Enkeleiden kanssa
Epävarmassa maailmassa enkeleiltä haetaan tukea ja itsetuntemusta.
Kuvittele ystävä, joka pitää sinun puoliasi silloinkin kun töppäät, rohkaisee sinua uuden edessä, auttaa siivoamaan kotisi ja tietää, mistä löytyy vapaa parkkiruutu. Sellaisia ovat enkelit, joita moni kokee saaneensa elämäänsä. Niin meillä kuin maailmallakin eletään uushenkistä enkelibuumia.
– Enkeleistä kiinnostuneet naiset ovat etsijöitä. He haluavat tutustua henkisyyteensä ja syventää sitä. He tavoittelevat hyvää elämää, jossa yksi olennainen elementti on itsetuntemus, sanoo uskontotieteilijä Terhi Utriainen.
Utriainen tutkii enkelihenkisyyttä Åbo Akademin tutkimushankkeessa, jossa selvitetään Suomen muuttuvaa uskonnollista kenttää. Enkelihenkisyys kiinnostaa häntä, koska se on kansanomaista ja avointa. Lisäksi enkelit ovat linkki kristinuskon ja uushenkisyyden välillä. Esimerkiksi kristinuskon enkelihierarkiat ja arkkienkelit tunnetaan enkelihenkisyydessäkin.
– Monet enkeleistä kiinnostuneet ovat kirkon jäseniä. He haluavat pitää kiinni hyviksi kokemistaan piirteistä siinä uskonnollisessa perinteessä, joihin heidät on kasvatettu. Tällainen on esimerkiksi suojelusenkeli, joka on suomalaisille tuttu ja rakas hahmo, Utriainen kertoo.
Ajatus henkilökohtaisesta suojelusenkelistä tai omaenkelistä on omaksuttu myös uushenkisyyteen. Muutakin tuttua löytyy, kun uushenkisiä enkelikäytäntöjä katsoo tarkemmin.
– Eräs äiti kertoi, että kun hän lähettää lapset kouluun, hän mielikuvissaan pukee heidät arkkienkeli Mikaelin suojapukuun. Sehän on siunaus, mutta visuaalisessa muodossa. Iltaisin äidit saattavat ajatella enkeleitä piirtämässä kodin ympärille suojakehän. Se on samalla iltarukous: suojaa meitä, anna meille enkeleitä.
Kiinnostus kasvaa
Enkelikäytännöissä niin kuin muussakin uushenkisyydessä ihmisiin vetoaa kokemuksellisuus ja mahdollisuus tehdä itse. Siinä, missä kirkossa seurakuntalaisille jää usein passiivinen rooli, uushenkisyyden piirissä kuka tahansa voi olla aktiivinen toimija, vaikkapa pienyrittäjä tai hengellinen opettaja.
Utriaisen mukaan on mahdotonta arvioida, kuinka paljon enkelikäytäntöjen harjoittajia Suomessa on. Kyseessä ei ole mikään yhtenäinen liike vaan monimuotoinen, jatkuvassa muutoksessa oleva ilmiö.
– Mukanaolon raja on häilyvä, mutta kiinnostuneiden joukko kasvaa koko ajan, samoin erilaisten kurssien ja hoitojen tarjonta ja kysyntä.
Jotain kiinnostuksen laajuudesta kertoo se, että Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2007 tekemän tutkimuksen mukaan 21 prosenttia suomalaisista uskoo vakaasti enkeleihin ja 25 prosenttia pitää enkeleiden olomassaoloa todennäköisenä.
Utriainen huomauttaa, että irlantilaisen enkeligurun Lorna Byrnen kolmea kirjaa on myyty Suomessa yhteensä noin satatuhatta kappaletta ja hänen pitämänsä kolme tilaisuutta ovat kaikki vetäneet yli tuhathenkisen yleisön.
Uskoa ja hoitoa
Enkelit kiinnostavat erityisesti naisia. Yksi selitys saattaa olla pastellinsävyinen ja hempeä enkeliestetiikka. Toinen, painavampi syy voi olla se, että enkeleiden kanssa selkeytetään ja hoidetaan tunne-elämää ja opitaan parempaa itsetuntemusta.
– Monessa kulttuurissa tämäntyyppisten asioiden pohtiminen on enemmän naisten vastuulla, Utriainen sanoo.
Hän arvioi, että enkelihenkisyydessä raja uskonnon ja terapian välillä ei ole selvä. Enkelihoidoissa välitetään enkeleiden eri tavoin hoitavaa energiaa, esimerkiksi iloa, rauhaa, rakkautta, voimaa tai tasapainoa. Usein niihin turvaudutaan silloin, kun elämässä on kriisejä.
– Jotkut eivät ole saaneet seurakunnasta tai sosiaali- ja terveyspalveluista kaipaamaansa apua. Kun he ovat ottaneet puheeksi henkisen puolen ja käyttäneet itselleen tuttua kieltä, auttaja on vaivaantunut. Niin on voinut käydä yhtä hyvin pappien kuin terapeuttienkin kanssa.
Monet Utriaisen haastattelemat naiset kokevat saaneensa enkeleiltä selviytymisen välineitä ja rohkeutta muuttaa elämäänsä. Eräs nainen esimerkiksi kertoi saaneensa miekan, jolla katkoa kahleet ahdistavaan lapsuudenperheeseen.
– Toinen haastateltava totesi, että elämä on koko ajan muutoksessa ja epävarmaa, mutta kun on saanut enkelit elämäänsä, epävarmuus muuttuu jännittäväksi seikkailuksi. Haastatteluissa toistui ajatus, että kun olet enkeleiden kanssa, et ole ikinä yksin.
Ei syntiä vaan erehdyksiä
Utriainen haastatteli tutkimukseensa 19:ää naista ja 5:tä miestä, jotka olivat iältään 30–70-vuotiaita. Lisäksi hän teki Lorna Byrnen Suomen-vierailulla kyselyn, johon tuli yli 250 vastausta.
Jotkut kertoivat näkevänsä enkeleitä ihan konkreettisesti, useammat kuvaannollisesti. Toiset sanoivat kuulevansa, haistavansa tai tuntevansa enkeleiden läsnäolon.
– Enkeleitä voi myös kuvitella: jos haluat ja pystyt kuvittelemaan enkelin, se riittää. Minusta on hienoa, että kuvittelun lahjaa ihmisissä ruokitaan. Usein unohdetaan, miten olennainen asia uskontoja mielikuvitus on. Siihenhän uskonnollinen taidekin perustuu.
– Monet naiset painottavat sitä, että enkeleiden kanssa on kivaa. Enkelit osaavat pitää hauskaa ja ruokkivat iloa ja kauneutta. Ehkä se on vastalääkettä luterilaiselle synnintunnolle, Utriainen arvioi.
Hän toteaa, että enkeleiden maailmassa ei ole syntiä. On vain erehdyksiä, joita voi korjata. Enkelit eivät tuomitse vaan antavat anteeksi ja ymmärtävät.
Enkeleistä kiinnostuneille naisille on helppo naureskella ja heidän toimintaansa vähätellä. Utriaista se ei yllätä.
– Enkelihenkisyyttä voi tarkastella kansanuskona, jonka harjoittajat ovat pääasiassa naisia. Sillä pidetään huolta kodista, lapsista, arjesta, ihmissuhteista, elävistä ja kuolleista sukulaisista sekä tunnemaailmasta. Juuri tällaista, elämää koossapitävää naisten uskonnollisuutta on aina pidetty hömppänä. Kirkko on suhtautunut siihen kielteisesti ja leimannut naiset milloin noidiksi, milloin tietämättömiksi akoiksi.
– Kuitenkin kaikkialla on aina ollut ihmisiä, jotka kokevat jonkinlaisen tuonpuoleisen läsnäolon hyvin omakohtaisesti. Osa enkeleiden kanssa seurustelevista naisista kertookin olleensa lapsesta asti herkkiä tällaisille kokemuksille.
Enkelitaidetta
IsisSofia eli Helena Jakovlev:
”Olen pitkän linjan parantaja ja henkinen opettaja. Nykyinen tehtäväni on tuoda Jumala äitinä ihmisten tietoisuuteen. Äitijumala laittoi minut kuusikymppisenä maalaamaan parantavaa taidetta.
Jokaisen kuvan kautta välittyy erilainen voima. Esimerkiksi Ilonenkeli parantaa meidän mielemme ja Armonenkeli auttaa meitä vapautumaan huolista ja murheista. Kultaista enkelitietä pitkin ihmiset saavat tulla Äidin luokse.”
Enkelihoitoa
Tanja Saranen:
”Enkelihoidoissa on kyse oman sisäisen äänen kuuntelemisesta. Uskon, että enkelit ja Jumala puhuvat sisäisen äänen kautta. Jotkut sanovat sitä intuitioksi. Itse puhun enkeleistä, koen ja näen enkeleitä sisäisillä silmilläni. Enkelihoitajan tärkein tehtävä on auttaa asiakasta löytämään oma enkeliyhteys. Jokainen pystyy siihen. Mitä vilkkaampi mielikuvitus, sitä helpompaa se on.
Enkelihoidossa ihminen täytetään valolla ja hän saa lempeää ohjausta. Ihmiset tulevat enkelihoitoon, kun heillä on vaikeita elämäntilanteita, esimerkiksi kriisejä ihmissuhteissa tai ongelmia terveyden kanssa. Mutta syyksi riittää sekin, että haluaa hyvää oloa ja energiaa.”
Tanja Saranen ja Helena Jakovlev kuvattiin ja haastateltiin Hengen ja tiedon messuilla Tampereella 14.4.
Löytääkö kirkko etsijät?
Tampere-talossa 13.–14.4. pidetyillä Hengen ja tiedon messuilla oli omaa uskoaan esittelemässä ja palvelujaan tarjoamassa monenkirjava joukko enkelihoitajia, selvänäkijöitä, joogaopettajia, aurakuvaajia, astrologeja ja ties ketä. Pöydiltä olisi voinut ostaa niin luonnonjalokiviä kuin luomuruokaakin ja kaikkea siltä väliltä. Eräs merkittävä henkisen hyvinvoinnin tarjoaja tosin näytti joukosta puuttuvan: kirkko. Hyvin sinne kristallien ja amulettien rinnalle olisivat sopineet myös rukoushelmet.
Messut kyllä vetävät, messu ehkä ei. Tampere-talossa kävi varmasti moninkertaisesti porukkaa keskivertosunnuntain jumalanpalvelukseen verrattuna. Suurin osa näistä henkisyyttä hakevista etsijöistä on todennäköisesti kirkon jäseniä. Kun esimerkiksi uskontotieteilijä Terhi Utriainen kysyi enkeliguru Lorna Byrnen vierailulla yleisön taustoja, kävi ilmi, että 74 prosenttia kuului kirkkoon.
Erilaisia kyselytutkimuksia lukiessani ja uushenkisyydestä kiinnostuneiden ihmisten kanssa jutellessani olen toistuvasti törmännyt samantyyppisiin kommentteihin: kirkko on jäykkä ja etäinen, se ei ota vakavasti ihmisten hengellisiä kokemuksia tai jopa vieroksuu niitä – eikä myöskään tunnu antavan hengellisille etsijöille mitään.
Kirkkohallituksen uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen kertoo, että kirkon väkeä on kyllä ollut paikalla joissakin samantapaisissa tapahtumissa esimerkiksi kristillistä meditaatiota ohjaamassa. Tapahtumiin osallistuminen on ollut enimmäkseen epävirallista ja lähtenyt ihmisten omasta innostuksesta. Poikkeuksen tekee Helsingin seurakunnat, jolla on muutamana vuonna ollut kappeli Minä Olen -tapahtumassa Espoon Dipolissa.
Miksi keskusteluyhteyden luominen uushenkisyyteen ei sitten kiinnosta useampia? Hiltunen on huomannut, että monet kirkossa naureskelevat koko ilmiölle. Silloin todellinen kohtaaminen ei onnistu.
– Kirkko on itseriittoinen. Toisiammehan me työntekijät täällä enimmäkseen tapaamme. Kirkossa ei ole tajuttu sitä, miten nopeaa uskonnollisuuden ja kulttuurin muutos on ollut. Kirkon valta ihmisten elämässä on vähentynyt ja sitä tarvitaan yhä vähemmän mihinkään, Hiltunen jatkaa.
Hän vieraili alkuvuodesta Intiassa ja tapasi siellä hengellisiä etsijöitä eri puolilta maailmaa. Kun puhe kääntyi kirkkoon, ihmisten kokemukset olivat hyvin samanlaisia. He eivät olleet tulleet kuulluiksi, ymmärretyiksi tai vakavasti otetuiksi.
– Siinä on meille haastetta. Aika, jolloin kirkko voi sanella, miten asiat ovat, on ohi. Nyt pitää olla avoin ja kuunteleva – eikä se tarkoita sitä, että omasta vakaumuksesta tarvitsisi tinkiä.
Hiltunen arvioi, että uskonnon demokratisoituminen on kirkolle uutta. Ihmiset odottavat, että heidät otetaan vakavasti ja että myös kirkon työntekijät ovat valmiita tasavertaisesti jakamaan omia kokemuksiaan. Se vaatii kokonaan uudenlaisen puhetavan opettelemista.
Ehkä myös uudenlaisia tekemisen tapoja voisi harkita. Hiltusen mukaan ihmisiin vetoaa se, mikä on voimaannuttavaa, yksilöllistä, ruumiillista ja demokraattista. He haluavat tehdä itse ja tulla kohdelluiksi aikuisina, ajattelevina ihmisinä – ei pelkkinä seurakuntalaisina.
Monien vaihtoehtoehtoterapioista hakemaa itsetuntemusta, lohdutusta ja tukeakin kirkolla olisi tarjota ihan ilmaiseksi, kunhan vain ihmiset uskaltautuisivat sitä virastotalojen uumenista virka-aikaan etsimään. Hiltunen huomauttaa, että kun kynnys on tarpeeksi matala, niin kuin esimerkiksi Kampin kappelissa näyttää olevan, ihmiset kyllä hakeutuvat juttusille.
Hiltunen on sitä mieltä, että sielunhoidon ja hengellisen ohjauksen pitäisi kuulua jokaisen papin ammattitaitoon. Kieltäkin voisi vähän miettiä: miten kirkon tarjoamat palvelut saataisiin kuulostamaan sellaisilta, että ne on tarkoitettu kaikille, ei vain harjaantuneille hartauden harjoittajille?
Jaa tämä artikkeli: