Jaakko Löytty. Kuva: Hans von Schantz
Elävien kirjoissa
Musiikki pelasti nuoren Jaakko Löytyn. Nyt, kuusikymppisenä, hän aikoo tehdä onnellisia lauluja.
60-vuotias mies on viettänyt 20 vuotta sängyssä ja yli kolme vuotta syömällä. Tämä brittikirjailija Arnold Bennettin lausahdus löytyy muusikko Jaakko Löytyn fanisivuilta Facebookista. 60-vuotispäivänsä lähestyessä Löytty kokosi sinne vanhenemiseen liittyviä viisauksia.
Juuri ennen syntymäpäiväänsä Löytty siteerasi Violeta Parran laulua ja kirjoitti "Elämälle kiitos, sain siltä paljon".
– Teen sen hyvin tietoisena siitä, että Parra teki itsemurhan. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista.
Löytty laskeskelee tehneensä lauluja viidellä vuosikymmenellä, yli 40 vuotta. Ajan kuluminen tuntuu pelottavalta.
– Kun parikymppisenä olin masentunut, sanoin itselleni, että yritä kestää ja katso sitten nelikymppisenä, miltä elämä näyttää. Sitten täytin 40, eikä elämä ollut muuttunut paljonkaan helpommaksi. Päätin, että katsotaan, josko kuusikymppisenä helpottaisi, Löytty kertoo.
– No, nyt olen 60. Enää en voi siirtää rajaa kahdeksaankymppiin. On otettava tästä hetkestä kiinni.
Löytty lisää, että elämä on kyllä rauhallisempaa nyt kuin nuorena miehenä. Testosteroni ei jyllää samaan malliin ja kolme lapsenlasta ovat tuoneet toisenlaisen näkökulman asioihin.
– Vai liekö kyse seniiliydestä ja vanhuudenhöperyydestä.
"Yritän sanoa asiani niin, että sen voisi ymmärtää ilman hirveän syvällistä pohdintaa."
|
Jaakko Löytty. Kuva: Hans von Schantz |
Elämänsä ensimmäiset 12 vuotta Jaakko Löytty vietti Namibiassa. Hän oli kymmenkuinen, kun hänen teologivanhempansa lähtivät sinne lähetystyöhön.
Kun Jaakko tuli kouluikään, hänet, kuten muutkin lähettien lapset, lähetettiin sisäoppilaitokseen. Niitä vuosia hän kuvailee katkeraksi ajaksi, jota on joutunut pyörittelemään mielessä vielä aikuisenakin.
– Ensimmäiset elinvuotensa ihminen vain imee ympäröivää maailmaa. Koulun tehtävä olisi jotenkin jäsentää sitä kokemusta, mutta meidät kasvatettiin suomalaisen opetussuunnitelman mukaan, joka ei vastannut lapsena kokemaamme. Ei meille opetettu mitään ympäröivästä todellisuudesta, esimerkiksi ambolaisia kasveja, maantietoa tai historiaa. Lapsuuden kohdalle jäi aukko.
Löytty arvioi, että hänen kokemuksensa ovat tyypillisiä muillekin lähetyslapsille.
– Olemme jääneet välille roikkumaan ja yrittäneet selvitä kukin omalla tavallamme.
Vielä vaikeampi oli muutto Suomeen 12-vuotiaana.
– Vanhemmillani ei ollut taitoa pehmentää laskua. En saanut apua oman paikkani löytämisessä, eikä koulu sujunut, Löytty muistelee.
Hänet pelasti musiikki.
– Musiikin tekeminen lähti hengissä pysyttelystä. Minun oli pakko tehdä musiikkia ollakseni olemassa. Olisin varmaan täysin rappiolla ilman sitä.
Vähitellen hengenhätä helpotti. Musiikki alkoi tuntua – ja tuntuu edelleenkin – mukavalta työltä ja itseilmaisun välineeltä. 2000-luvun vaihteessa laulunteko tosin tyssäsi muutamaksi vuodeksi. Löytty kertoo olleensa masentunut ja kyllästynyt.
– Kävin kolme vuotta terapiassa, ja sen aikana rupesin taas tekemään lauluja. Olin pelastautunut elävien kirjoihin.
Sitä, kuinka laulut syntyvät, Löytyn on vaikea selittää.
– Olen ajattelultani aika yksinkertainen ihminen, joten laulunikin ovat yksinkertaisia. Yritän sanoa asiani niin, että sen voisi ymmärtää ilman hirveän syvällistä pohdintaa. Tiedostamatta lauluihin tietysti tulee kirjoitettua myös tarinaa itsestäni.
Nuorempana Löytty kuulemma teki tilaustöitä itselleen, kirjoitti masentuneen mielen lauluja, joilla yritti lohduttaa itseään ja kanssakulkijoitaan. Nyt hän on tehnyt uuden tilauksen: seuraavalle levylle tulee onnellisia lauluja.
– Ilmeisesti olen sitten tullut onnelliseksi. Se on oikeastaan taktikointia ja valintaa. Kiinnitän huomiota iloiseen asiaan, joka on sen surullisen vieressä, ja teen siitä laulun. Voi olla, että terapialla on tekemistä tämän kanssa.
"Ilmeisesti olen sitten tullut onnelliseksi. Se on oikeastaan taktikointia ja valintaa."
Jaakko Löytyn lauluja kuuntelevalle ei jää epäselväksi, että äänessä on maailmanparantaja.
– Pahinta lajia, hän vahvistaa.
Asiat, joita kuusikymppinen Löytty ajaa, ovat samoja kuin parikymppiselläkin Löytyllä: rauha ja oikeudenmukaisuus. Hänen oikeudentuntonsa heräsi lapsena Namibiassa, kun hän näki, kuinka mustia sorrettiin apartheidjärjestelmässä. Omat näkemykset vain vahvistuivat, kun hän tutustui mustan kansalaisoikeustaistelijan Martin Luther Kingin ajatuksiin.
1980- ja 90-lukujen taitteessa Löytty oli oman perheensä kanssa kuusi vuotta lähetystyössä Senegalissa. Hän kehitti sikäläiselle luterilaiselle kirkolle jumalanpalvelusmusiikkia ja teki virsikirjan.
Ne vuodet olivat Löytylle vallankumouksellisia, musiikillisesti ja muutenkin. Afrikka on seurannut mukana. Ei vähiten siksi, että perheen kummallakin tyttärellä on afrikkalainen aviomies.
Vielä Senegalissakin Löytty suhtautui lähetystyöhön kriittisesti ja vierasti kulttuurikolonialismia, joka siihen hänen mielestään liittyi. Nyt hän näkee lähetystyön toisin: köyhimpien asialla olemisena ja ihmisoikeuksien ajamisena. Siksi hän lahjoittaa maaliskuussa alkavan juhlakiertueensa tuoton Suomen Lähetysseuran vammaistyölle.
Kiertueen konserttien ensimmäinen puolisko koostuu maailmanparannuslauluista. Yleisö saa laulaa mukana esimerkiksi Sateenkaariunia ja Martin Luther Kingin laulua.
Toisella puoliajalla kuullaan parisuhdelauluja. Silloin paljastuu, että monien rippikoululaispolvien veisaama Tilkkutäkki ei kerrokaan ihmisten yhteydestä vaan Löytyn ja hänen runoilijavaimonsa Kaija Pispan suhteesta.
– Ensimmäisessä aviovuoteessamme oli itse tehty tilkkutäkki, jonka tilkut olivat peräisin kummankin suvusta. Ensimmäinen lapsemme sai alkunsa sen alla.
Paitsi lähetysihminen, Jaakko Löytty on myös körtti ja työskentelee Herättäjä-Yhdistyksen Lounais-Suomen aluesihteerinä.
Ensimmäiset körttivaikutteensa hän sai lapsena Namibiassa, sillä sikäläisessä virsikirjassa oli suomalaislähettien tuomisina sata Siionin virttä. Niiden kaiut kulkeutuivat Löytyn omiin lauluihin, joissa kuuluu samankaltaista pienen ihmisen kokemusta ja arkuutta Jumalan edessä. Sittemmin niitä onkin kelpuutettu Siionin virsien kokoelmaan.
Tällä hetkellä Löyttyä työllistää Siionin virsien uudistushanke.
– Siionin virret ovat herännäisyyden aarre. Ne ovat meille niin tärkeitä, että yritämme huoltaa ja päivittää niitä säännöllisin väliajoin.
Löytyn mukaan jokaisessa uudistuksessa on ollut omat teologiset trendinsä. Edellisen, 1960–70-luvuilla tehdyn uudistuksen teksteissä näkyvät sotien jälkeinen seurakuntatyön nousu ja lähimmäisyyden ja palvelun ajatukset.
– Nyt ollaan kiinnostuneita vanhoista kerrostumista: 1700-luvun mystiikasta ja sen kokemuksellisuudesta, siitä, miten Kristuksen läheisyyttä on puettu sanoiksi. Etsimme samaa fiilistä kuvaamalla vaikkapa painautumista Kristuksen rintaa vasten ja olemista hänen sylissään tai helmoissaan.
Kaikki virsitekstit eivät ole kestäneet aikaa. Esimerkiksi 1900-luvun alkupuolen ylikorostunut isänmaallisuus ja nuoriin kohdistuva, osoitteleva moralisointi tuntuvat nykyaikana vierailta.
– Yltiöisänmaallisuus on yksi herännäisyyden historian haamuista. Nykyisin olemme vastuuta kantavia maailmankansalaisia. Identiteetti nousee enemmänkin kielestä, uskosta ja lähimmäisyydestä, Löytty kuvailee.
Rakkainta körttiläisyydessä on Löytylle se, että ihminen hyväksytään sellaisena kuin hän on. Kun hän aikoinaan oli tekemässä nimikkolähettisopimusta Herättäjä-Yhdistyksen kanssa, yhdistyksen silloinen toiminnanjohtaja Jaakko Elenius sanoi: Meillä pidetään rimaa niin korkealla, että sinäkin pääset sen alitse.
– Opillisesti herännäisyydessä painotetaan ikävöivää ja odottavaa uskoa. Täällä maan päällä ei tarvitse olla valmista, ikävöidään yhdessä ja annetaan kaikki Jumalan käsiin, Löytty kertoo.
Nykyisin herännäisyys poikkeaa muista herätysliikkeistä siinä, että se ei ole kirkon sisällä oppositiossa, vaan pikemminkin kirkon asialla. Körttien on turha odottaa julistavan piispoja harhaoppisiksi tai boikotoivan naispappeja.
Tällä hetkellä herännäisyydessä eletään Löytyn mukaan läpi samaa maallistumisen ja väen vähenemisen murrosta kuin muuallakin kirkossa. Perinteiset seurat, joissa veisataan ilman säestystä ja pidetään lyhyitä puheita, tuntuvat nykykulttuurissa vierailta.
– Ehkä körttiläisyys säilyy protestiliikkeenä ja tarjoaa vastapainoa maailman menolle, Löytty miettii.
Hän muistuttaa, että ainakin kerran kesässä körttiläisyys voi hyvin. Herättäjäjuhlat kokoavat noin 30 000–40 000 henkeä, tänä kesänä Sotkamoon ja vuonna 2016 Vantaalle.
– Siellä veisatessa tuntee joukon voiman.
Jaa tämä artikkeli: