestä, mutta jotkut haluavat pohtia sitäkin, mitä kuolemassa tapahtuu. Aiheesta voi puhua hoitohenkilökunnan tai sairaalapapin kanssa.
Jotkut ihmiset potevat kuolemanpelkoa.
– Enemmän ahdistus liittyy silti kipuihin ja siihen tunteeseen, että on menettänyt elämänhallinnan, Sairanen kertoo.
Monella vakavasti sairaalla pahin kuolemanpelko on kuitenkin jo takana silloin, kun elämä on päättymässä. Edes toisten armoilla oleminen, mitä moni pelkää jopa enemmän kuin kuolemaa, ei välttämättä tunnu enää niin pahalta, kun sairaus tai vanhuus on vienyt voimat.
Hyvästit voi jättää
Lääketieteen kehittyminen on tehnyt elämän ja kuoleman rajasta häilyvän. Ihminen voidaan kytkeä hengityskoneeseen, monet syövät voidaan parantaa. Aivojen merkitys on korostunut: pysähtynyt sydänkin voidaan nykyään saada sykkimään, mutta ratkaisevaa on, mitä on tapahtunut aivoille, kun ne ovat olleet vailla happea.
Ihmiset joutuvat tekemään valintoja kuolemaan liittyen.
– Monella potilaistamme on hoitotestamentti, joka kertoo siitä, miten haluaa tulla hoidetuksi. Varsinkin hyvin iäkkäät saattavat ilmoittaa, etteivät halua enää kaikkea mahdollista hoitoa, Sirpa Sairanen kertoo.
Kun ihminen kuolee sairaalassa, häntä pidetään osastolla vielä kahden tunnin ajan. Keho ei ole vielä silloin kankea, eikä kehossa muutenkaan ole vielä näkyviä muutoksia.
Omaisille kuolemasta ilmoittaa yleensä lääkäri, joskus hoitaja. On sovittu etukäteen, keneen otetaan yhteyttä. Vainajaa voi tulla katsomaan, ja monet ovatkin kokeneet sen hyväksi.
– Usein omaiset sanovat, että kuollut on levollisen näköinen ja näyttää siltä kuin nukkuisi. He saattavat myös todeta, että aivan kuin ihokin olisi muuttunut sileämmäksi, Sairanen kuvailee.
Jos läheinen ei ehdi osastolle parin tunnin sisällä, kuollutta läheistä pääsee katsomaan myöhemminkin esimerkiksi sairaalan hiljaisessa huoneessa.
Kohti viimeistä matkaa
Osastolta kuollut viedään vainajiensäilytystilaan. Tässä vaiheessa iho on viilennyt ja siinä saattaa olla laikkuja, lautumia, jotka syntyvät kun veri pakkautuu vuodetta vasten oleviin kohtiin. Vainaja on puettu arkkuvaatteisiin. Sen tekee yleensä joku hoitohenkilökunnasta.
Lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen ja toimittaa sen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuslääkärille ja tilastokeskukseen. Kuolinsyy määritellään. Paljon pitkäaikaissairaita hoitavalla Katriinan sairaalan osasto 5:llä se on yleensä selvä eikä ruumiinavausta tarvita.
Kun omaiset ovat valinneet hautaustoimiston, josta joku tulee hakemaan vainajan, sairaalan vastuu päättyy. Vainaja viedään säilytykseen lähemmäksi hautajaispaikkaa.
Mihin vantaalainen kuolee?
Tuoreimmat paikkakuntaiset kuolinsyytiedot ovat vuodelta 2011, jolloin Vantaalla kuoli 1221 ihmistä. Niiden mukaan suurin osa Vantaalla kuolleista, 413 henkilöä, menehtyi verenkiertoelinten sairauteen, käytännössä siis esimerkiksi sepelvaltimotautiin, sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen. Toiseksi yleisin kuolinsyy olivat kasvaimet, siis syöpätaudit, joihin kuoli 339 vantaalaista.
Dementia/Alzheimerin tauti merkittiin kuolinsyyksi 124:lle. Alkoholiperäiset taudit tai tapaturmainen alkoholimyrkytys olivat syynä 63 vantaalaisen kuolemaan. Muihin tauteihin tai sairauksiin kuoli 171 vantaalaista. Itsemurhan teki 31. Tapaturmaisesti kuoli 59. Murhan, tapon tai pahoinpitelyn seurauksena Vantaalla kuoli 13 henkilöä.
Aina kuolinsyytä ei pystytä määrittelemään. Sellaisia tapauksia Vantaalla oli kahdeksan.
Jaa tämä artikkeli: