null Erävoitto Espoon saariston luontoarvoille

Kuva: Espoon kaupungin karttakuvat / käsittely Maija Saari.

Kuva: Espoon kaupungin karttakuvat / käsittely Maija Saari.

Ajankohtaista

Erävoitto Espoon saariston luontoarvoille

Uudessa kaavaluonnoksessa Varsasaari ja Tvijälp säilyisivät ensisijaisesti vapaa-ajankäytössä.

Suunnitelmat Espoon saariston kehittämiseksi liikahtivat eteenpäin marraskuussa. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti asettaa saariston osayleiskaavaluonnoksen nähtäville tietyin muutoksin, mikä ilahdutti erityisesti ympäristöarvojen puolustajia.

Selvitykset saariston kehittämiseksi olivat keränneet paitsi kiitosta, myös herättäneet huolta luonnon puolesta. Saariston virkistyskäyttömahdollisuuksia halutaan lisätä, mutta erityisesti Westendin edustalla sijaitsevien saarten kaavoittaminen on epäilyttänyt muun muassa Espoon ympäristöyhdistystä.
 

Olisi turhauttavaa, jos sisäsaariston harvinainen luonto tuhoutuisi."

-Stephen Venn
 

Alun perin Varsasaareen ja Tvijälpiin oltiin mahdollistamassa pysyvää asuinrakentamista, mutta lopulta lautakunta päätti esittää saarten säilyttämistä ensisijaisesti vapaa-ajankäytössä.

Kevyen sillan rakentamista selvitetään

Espoon ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja Stephen Venn iloitsee päätöksestä.

”On aina hyvä asia asukkaille, jos hienot luontoalueet jäävät tarjoamaan ainutlaatuista ja monipuolista lähiluontoa ja virkistysmahdollisuuksia.”

Täysin nykyiselleen esimerkiksi Tvijälp ei uudenkaan ehdotuksen mukaan välttämättä jää, sillä luonnos sallisi esimerkiksi loma-asutusten ja palveluiden rakentamisen. Samalla kaikille avointa virkistyskäyttöä voidaan lisätä, ja kevyen sillan rakentamista mantereelta Tvijälpiin voidaan selvittää.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan erityisasiantuntija Marja Axelsson korostaa, että selvityksissä on koko ajan painotettu luontoarvoja.

Mahdollisen rakennusoikeuden määrä jää Tvijälpissä, Varsasaaressa ja Småholmissa huomattavasti pienemmäksi kuin alkuperäisessä selvityksessä ehdotettiin. Muun muassa Tvijälpin kallioalueet säilyvät paremmin kuin alkuperäisessä esityksessä.

Luonto on saanut olla rauhassa

Sisäsaaristossa on Vennin mukaan arvokasta luontoa, joka on saanut kehittyä rauhassa. Esimerkiksi lähes rakentamattomassa Tvijälpissä metsä on säilynyt hyvin luonnontilaisena.

Vennin kanta on, että mikäli rakennetaan, rakentamisen pitää olla hyvin pienimuotoista. Muuten luontoarvot menetetään.

”Olisi turhauttavaa, jos sisäsaariston harvinainen luonto tuhoutuisi. Rakentaminen on suunniteltava hyvin tarkkaan, että arvokas luonto säilyy.”

Saariston osayleiskaava sisältää etelä-, itä- ja länsi-saariston. Saaria on suunnittelualueella yhteensä noin 70, ja maapinta-alaa on noin 505 hehtaaria.

Seuraavaksi suunnitelmista kuullaan asukkaista ja sidosryhmiä.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Rakentaminen uhkaa arvometsiä Nuuksion reunalla

Hyvä elämä

Luontojärjestöt yrittävät suitsia arvokkaiden metsäalueiden rakentamista Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaluonnoksessa.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.