Esikuva
Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa.
2. Moos.4:12
Tapasin jokin aika sitten pian 90 vuotta täyttävän sukulaistätini. Edellisestä kohtaamisestamme oli kulunut noin vuosi. Jälleen kerran tein saman havainnon kuin aiemmin: miten hauraaksi ihminen tuleekaan vanhetessaan!
Sukulaiseni on tehnyt raskasta ruumiillista työtä. Hän on maalaistalon naimaton tytär, joka niin kauan kun jaksoi teki talon naisten työt. Työpäivä alkoi kello viisi. Hän lypsi lehmät, hoiti kanat ja lampaat, teki ruuan ja piti kodin siistinä. Ja kuin itsestään selvyytenä hän myös hoiti vanhat vanhempansa loppuun asti.
Raskas työ on jättänyt häneen jälkensä. Selkä painuu kumaraan, jalat eivät enää tahdo kantaa ja kädet vapisevat. Minulle tämä nyt niin kovin hauras ihminen on aina ollut esikuva urheasta ja sisukkaasta suomalaisesta naisesta, mutta myös elävästä kristitystä.
Lapsena, kun muut menivät kirkkoon, hän joutui usein jäämään paimeneen. Ei ihme, että hänen lempilaulunsa on vieläkin Paimenpojan sunnuntai, jossa lauletaan "vain metsä kirkkoni olla saa, voin täälläi palvella Jumalaa". En ole milloinkaan kuullut sukulaiseni pitävän hengellistä puhetta. Silti hänen tapansa elää kristittynä on ollut yksi tärkeä virstanpylväs omalla tielläni kristityksi. En ole koskaan kuullut hänen myöskään puhuvan pahaa muista ihmisistä tai valittavan omaa osaansa.
Vielä nykyäänkin tuo vanha, hauras nainen on minulle kristityn esikuva. Ensi sunnuntain Toisen Mooseksen kirjan teksti saa hänessä aivan uuden merkityksen. Jumalasta voi todistaa monella tavoin. Ehkä paremmin kuin sanat, elämä voi olla tuota todistusta.
Siinä, miten toteutamme kristityn kutsumustamme, näkyy Jumalan voima. Elämällämme me todistamme ja ylistämme.
Ensi sunnuntai on 13. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Jeesus, parantajamme. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 30: 3–6, 12–13 tai Ps. 146: 5–10, 2. Moos. 4: 10–12, 2. Kor. 3: 4–6 ja Mark. 7: 31–37.
Jaa tämä artikkeli: