Aamu, Hanna, Eve, Ben, Rasmus, Atte ja Jani viettävät iltapäivät Vantaankosken seurakunnan iltapäiväkerhossa.
Erilaisia iltapäiviä
Iltapäiväkerhot poikkeavat toisistaan yllättävän paljon.
Joka arkipäivä koulun loputtua noin 47 000 eka- tai tokaluokkalaista lähtee iltapäiväkerhoon. Vaikka moni lapsi viettää iltapäiväkerhoissa jopa enemmän aikaa kuin koulussa, niistä tiedetään varsin vähän, eikä niiden toiminta ole niin säänneltyä kuin vaikkapa päiväkotien. Iltapäiväkerhot ovat hyvin erilaisia niin puitteiltaan kuin ohjelmaltaankin.
Sosiologi Harriet Strandell Helsingin yliopistosta valottaa Suvi Ylösen kanssa tekemässään tutkimuksessa Lapset iltapäivätoiminnassa — koululaisten valvottu vapaa-aika (Gaudeamus 2012) iltapäiväkerhojen arkea lasten, ohjaajien ja tutkijan silmin. Strandell kiinnostui aiheesta koululaisten iltapäivien vietosta käydyn julkisen keskustelun perusteella. Siinä heijastuivat käsitykset lapsuudesta, turvallisuudesta ja siitä, mikä on lapsille hyväksi.
— Iltapäivätoiminnan tarpeellisuudesta alettiin puhua 1990-luvun lopulla. Aihetta pitivät esillä erityisesti rouva Eeva Ahtisaari ja psykologian professori Lea Pulkkinen. Alettiin puhua turvallisuudesta ja varhaisesta puuttumisesta. Yksinolon ajateltiin olevan lapselle riski. Myös ajatus elinikäisestä oppimisesta alkoi levitä. Ajateltiin, että kaikki aika on potentiaalista oppimisaikaa, Strandell kuvailee.
Tarjontaa paljon
Aluksi iltapäivätoimintaa tarjosivat lähinnä kunnat ja seurakunnat. Nyt tarjonta on pirstoutuneempaa. Suurissa kaupungeissa iltapäivätoimintaa tarjoavat myös esimerkiksi urheiluseurat ja vanhempainyhdistykset. Osassa kerhoja on joku tietty painotus kuten liikunta.
— Se, että tarjontaa on paljon, ei ole huono juttu, sillä toisille lapsille sopii erilainen iltapäiväkerho kuin toisille, Harriet Strandell sanoo.
Hän toivoo, että iltapäivätoiminnan laatuun kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Missään ei esimerkiksi määritellä, kuinka paljon tilaa iltapäiväkerholaiset tarvitsevat.
Aikaa leikille
Harriet Strandell keskittyi tutkimuksessaan kunnallisiin iltapäiväkerhoihin sekä muutamaan urheiluseuran järjestämään kerhoon Helsingissä. Seurakuntien kerhoja ei ollut tutkimuksessa mukana.
Strandellin mukaan iltapäiväkerhoja ei näytä yhdistävän juuri mikään. Tilat ovat erilaisia, ohjaajilla on erilaiset taustat ja ohjelmakin vaihtelee. Välipalaa saa kaikkialla, mutta jopa suhtautuminen läksyjen tekoon vaihtelee.
— Kaikissa ei edes anneta tehdä läksyjä, vaan ajatellaan, että niiden valvonta on vanhempien asia.
Tarkimmin suunniteltua, koulumaisinta, iltapäivätoiminta oli koulujen omissa iltapäiväkerhoissa. Lapset kuitenkin kertoivat haastatteluissa, että kaipaisivat enemmän vapautta. Strandell toivookin, että iltapäivien ei tarvitsisi olla niin aikataulutettuja ja suunniteltuja, vaan leikille ja kavereiden kanssa olemiselle jäisi aikaa.
— Minusta lapsilta pitäisi kysyä, mitä he haluavat. Ja kun tarjotaan tekemistä, sen pitäisi olla riittävän kiinnostavaa.
Kaverit tärkeitä
Mikään yksittäinen tekijä ei Harriet Strandellin mukaan toisaalta takaa, että iltapäiväkerho toimii ja lapset viihtyvät. Hän vieraili esimerkiksi leikkipuistoperiaatteella toimivassa iltapäiväkerhossa, jossa oli sata lasta ja vain neljä ohjaajaa, mutta hyvin tyytyväiset lapset.
— Kaverit ovat lapsille viihtymisen kannalta tärkein juttu. Joitakin haastattelemiani lapsia harmitti, kun kaverit kävivät eri kerhoa, Strandell kertoo.
Melusta lapset eivät valittaneet, mutta tilojen ahtauteen moni oli kiinnittänyt huomiota.
— Juuri missään ei ole iltapäivätoimintaa varten suunniteltuja tiloja, vaan tilat on suunniteltu yleensä alun perin muuhun käyttöön. Tilaongelmaa pitäisin akuutimpana. Lisäksi toivoisin iltapäiväkerhoihin lisää joustavuutta, eivät ykkös- ja kakkosluokkalaiset tarvitse enää niin paljon päälle katsomista, Strandell toteaa.
Rentoa menoa Martinristissä
Muutamat tekevät läksyjä, pari kömpii majassa, jotkut ovat autoradan kimpussa ja osa ihmettelee erinäisistä tavaroista ja huonekaluista koottua kummitusjunaa. Vantaankosken seurakunnan iltapäiväkerho Martinristin seurakuntakeskuksessa kuuluu selvästi niihin kerhoihin, jossa kaikkien ei ole aina pakko tehdä samaa asiaa yhtä aikaa.
— Meillä vietetään lauluhetkiä, tehdään läksyjä, luetaan satuja, ulkoillaan, leikitään, vietetään synttäreitä. Kerran viikossa on hartaus. Mennään ryhmän mukaan. Jos lapset haluavat vaikka näytellä, sitten näytellään, lastenohjaaja Mira Nattari-Jokisalo kertoo.
Läksyjen teko iltapäiväkerhossa on ollut vanhempien toive. Toiveita kartoitettiin vanhemmille tehdyllä kyselyllä.
Martinristin iltapäiväkerhossa on 16 lasta, paikka olisi periaatteessa 20:lle lapselle. Tiloihin mahdutaan kohtuullisesti.
— Ainahan tilaa voisi olla enemmänkin. Tässä tilassa kokoontuu myös varhaisnuorten kerhoja, mikä tarkoittaa sitä, ettei mitään voi jättää levälleen vaan paikat pitää siivota hyvin.
Se, että ollaan kirkon kerhossa, näkyy kerran viikossa vietettävissä hartaushetkissä, joissa hiljennytään ja käydään läpi kirkkovuotta. Seurakunnan kerhossa myös lauletaan ruokalaulu tai luetaan ruokarukous ennen välipalaa. Toisinaan lapset haluavat jutella tai kysyä uskontoon liittyvistä asioista.
— Uskon, että sijainti on se syy, jolla iltapäiväkerho valitaan. Moni vanhempi pitää kuitenkin tärkeänä sitäkin, että lapsi saa kristillistä kasvatusta, Nattari-Jokisalo arvioi.
Jaa tämä artikkeli: