Ensimmäiseen omaan kotiin

Ensimmäiseen omaan kotiin

Juuri ensiasuntoon muuttanut nuori, oppilaitosdiakoni ja kiinteistökuningatar kertovat, mitä kaikkea nuoren kotoa muuttoon liittyy.

Omaan kotiin muuttanut Suvi Pasanen:

”Opiskelen lähihoitajaksi Varian ammattiopiston Ojahaan toimipisteessä. Olen 19-vuotias ja muutin omaan kotiin noin kuukausi sitten. Vuokrasin kerrostalosta kaksion. Äiti asuu aika lähellä.

Muutin lapsuudenkodista pois, kun siellä alkoi olla ahdasta. Äiti valmistui urheiluhierojaksi ja hän tarvitsi huoneen asiakkaille. Jaoimme pikkusiskon kanssa huoneen, mutta olin myös aika paljon poikaystävän luona, kun siellä oli enemmän tilaa. Olisin voinut muuttaa yhteen poikaystäväni kanssa, mutta haluan itsenäistyä kunnolla ja asua ensin yksin.

 

Mietin, pitäisikö tarkistaa, onko ulko-ovi kunnolla kiinni.

 

Olin puhunut äidin kanssa muuttamisestani aika pitkään. Äitikin halusi, että muutan. Hän tsemppasi minua ja kyseli, että onko asuntoja löytynyt ja katseli niitä kanssani netistä.

Laitoin hakemuksia eri vuokrafirmoihin ja kävin muutamissa näytöissä. Kun tuli tieto tuosta kaksiosta, enoni ja kaverini lähtivät kanssani katsomaan sitä.

Minulla oli siellä näytössä sellainen olo, että olisihan tämä kämppä kiva, mutta en uskaltanut oikein innostua, kun ei ollut aiemminkaan tärpännyt. Minulla oli asuntohakemus vetämässä puolisen vuotta.

Välittäjä soitti minulle seuraavana päivänä. Hän kysyi, olenko vielä kiinnostunut asunnosta. Vastasin, että joo, ja hän sanoi minun saavan asunnon. Minä olin, että apua, voi vitsi! Olin ihan paniikissa, en ollut yhtään valmistautunut siihen.

Välittäjä kysyi, milloin olisin valmis muuttamaan. Sanoin, että minun täytyy ensin soittaa pari puhelua, koska en ollut varma, saanko mitään tukia asumiseen. Sovimme kuitenkin, että muutan heinäkuun puolessa välissä.

Soitin Kelaan, kun hain sitä kautta opintotukea ja -lainaa ja asumislisää. Soitin myös sosiaalitoimistoon ja kysyin, voivatko he auttaa minua vuokranmaksussa, ja sieltä sain lisätietoa.

Halusin yksiön tai kaksion. Yksiö olisi kyllä riittänyt yhdelle ihmiselle ihan hyvin, mutta sainkin kaksion.

Tässä muutossa kaikkein hankalinta oli tukien selvittäminen ja hakemusten täyttäminen. Sanoinkin äidille, että jos olisin tiennyt, että tämä on näin hankalaa, en olisi ehkä vielä muuttanut

Olemme tulleet äidin kanssa paljon läheisemmiksi. Kyselemme kuulumisia ja puhumme puhelimessa päivittäin. Olen käynyt äidin luona kolme tai neljä kertaa viikossa.

Sain asuntooni huonekaluja, mattoja ja verhoja äidiltä, isältä ja mummulta. Sängyn ostin itse Postissa kesätöissä tienaamillani rahoilla. Tuli aika hyvä fiilis, kun osti omilla rahoilla. Olen tehnyt päässäni laskelmia, mihin rahani riittävät.

Ensimmäisenä iltana uudessa kodissa nukuin sohvalla olkkarissa, kun minulla ei vielä ollut sänkyä. Jätin valon seinälle palamaan. Olin nukahtanut, mutta heräsin parin tunnin päästä ihan virkeänä. Ulkona oli pimeää, eikä uni meinannut enää millään tulla. Pyörin ja kuuntelin ääniä. Mietin, pitäisikö tarkistaa, onko ulko-ovi kunnolla kiinni. Vähän jännitti. Sitten nukahdin.

Hiukan yksinäistä asunnossa on ollut, kun minulla ei ole vielä televisiotakaan, mutta olen ajatellut ostaa sen, kun nyt tuli viimeinen palkka kesätöistä.

Heti muuton jälkeen mietin, että mitähän paikkaa minä oikein kutsun kodikseni. Mutta nyt fiilis on hyvä, minulla on oma koti!”

Oppilaitosdiakoni Pekka Nappar:

”Olen ollut Vantaalla oppilaitosdiakonina kaksi vuotta. Työskentelen Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksessa Mercuriassa ja Varian Ojahaan toimipisteessä.

Työni on usein sitä, että hengailen oppilaitoksen käytävillä. Saatan istua nuoren viereen ja kysyä, miten menee. Juttelemme kaikenlaisista arkipäivän asioista, joskus haasteellisistakin. Kun nuori ottaa esille kotoa poismuuton, minua kiinnostaa, mikä motiivi hänellä on muuttaa pois kotoa.

Joskus muuttaminen voi olla pelkkä päähänpisto, eikä nuori ole sen kummemmin ajatellut, mitä kaikkea se vaatii. Joskus kotiolot saatavat olla syy siihen, että täytyy miettiä omaan asuntoon lähtemistä. Kun nämä asiat on selvitetty, juttelemme siitä, mitä yksin ja itsenäisesti asuminen tarkoittaa ja minkälaisia velvoitteita siitä seuraa.

Pekka Napparia kiinnostaa, mikä on nuoren motiivi muuttaa pois kotoa.

Oma asunto on monen nuoren haave, mutta elämän realiteetit pitää ottaa huomioon. Pääkaupunkiseudulla on kova asuntopula ja kohtuuhintaisia vuokra- tai omistusasuntoja on vaikea löytää.

Minulla ei ole taikanappia, jota painamalla voisin järjestää asunnon, mutta yhdessä nuoren kanssa voimme selvittää asioita. Oman asunnon hankkiminen ja sinne muuttaminen vaatii nuorelta paljon itsenäisyyttä ja oma-aloitteisuutta.

 

Käytännön asiat nuoren pitää tehdä itse.

 

Ihannetilanteessa vanhemmat ja lapset keskustelevat kotoa muuttamisesta jo etukäteen, ettei elämänmuutos tule yhtäkkiä. Nuoren asunnonhankinnassa vanhempien tärkein tehtävä on olla henkisenä tukena. Käytännön asiat nuoren pitää tehdä itse.

Tukeminen on nuoren vierellä elämistä. Vanhemmat voivat kysellä, onko nuori jo katsonut asuntoja, tai miten asuntoasia edistyy.

Vanhemmat eivät voi täyttää lomakkeita ja hakemuksia täysi-ikäisen puolesta. Voi olla, että kun nuori saa kaavakkeen eteensä, hän alkaa miettiä omaa sosiaaliturvatunnustaan tai postinumeroa tai että laitetaanko allekirjoitukseen kaikki nimet. Siinä vanhempi voi auttaa.

Nuoren kotoa lähdön jälkeen vanhemmat saattavat alkaa miettiä hänen huoneensa kohtaloa. Laitetaanko sinne viihdekeskus vai kuntosali vai jätetäänkö se entiselleen? Nallet, lennokit ja viirit kannattaa ehkä pitää paikoillaan ainakin jonkin aika merkkinä tietynlaisesta siirtymävaiheesta. Kun huomataan, että nuoren itsekseen asuminen onnistuu, huoneen voi sisustaa uudelleen.

Moni vanhempi saattaa käydä kurkistamassa nuoren huoneeseen huomatakseen, ettei lapsi todellakaan enää ole siellä. Se on asian läpikäymistä.

On hyvä sopia siitä, miten yhteydenpito jatkuu. Kyllä suomalaiseen perinteeseen kuuluu, että vanhemmat ja lapset soittelevat toisilleen ja kertovat, mitä kuuluu ja mitä on tapahtunut. Se on merkki siitä, että välitämme toisistamme ja olemme kiinnostuneita siitä, mitä toiselle kuuluu."

Liiketoimintajohtaja-kiinteistökuningatar Kaisa Liski:

”Oma ensiasuntoni oli pienkerrostalokaksio Vantaalla. Minulla oli hiukan poikkeuksellinen lapsuus, ja odotin pitkään, että minulla olisi oma tupa ja oma lupa.

Olin hyvin itseoppinut kotitöissä. Kaksiossani oli siistiä. Ei ollut leivänmuruja tai lasin pohjasta tulleita renkaan jälkiä pöydällä, ei pölyä, eivätkä lukemattomat ja luetut lehdet lojuneet missä tahansa, vaan kaikille oli oma paikkansa ja kaikki oli sävy sävyyn.

Minulla oli hyvä tuuri, kun sain viisi Artekin ruokailutuolia. Maalasin ja hion ne itse – nehän olivat vääränväriset. Ostin ystävältäni 20 markalla keittiönpöydän ja sadalla markalla käytetyn astianpesukoneen. Sain pätkän sohvaa ja päällystin sen. Mummo antoi lahjaksi puhelinliittymän ja minulla oli vaaleanpunainen pöytäpuhelin. Ja minulla oli kaikki! Muistan, kuinka kiva oli mennä töistä omaan kotiin.

Vuokra-asuminen on tuuripeliä, kun ei voi olla varma, minkälaisen vuokranantajan saa. Kannattaa miettiä, mistä asunnon vuokraa. Jos on turvallisuushakuinen, kannattaa vuokrata isosta yrityksestä.

Kaisa Liskin ensiasunto oli Vantaalla. Hän oli tarkka siitä, että asunnossa oli siistiä.

Asunnonostoon voi valmistautua laittamalla rahaa syrjään ja opettelemalla säästämään. Ensimmäiseksi asunnoksi kannattaa ostaa sellainen, jossa on kaikki valmiina. Alussa rahaa ei löydy remontin tekoon tai uusien kodinkoneiden ostoon. Kun tekee ensimmäisen vuokrasopimuksen tai saa ensimmäisen asuntolainan, yllättäviin menoihin ei voi ottaa pikavippejä, koska niistä ei todennäköisesti selviä ja kaaos on kohta täydellinen.

Omaa rahankäyttöään voi alkaa harjoitella vielä vanhempien luona asuessaan. Kuukausittaiset tulot ja menot voi kirjata Excel-taulukkoon tai ruutuvihkoon. Siitä voi seurata, millä tavalla rahaa käyttää.

Hyvä on myös opetella putsaamaan pöytiä ja panemaan valkoiset pyykit valkoisten ja tummat tummien koriin. Kotitöitä pitää treenata jo ennen kuin muuttaa omaan kotiin: kuinka usein pitääkään imuroida tai pestä wc-pönttö?

Minä osasin aika hyvin valmistautua vanhempien lasteni kotoa lähtöön. Kun poika alkoi seurustella, arvasin, että he muuttavat kohta yhteen.

 

Kämppis tai parisuhde tuo turvaa – asunnossa on sitten kaksi ”pöljää” miettimässä, että miten se kananmuna paistetaankaan.

 

Tyttären kohdalla oli vaikeampaa. Häntä en olisi päästänyt millään pois. Olin huolissani, että minkä lie rentun hän tapaa, enkä voinut enää kontrolloida hänen elämäänsä.

Olin varmaan tosi ärsyttävä. Vein aina jotain tavaraa tyttäreni kotiin tai hain sieltä jotain pois. Siivosin siellä, ja hankin uudet verhot. Tarkistin, onko vessapaperia, ja katsoin jääkaapin, onko ruokaa.

Kun lapset lähtivät, en ollut surullinen tai kokenut yksinäisyyttä. Enemmän se oli sellaista äidin perushuolta. Toisaalta oli tietyllä lailla helpotuskin, kun sai vähän etäisyyttä.

Olen sitä mieltä, että lapsi voi muuttaa kotoa pois silloin, kun haluaa ja rahkeet riittävät. Moni muuttaa ensimmäiseen omaan kotiin yhdessä seurustelukumppaninsa kanssa, ja kyllähän se helpottaa sopeutumisessa uuteen.

Jos ei ole tottunut olemaan yksin, voi ajattelemattomuuttaan hakeutua väärään porukkaan vain saadakseen seuraa. Kämppis tai parisuhde tuo turvaa – asunnossa on sitten kaksi ”pöljää” miettimässä, että miten se kananmuna paistetaankaan.”

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi