Kartanonkoski, 2008.
Epäpaikkoja ja muutostiloja
Hans von Schantzin kuvissa öinen Vantaa on outo ja hiljainen.
Neljä vuodenaikaa, mutta vain yksi vuorokaudenaika: yö. Valokuvaaja Hans von Schantzin Enter Helsinki -näyttely Suomen valokuvataiteen museossa näyttää arkiset ja apeat kaupungin reuna-alueet arvoituksellisina ja lavastetun kaltaisina. Hallimaisista varasto- ja toimistorakennuksista ja monotonisista uusista asuma-alueista tulee yöaikaan kiinnostavia ja kiehtovia, kun keinovalo pelkistää ne ja tuo niistä esiin uusia piirteitä.
— Mihin muualle kuin yöhön keski-ikäinen mies vetäytyisi kohtaamaan oman eksistentiaalisen yksinäisyytensä? Onko suurperheen isällä omaa aikaa muulloin kuin silloin, kun muut nukkuvat? von Schantz kertoo teostensa synnystä.
Neljän vuoden ajan, kerran tai kaksi viikossa von Schantz lähti liikkeelle puoliltaöin. Hän kiersi kaatopaikkoja, teollisuusalueita ja satamia. Lähiöissä hän odotti, että valot ikkunoista sammuivat ja mustina ammottavat ikkunat saivat talot näyttämään autioilta ja aavemaisilta.
— Odotin, että aika hidastuu ja maailma hiljenee. Sitten kuvasin neljään, viiteen asti aamulla.
Helsinkiä ja sen lähiseutua Hans von Schantz kertoo lähestyneensä kuin tuntematonta kaupunkia.
— Yhtä hyvin olisin voinut kuvata mitä tahansa eurooppalaista kaupunkia. Nämä ovat epäpaikkoja. Historiaton maisema on kuvaajalle kiehtova, vaikka en minä itse sellaisessa haluaisi asua. Aika moni kuitenkin elää ja työskentelee tämänkaltaisissa paikoissa.
Kun kuvia katsoo tarkemmin, huomaa, että monet niistä on kuvattu Vantaalla. Vantaa on tullut kirkkonummelaiselle von Schantzille tutuksi niiden reilun kymmenen vuoden aikana, jolloin hän on kuvannut freelancerina Vantaan Lauriin. Monet kohteistaan hän on löytänyt ajellessaan eri puolilla Vantaata lehden kuvauskeikoilla.
— Kiinnostavia paikkoja ja vaihtoehtoisia maisemia löytyy valtaväylien ulkopuolelta. Mutta kuinka moni nykyajan elämänrytmissä poikkeaa nopeilta reiteiltä?
— Minua kiehtovat paikat, joiden funktiota en ymmärrä. Olen aina pitänyt science fictionista.
Esimerkiksi von Schantzin kuvaamat sorasäiliöt lumisella pellolla Pakkalassa voisivat olla scifi-elokuvasta.
Vaikka näyttelyn yökuvat on kuvattu vain muutama vuosi sitten, monet paikoista ovat jo muuttuneet tunnistamattomiksi. Joutomaille on rakennettu, puita on kaadettu, vanhoja rakennuksia purettu. Kaupungin reuna on siirtynyt.
— Kaupunki on organismi, joka muuttuu ja leviää nopeasti. Vain ydin pysyy aika staattisena, von Schantz pohtii.
Reunojen yössä on vain harvoja kulkijoita: uimari Vantaankoskella, pullojenkerääjä Hietaniemessä, punkkareita Kalasatamassa. Kaupungin ytimessä, Helsingin rautatieasemalla ja Keskuskadulla, yö on toisenlaista, levotonta aikaa. Siellä von Schantz pystytti kameran ja valot valmiiksi ja asettautui tarkkailemaan kulkijoiden virtaa. Kuvien valaistus on studiomainen, mutta ihmiset niissä sattumalta kohdalle osuneita.
— Ajattelin valvontakameroita, joita julkisilla paikoilla on. En etsinyt kuvaa, vaan valitsin paikan ja katsoin, mitä tulee. Opin ainakin sen, että kuvia on ihan joka hetki ja joka paikassa.
Käydessään kuviaan läpi von Schantz huomasi, että niissä on yllättävän paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Hän uskoo, että se johtuu hänen omasta taustastaan: hän vietti lapsuutensa Namibiassa, jossa hänen vanhempansa olivat lähetystyössä.
— Siellä tumma iho oli normi ja me valkoiset erotuimme joukosta. Vielä 1980-luvullakaan Helsingin katukuvassa ei juuri tummaihoisia näkynyt. Ehkä nyt koen jonkinlaista vaistonvaraista tunnistamisen riemua heitä nähdessäni.
Suurikokoisten yökuvien lisäksi näyttelyssä on myös pieni annos nostalgiaa. Vitriiniin kootut mustavalkoiset kuvat ihmisistä Helsingin kaduilla ovat 1980-luvun alusta, jolloin von Schantz oli parikymppinen ja juuri muuttanut kaupunkiin.
— Katukuvauksessa mennään tavallaan kameralla hetkien väliin, ja se luo henkilöiden välille yhteyksiä, katseita ja jännitteitä, jotka eivät oikeastaan ole todellisia, von Schantz kuvailee.
Hans von Schantz kertoo, että hänellä on koko ajan vireillä joku oma, pitkä projekti. Valokuvataiteen museon näyttely syntyi viiden vuoden aikana apurahojen turvin. Nyt hänellä on mielessään kaksi erilaista kokonaisuutta: toisessa on henkilökuvia, toinen taas käsittelee eri uskontojen rituaaleja.
— Mutta mitään kiirettä minulla ei ole niiden kanssa. Voin hyvin käyttää niihin seuraavat viisi vuotta. Olen kuvaajana aika tuottelias ja kerään koko ajan materiaalia odottamaan.
Lehtikuvausta von Schantz tekee omien projektiensa ohessa, mutta pitää sitäkin antoisana.
— Siinä tulee heitetyksi vieraiden ihmisten eteen ja näkee paikkoja, joita ei muuten näkisi. Kuvaajana pääsee sellaisiin todellisuuksiin, joihin ei muuten olisi asiaa — tulee hyväksytyksi ulkopuolisena tarkkailijana.
Muuta ammattia von Schantz ei ole kuulemma koskaan harkinnut.
— Olen monomaani. Teen sitä, mitä koen osaavani ja pystyväni kehittämään. Ihmiselämä on liian lyhyt, jotta voisi huidella ympäriinsä. Uskon rajoihin. Luotan enemmän rutiineihin kuin inspiraatioon. Inspiraatio tulee työtä tehdessä. Jos sitä jää odottamaan, voi joutua odottamaan koko elämänsä.
Hans von Schantzin Enter Helsinki -näyttely 31.7. saakka Suomen valokuvataiteen museossa Helsingin Kaapelitehtaalla. Taiteilijatapaamisessa ke 13.6. klo 18 Hans von Schantz kertoo näyttelystään.
Jaa tämä artikkeli: