Enemmän kuin pelkkä työ?
Kahdeksan Vantaan seurakuntien työntekijää pohtii, ovatko he kutsumusammatissaan.
Kristiina Mattila
lastenohjaaja, Rekolan seurakunta:
”Työskentelen iltapäiväkerhossa, avoimissa perhekerhoissa ja kirkkomuskarissa. Voin sanoa olevani kutsumustyössä, sillä rakastan työtäni ja lasten kanssa olemista. Lapset ovat rehellisiä ja heidän intonsa tarttuu. Minulle on myös tärkeää sanoma Jeesuksesta ja se, että voin olla luomassa lapsille turvallista pohjaa. Työskentelin ensin ravintola-alalla, mutta kun esikoiseni syntyi, vaihdoin alaa. ”
Pentti Mäntylä
erityisammattimies, Vantaan seurakuntien yhteiset palvelut:
”Työhistoriani on todella monivaiheinen, mutta tässä työssä olen ollut neljä vuotta, joten ehkä tässä jotakin on. Perustyöni on hautatöitä, hiekoitusta, pienkonehuoltoa ja sitten vahtimestarin töitä. Välillä rytään näissä vaatteissa ulkona ja välillä olen puku päällä siunauskappelissa. Voihan tämä työ kutsumuskin olla. En ehkä niinkään puhuisi ihmisten palvelemisesta, mutta minulle on tärkeää, että hautausmaa on kunnossa.”
Jaana Hentunen
hallintosihteeri, Tikkurilan seurakunta:
”Työhöni kuuluu eniten henkilöstöhallintoa, mutta olen myös seurakuntaneuvoston ja johtoryhmän sihteeri. Aiemmin olen työskennellyt työhallinnossa ammatinvalinnan psykologien sihteerinä, maahantuontiyrityksessä toimistotyössä ja välinehuoltajana sairaalassa. Olen vähän sellainen, että kun olen oppinut jonkun työn, haluan oppia seuraavan. Tästä työstäkin olen ollut välillä opintovapaalla. Koen olevani kutsumustyössä. En tiedä, osaisinko olla enää muualla. Tykkään työskennellä ihmisten parissa ja auttaa. Parasta työssäni on se, että olen ajan hermolla.”
Tero Fleminch
erityisnuorisotyönohjaaja, Korson seurakunta:
”Väittäisin, että on Kajaanin seurakunnan nuorisotyöntekijöiden syytä, että olen tässä työssä. Ennen omaa ripariani en edes tiennyt, että on sellainenkin ammatti kuin kirkon nuorisotyönohjaaja. Kyllä tämä varmaan kutsumustyötä on. Opiskeluaikana yritin pyristellä poiskin, mutta ei se onnistunut. Parasta työssäni ovat nuoret tai ihmiset ylipäätään. Olisi kiva, jos nuoret yhdistäisivät minut kirkkoon. Kun käyn kouluvierailulla ja pojat huutelevat, että tuolta se paavi tai aamunavausukkeli tulee, tiedän onnistuneeni.”
Riikka Jäntti
kanttori, Hakunilan seurakunta:
”Vierastan sanaa kutsumus, mutta sen voin sanoa, että teen tosi mieluisaa työtä. Työhöni kuuluu esimerkiksi jumalanpalveluksia, hautajaisia, muskareita, lapsikuoron vetämistä sekä musiikkitapahtumien järjestämistä ja niistä tiedottamista. Joskus halusin liikunnanopettajaksi, mutta lukion viimeisenä vuonna aloin ajatella, että musiikki on ehkä sittenkin omempi ala. Minulla on jonkinlainen opettajaidentiteetti, miellän itseni seurakunnan musiikkikasvattajaksi. Toivon, että seurakunta olisi paikka, jonne kaikki kokevat olevansa tervetulleita.”
Matti Hyry
pappi, Hämeenkylän seurakunta:
”Lähdin oikeastaan opiskelemaan uskonnon ja psykologian opettajaksi, mutta minut vihittiin myös papiksi. Työskentelin opettajana kymmenen vuotta, mutta toisaalta pappi on aina pappi, vaikka tekisi muuta.
Luterilaisessa kirkossa ajatellaan niin, että mikä tahansa työ on kutsumustyötä. Kaikki mitä tehdään lähimmäiselle, tehdään Jumalalle. Papin työhön kutsumus tuo voimaa ja pimeyttä. Työt ovat kevyitä ja siistejä sisätöitä, mutta samaan aikaan raskaita: pitää puhua silloinkin, kun ei ole sanoja eikä vastauksia. Täytyy olla herkkänä, sillä ei tätä voi pimeydessä tehdä, pitää uskoa asiaansa. Harva työ menee identiteetin perusteisiin niin kuin papin työ. ”
Aki Pitkänen
ylivahtimestari, Vantaankosken seurakunta:
”Työhöni kuuluu muun muassa työvuorosuunnittelua, hallintotyötä ja kiinteistöjen huollossa auttamista. Teen myös suntion töitä. Tähän kutsumusasiaan sanoisin niin, että tehtyäni pitkän jakson liike-elämässä Jumala on johdattanut minut tähän. Työskentelin turvajärjestelmien parissa ja lukkoliikkeen yrittäjänä, kunnes tuli taantuma. Kun keskustelin vanhemman suntion kanssa, hän suositteli kirkon alaa. Työ on vastannut odotuksia. Se on monipuolista ja siinä näkee ihmiselämän kaaren syntymästä kuolemaan.”
Heidi Salminen
diakoni, Vantaan ruotsinkielinen seurakunta:
”Olen kutsumustyössäni. Jo lapsena autoin mummoja tien yli. Ennen diakoniksi valmistumista tein töitä kulttuurialalla, olin kulttuurisihteerinä ja tein muun muassa teatterikasvatusta. Seurakuntamme on pieni, joten me diakonit teemme vähän kaikkea. Välillä tapaan ihmisiä, joilla on paljon murheita harteillaan. Kun he lähtevät, askel on jo kevyempi. Siinä tulee kiitos työstäni. Hienoa on myös se, kun voi auttaa ihmistä niin, että hän alkaa auttaa itse itseään.”
Jaa tämä artikkeli: