Aino Salomaa on käynyt erityisherkkien vertaisryhmässä ja ohjannut sellaista itsekin.
Erityisen herkkä
Oman erityisherkkyyden ymmärtäminen muutti Aino Salomaan elämän.
Luokassa on sattunut jotain, ehkä jotain ihan pientä. Ekaluokkalainen Aino Salomaa itkee käytävässä patjapinon päällä. Vieressä on poika, joka sanoo Ainoa itkupilliksi.
– Olen aina tiennyt olevani herkkä. Vanhempanikin sanoivat siitä. Itkin lapsena ja itken yhä herkästi, Aino kertoo.
Loppuvuodesta 2011 Aino törmäsi netissä tietoon erityisherkkyydestä. Kun hän myöhemmin luki netistä tilaamaansa yhdysvaltalaisen psykologian tohtorin Elaine N. Aronin erityisherkkyyttä käsittelevää kirjaa The Highly Sensitive Person, hän itki vuoroin ilosta ja surusta ja mietti, miten joku ihminen valtameren toisella puolella voi tietää hänestä niin paljon.
Kirjaa lukiessa Aino varmistui erityisherkkyydestään.
– Ymmärsin, etten olekaan viallinen. Sain luvan olla oma itseni. Siihen asti olin yrittänyt muuttua, sopeutua ja tavoitella normeja.
Toisen kuunteleminen ja toisen ihmisen asemaan asettuminen on Aino Salomaalle, 31, helppoa. Siitä on ollut hyötyä sosiaalialan töissä. Hänen on ollut helppo ymmärtää asiakkaita, joita toiset työkaverit ovat pitäneet hankalina.
– Koen olevani hyvä ihmisten kohtaamisessa, Aino sanoo.
Hänen on kuitenkin ollut hankalaa löytää paikkaansa työelämässä. Tehdessään kokopäivätyötä sosiaalialalla Aino uupui. Hän on irtisanoutunut kahdesta sosiaalialan työpaikasta. Viimeksi hän oli työkokeilussa, joka jäi kesken.
Jos ambulanssi ajaa ohi sireenit soiden, Aino suojaa korviaan. Stressaantuneena astioiden kolina vihloo hänen korviaan. Kesäisin hän käyttää aina aurinkolaseja suojautuakseen kirkkaalta valolta.
Musiikki ja laulaminen ovat antaneet Ainolle voimaa. Ala-asteikäisenä hän laittoi silmät kiinni eläytyessään koulussa virsiin. Koti oli uskonnoton, mutta Aino rukoili itsekseen. Muutama vuosi sitten hän odotti illalla unta stressaantuneena.
– Silloin muistin, että rukoilin pienenä, ja keksin päästäni oman rukouksen. Rukoileminen illalla on helpottanut nukahtamista.
Erottuaan poikaystävästään tämän vuoden alussa Aino Salomaa muutti puutalokommuuniin. Entisessä kodissa seinänaapurissa huudettiin ja yläkerrassa asui riitelevä pari.
Nykyisessä kodissa Aino voi rauhoittua ja kerätä voimia. Muuton yhteydessä hän luopui turhasta tavarasta. Uudessa kodissa ei ole televisiota. Talon villiintynyt piha tuo tunteen ajan pysähtyneisyydestä, mistä Aino pitää.
Hän on käynyt erityisherkkien vertaisryhmässä ja ohjannut itse vertaisryhmää. Hän on myös mukana HSP – Suomen erityisherkät -yhdistyksessä, jonka perustajia hän on.
Yhdistyksen sivuilla kerrotaan, että erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, ei sairaus eikä häiriö. Erityisherkkyyden tunnistaminen perustuu ihmisen omaan arvioon ja kokemukseen.
Aikuiskouluttajaksi opiskellut Aino toivoo löytävänsä tulevaisuudessa palkkatöitä kouluttamisen ja tiedonjakamisen parista. Nykyiselle poikaystävälleen hän totesi taannoin, että ”jos et ole vielä huomannut, niin mä itken aika herkästi”. Poikaystävä vastasi siihen, ettei Aino turhasta itke.
Jaa tämä artikkeli: