Espoon ja Helsingin verotulot nousivat, Vantaan laskivat
Kirkollisveron tuoton nousu on harvinaista, sillä suurimmassa osassa seurakuntatalouksia verotuotto pieneni.
Kirkon jäsenet maksoivat kirkollisveroa viime vuonna 890,1 miljoonaa euroa. Verojen määrä väheni 15,8 miljoonalla eli 1,8 prosentilla vuodesta 2015.
Kaikkiaan 80 prosenttia seurakuntatalouksista sai edellisvuotta vähemmän verotuloja. Seurakuntataloudella tarkoitetaan itsenäisiä seurakuntia ja seurakuntayhtymiä. Tässä joukossa oli Vantaa, jossa seurakuntien verotulot olivat vajaat 25,7 miljoonaa euroa. Laskua on 0,3 prosenttia. Myös Kauniaisissa verotulot laskivat 1,7 prosenttia ja olivat vajat 2,3 miljoonaa euroa.
Espoossa ja Helsingissä kirkollisveron tuotto sen sijaan kasvoi. Espoon kasvu oli 1,7 prosenttia ja verotulokertymä vajaat 43,1 miljoonaa euroa. Helsingissä kirkollisveron tuotto oli runsaat 80,4 miljoonaa euroa, jossa on nousua edellisvuoteen 1,2 prosenttia.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat saivat yhteisöveron korvaavaa valtion rahoitusta ensi kertaa viime vuonna, 114 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi seurakunnille tilitettiin 18,3 miljoonaa euroa edellisvuodelta tilittämättä jääneitä yhteisöveroja.
Enemmistö seurakunnista päätti pitää kirkollisveroprosenttinsa ennallaan vuonna 2017. Vain 13 seurakuntaa korotti veroprosenttia vuodenvaihteessa. Pienintä eli 1 prosentin kirkollisveroa peritään Turun ja Kaarinan, Helsingin, Espoon, Vantaan sekä Kauniaisten seurakuntayhtymissä sekä Porvoon hiippakuntaan kuuluvissa Olaus Petrin seurakunnassa ja Saksalaisessa seurakunnassa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirkon eläkerahasto kasvoi vuodessa 113 miljoonalla eurolla
AjankohtaistaKirkon eläkerahaston sijoitustoiminta tuotti enemmän kuin muiden eläketoimijoiden. Rahasto kattaa yli 30 prosenttia tulevista eläkkeistä, kertoo rahaston johtaja, kirkkoneuvos Leena Rantanen.