Kuva: Jukka Granström.
Entisen punkkarin pitkä kotimatka
Kirjailija Joonas Konstig yllättyi ymmärtäessään, että kristillinen usko tekee ihmiselle hyvää.
Kirjailija Joonas Konstig, 37, painaa päänsä, asettaa kämmenensä vastakkain ja kumartaa päänsä lähelle pöydän reunaa. Se ei ole mikään ihme, kun puheena on niinkin henkilökohtainen asia kuin ihmisen suhde pyhään.
Asento ei kerro vain vahvasta keskittymisestä. Konstigia kaduttaa.
”Huvittaa ajatella, kuinka tyhmä olen ollut”, hän sanoo hiljaisella äänellä.
Joonas Konstig on Essen uusi kolumnisti, jonka ensimmäinen kolumni ilmestyy tässä lehdessä.
Katumuksen tunteet eivät liity ammatinvalintaan, vaan nuoruuden ylimielisyyteen uskontoja kohtaan. Konstig uskoo, että ihmisellä on sisäsyntyinen pyhän tarve, jota voi verrata vanhempien hoivaviettiin.
”En pitänyt itseäni lapsirakkaana ihmisenä, mutta nyt, kun olen isä, olen suorastaan naurettavan lääpälläni lapsiini. Minulla on ollut tarve kokea, miltä se tuntuu. Pyhään pätee sama”, Konstig sanoo.
Vuosituhannen vaihteessa Konstig opiskeli Helsingin yliopistossa kulttuuriantropologiaa ja uskontotiedettä. Uskonto kiinnosti, koska sen merkitys taiteessa, kirjallisuudessa ja musiikissa on niin läpitunkeva.
”Uskonto oli selvästikin jotakin, joka liikuttaa ihmisiä. Mutta helsinkiläisopiskelijan maailmasta uskonto puuttui täysin. Monen muun nuoren aikuisen tavoin uskoin, että asiat, joista uskonto puhuu, tiedetään nyt paremmin”, hän sanoo.
Ylimielisyys johti umpikujaan
Ylimielinen ajattelutapa on Konstigin mukaan tämän päivän ihmiselle tyypillinen. Kuvittelemme, että olemme viisaampia ja parempia kuin ihmiset vaikkapa 100 tai 200 vuotta sitten.
Vanhan kirjallisuuden ja kirjallisuushistorian intohimoiselle harrastajalle ajattelutapa kävi mahdottomaksi. Konstig tajusi yhä selvemmin, että suurta osaa maailmankirjallisuudesta on mahdotonta ymmärtää, jos ei ymmärrä uskontoa.
Ongelma kiteytyi kysymykseen, jonka Konstig luki kirjailija Torsti Lehtisen lehtikirjoituksesta: ”Onko todella niin, että Kierkegaard ja Dostojevski, jotka ovat leimallisesti uskonnollisia ajattelijoita, ovat tyhmempiä kuin minä?”
Kysymys osui, koska kumpikin Lehtisen mainitsema kirjailija on Konstigille henkilökohtaisesti tärkeä.
Oli aika ottaa selvää, mistä uskonnossa on kysymys.
Kypsä ja epäkypsä punkkari
Konstig kasvoi tavallisessa tapaluterilaisessa espoolaiskodissa, jossa ei puhuttu uskosta eikä politiikasta. Tapiolan lukiossa Konstig oli vihreätukkainen punkkari ja kiivas kasvissyöjä, jolla oli jyrkkä asenne auktoriteetteihin.
”Viihdyin riparilla ja minulla oli hyvät uskonnonopettajat, mutta ajattelin, että uskontoa pitää vastustaa. Se ei ollut niinkään ajatusrakennelma, vaan moraalinen tunne. Isot ja vallassa olevat instituutiot olivat pahoja.”
Jälkikäteen Konstig näkee punkkarivaiheessaan sekä kypsyyttä että harkitsemattomuutta.
”Mietin asioita, joita moni muu ei ajatellut, mutta hyvin lapsellisella tavalla.”
"Minulla on ollut tarve kokea, miltä vanhemmuus tuntuu. Pyhään pätee sama."
Nuoruudessaan Konstig luki filosofi Søren Kierkegaardin tekstejä, mutta hyppäsi yli kohdat, joissa tämä käsitteli kristinuskoa. Myöhemmin kirjoittaneiden eksistentialistien Jean-Paul Sartren ja Albert Camusin teksteissä sama ongelma ei enää tullut vastaan.
Nöyryyttävä oivallus
Kahden vuoden tutkimusretki kristillisten ajattelijoiden ja teologien teksteihin on Konstigin mukaan osoittanut piinallisesti, kuinka vähän hän aiemmin tajusi kristinuskosta. Konstig on lukenut muun muassa T.S. Eliotin, G.K. Chestertonin, Alister McGrathin ja kirkkoisä Augustinuksen tekstejä.
”Totta kai kristityt ajattelijat ovat vuosituhansien aikana pohtineet esitettyä kritiikkiä ja antaneet siihen hyviä vastauksia. Huvittaa ajatella, että yksi espoolainen punkkari kuvitteli olevansa viisaampi ja osaavansa sanoa paremmin.”
Erityisen omakohtaiselta tuntuu ajatus, jonka Konstig oppi kirjailija C.S. Lewisilta: ylpeys on suurin ja perimmäinen synti. Se on jopa vaarallisempi kuin ahneus ja viha, koska ylpeys synnyttää niitä molempia.
Se oli nöyryyttävä löytö.
”Ylpeys on ollut aina helmasyntini”, Konstig tunnustaa kristityille kilvoittelijoille tutuilla sanoilla.
Ei enää sivullinen
Mutta se ei jäänyt entisen punkkarin ainoaksi löydöksi. Toinen uusi asia on ollut se, että usko tekee ihmiselle hyvää.
Konstigilla on ollut nuoruudestaan saakka taipumus raskasmielisyyteen. Häntä on kalvanut myös sivullisuuden tunne: on ollut vaikea kokea yhteyttä sekä toisiin ihmisiin että omaan itseen.
Nyt Konstig totuttelee uudenlaiseen ajatukseen: ”Mitä jos en olekaan tässä yksin?”
Ajatus on yllättänyt Konstigin, kun hän on miettinyt esimerkiksi vanhemman vastuutaan tai raha- ja työasioita.
”On huojentavaa ajatella, etten olisikaan niin yksin kuin minusta on aina tuntunut.”
Tutkimusretkeen on liittynyt myös paluu kirkon jäseneksi. Konstig on myös alkanut lukea Uutta testamenttia omakohtaisesti, ei enää vain kirjallisuutena tai pohdiskellen, oliko Jeesus yhtä viisas kuin Buddha.
Elämästä puuttui kaksi asiaa
Lukemisen ohella Konstig alkoi käydä kirkossa.
”Ensimmäisillä kerroilla olin aika pihalla. Urut alkoivat soida yhtäkkiä, enkä tiennyt, onko tämä virsi vai jokin välisoitto.”
Mutta kahdessa vuodessa jumalanpalvelus on tullut tutummaksi. Kirkkovuoden rytmi on tuonut vuodenkiertoon uutta syvyyttä, ja joulun ja pääsiäisen aika merkitsee nyt enemmän kuin ennen.
Erityisen läheisiksi Konstig kokee jumalanpalveluksen päätössanat, jotka pappi lausuu seurakunnalle: ”Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa ilolla.”
”Rauha ja ilo ovat juuri ne kaksi asiaa, joita elämästäni on aina puuttunut, ja joita en osannut yhdistää kristinuskoon.”
Kuka?
Joonas Konstig, 37, on Tapiolassa asuva kirjailija ja Essen uusi kolumnisti. Perheeseen kuuluvat vaimo sekä 6- ja 4- vuotiaat lapset.
Mitä?
Kirjoittanut novellikokoelman Ahneet ja viattomat (2008) sekä romaanit Kaikki on sanottu (2011, Kalle Päätalo -palkinto) ja Totuus naisista (2013). Työn alla kolmas romaani, joka ilmestyy syksyllä 2015.
Missä?
Näppäimistön äärellä.
Motto
"Ihminen ei ole enkeli eikä elukka." (Blaise Pascal)
Jaa tämä artikkeli: