Toimittajat
Hanna Antila -haulla löytyi 1262 hakutulosta.
-
Seurakuntien rekkaa ei hyväksytty tämän vuoden Pride-kulkueeseen – taustalla vaikutti kirkolliskokouksen avioliittopäätös
Pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat kuitenkin Priden yhteisökumppani ja järjestävät omaa ohjelmaa Pride-viikolla.
16.05.2025
-
Helsingin keskustan kirkkoihin ja Kampin kappeliin on pääsymaksu kesällä 2025 – helsinkiläiset pääsevät kirkkopassilla ilmaiseksi moneen kirkkoon
Seurakunnan tilaisuuksiin pääsee aina maksutta joitakin konsertteja lukuun ottamatta.
16.05.2025
-
Kirkko esitti virallisen anteeksipyynnön saamelaisille – ”Saamen kielen ja kulttuurin näkyminen ja kuuluminen kirkossa ei ole itsestäänselvyys”, sanoo saamelaispappi Mari Valjakka
Arkkipiispa Tapio Luoma esitti anteeksipyynnön Saamelaiset kirkossa -hankkeen päätösjumalanpalveluksessa Turun tuomiokirkossa.
09.05.2025
-
Aloite hautaustoimesta luopumisesta raukesi kirkolliskokouksessa
Aloitteen taustalla vaikutti se, että valtio on leikannut kirkon saamaa rahoitusta, josta suuri osa kuluu hautaustoimeen.
07.05.2025
-
Helsingin seurakunnat ja seurakuntayhtymä uudistavat keskinäistä työnjakoaan – muutos saattaa vaikuttaa esimerkiksi perheneuvontaan ja oppilaitostyöhön
Uudistuksen taustalla vaikuttavat taloudelliset syyt, mutta myös tyytymättömyys nykytilanteeseen.
07.05.2025
-
Helsingin seurakuntayhtymä toimi lainvastaisesti, kun se ei puuttunut muunsukupuolisen papin Late Mäntylän kokemaan häirintään – ”Kun ihminen on tuonut selkeästi sukupuoli-identiteettinsä esiin, sitä pitää kunnioittaa”
Sekä aluehallintovirasto että tasa-arvovaltuutettu ovat antaneet ratkaisunsa oppilaitospastori Late Mäntylän tapauksessa.
02.05.2025
-
Helsingin ja Vantaan kirkkoneuvostot myönsivät avustussummat Myanmariin – Vantaan seurakunnilta apua myös Gazaan
Espoon yhteinen kirkkoneuvosto myönsi apua tuhoisasta maanjäristyksestä toipuvaan Myanmariin jo aiemmin huhtikuussa.
25.04.2025
-
Kehysriihestä kylmää kyytiä myös kirkolle: sen rahoituksesta leikataan 10 miljoonaa euroa vuosina 2026 ja 2027
Kirkossa on nyt pohdittava tarkasti, mitä yhteiskunnallisia tehtäviä se ylipäätään haluaa hoitaa, arvioi Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokuna.
24.04.2025
-
Espoon tuomiokirkko sulkeutuu pääsiäisen jälkeen – yli 500-vuotiaan kirkon korjaus on vaativa urakka
Kirkon yleisilme ei muutu, mutta pieniä kohennuksia tehdään sisällä ja ulkona. Kirkolliset toimitukset ja tilaisuudet siirtyvät muihin Espoon seurakuntien tiloihin.
15.04.2025
-
Yhteisestä pöydästä kasvoi kymmenessä vuodessa vantaalainen ruokkimisihme – Hämeenkylän kirkolla hävikkilounasta syö joka viikko pari sataa ruokailijaa
Yhteisessä pöydässä hävikistä syntyy aterioita, työtä ja yhteisöllisyyttä. Verkoston kymmenvuotisjuhlia vietetään tänä vuonna esimerkiksi Hämeenkylän kirkolla.
09.04.2025
-
Petja Kopperoinen on Tiktokissa irrotteleva pappi, jonka kutsumus on muuttaa kirkkoa – ”Oikeassa elämässä olen aika kuiva ihminen”
Petja Kopperoinen pyrki viisi kertaa Teatterikorkeakouluun, mutta päätyi papiksi. Siinä työssä parhaita juttuja on ihmisten elämäntarinoitten kuunteleminen.
27.03.2025
-
Pormestariehdokkaat pohtivat Temppeliaukion kirkossa nuorten asioita, arvoja ja kotoutumista
Poikkeuksellisen sopuisaa vaalikeskustelua vetivät Töölön seurakunnan nuoret Meri Anttila ja Luka Vikeväinen.
25.03.2025
-
Maahanmuuttajataustaiset äidit oppivat suomea toisiaan tukien – ”Pitää vain jaksaa yrittää”, sanoo Elham Sedighi
Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymien MoniNainen arki -hanke onnistui vaikeana pidetyssä tehtävässä: tavoitti suuren joukon kotona olevia maahanmuuttajataustaisia äitejä.
24.03.2025
-
Viiniä ja virsiä -illoissa saa veisata toivevirsiä rennosti baarissa – ”Tanniininen”, ”Täyteläinen”, ”Ei ainakaan kuiva”, luonnehtivat osallistujat
Kallion seurakunnan järjestämässä tapahtumassa voi toivoa omaa lempivirttä ja halutessaan jakaa myös siihen liittyvän muiston. Viiniä ja virsiä -illat tekevät näkyväksi sen, kuinka suuria tunteita virsiin voi liittyä.
19.03.2025
-
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta luopuu Suomenlinnan kirkosta vuoden 2026 alussa
Kirkko siirtyy tämän jälkeen Helsingin seurakuntayhtymän hallintaan, mutta mitä sitten tapahtuu, on vielä epävarmaa.
13.03.2025
-
Digital Detox -paastoryhmä kannustaa nuoria aikuisia kokeilemaan, miltä ruutuajan vähentäminen tuntuu
Tarkoitus ei ole luopua älypuhelimen käytöstä kokonaan, vaan herätellä tarkastelemaan esimerkiksi sitä, mitä voi tulla tilalle.
10.03.2025
-
Vantaan Pyhän Laurin kirkko kuvailutulkattiin – aineisto auttaa näkövammaisia hahmottamaan keskiaikaisen kirkon kauneutta ja historiaa
Kuvailutulkkauksessa on kyse siitä, että tulkki välittää sanallisesti sen informaation, jonka hän näkee.
10.03.2025
-
Lentoasemapappi Hanna Similä kohtaa työssään myös lentopelkoisia matkustajia – lentopelkoa voi lievittää kehollisilla harjoituksilla
Esimerkiksi kylmä vesi ranteille tai hetkeen keskittyminen saattavat auttaa ihmistä, jota tuleva matka pelottaa.
06.03.2025
-
Tekoälypohjainen jumalanpalvelus kokosi uteliasta väkeä Paavalinkirkkoon – ”En kyllä odottanut näkeväni Kekkosta tänään”
Tekoäly onnistui esimerkiksi musiikeissa, mutta yhteiseen rukoukseen tai uskontunnustukseen johdattajana se ei vielä pärjää oikealle papille.
05.03.2025
-
Aikuisten pyhäkoulu, puurojuhla ja kirkkokarkkeja – Herttoniemen seurakuntalaiset saivat ideoida unelmiensa seurakuntatoimintaa
Herttoniemen seurakunnassa alkoi viime vuonna projekti, jonka tarkoituksena on antaa lisää mahdollisuuksia seurakuntalaisille. Osa työpajoissa syntyneistä ideoista on jo toteutunut.
04.03.2025