Etsivätoimisto Pandavakoilu etsii kadonneita kissoja ja lompakoita
Suurennuslasi ja kiikarit ovat etsivien perustyökaluja. Etsivätoimisto Pandavakoilun Katriina Hämäläinen (vas.) ja Inkeri Askola harjoittelevat vakoilemista kotona ja pihalla. Kuva: Jukka Granstrom

Suurennuslasi ja kiikarit ovat etsivien perustyökaluja. Etsivätoimisto Pandavakoilun Katriina Hämäläinen (vas.) ja Inkeri Askola harjoittelevat vakoilemista kotona ja pihalla. Kuva: Jukka Granstrom

Etsivätoimisto Pandavakoilu etsii kadonneita kissoja ja lompakoita

Pitkäkyntiset, väärentäjät ja vorot vaviskaa: espoolaistyttöjen etsivätoimisto on aloittanut toimintansa.

Yhtäkkiä terästäydyn ja aivoni poimivat radion tyhjänpäiväisestä puhevirrasta avainsanat: Espoo, Nöykkiön kirjasto, ilmoitus, etsivätoimisto. Vaikka on vapaa viikonloppu ja ilta jo pitkällä, tartun heti kynään ja tallennan tärkeät tiedot. Päätän heti seuraavana päivänä selvittää, mistä on kyse. Olen selkeästi kunnon kesäjutun jäljillä.

Työpaikalle päästyäni kaivan esiin tutkivan toimittajan tuntosarveni ja selvitän Nöykkiön kirjaston sijainnin. On paras mennä paikan päälle ja tarkistaa ilmoitustaulu. Ensimmäinen ongelma: kirjasto avautuu vasta myöhään iltapäivällä. En malta odottaa niin pitkään. On löydettävä henkilö, jolla on kirjastokortti ja koodi, jolla pääsen sisään ennen paikan avautumista. Ratkaisu: suostuttelen työkaverini Merjan kirjastokortteineen mukaan matkalle.

Sisäänpääsy kirjastoon onnistuu ensiyrittämällä. Koodi toimii ja ovi avautuu. Huomaan eteisessä suuren ilmoitustaulun. Siinä on vain yksi, mutta sitäkin merkittävämpi ilmoitus: "Etsivätoimisto Pandavakoilu. Suoritetaan kaikenlaisia jännittäviä ja vaarallisia tehtäviä. Etsitään esim. lompakoita ja karanneita kissoja. Halvat hinnat + alv." Lopussa on katuosoite. Ei puhelinnumeroa, ei nimiä.

Kaivan laukustani lehtiön ja kameran. Kirjoitan katuosoitteen ylös ja otan kuvan ilmoituksesta. Kirjaston tietokoneelta selvitän, missä kyseinen osoite sijaitsee. Hyppään autooni ja hetken kuluttua soitan kaksikerroksisen omakotitalon ovikelloa. Hiljaista on. Kukaan ei tule avaamaan ovea, vaikka soitan kolme kertaa. Jätän viestin ja käyntikorttini kadun vieressä olevaan postilaatikkoon.

Muutaman tunnin kuluttua puhelimeni soi. Sovin tapaamisen etsivien kanssa seuraavaksi päiväksi. Lähetän kuvaajallemme Jukalle viestin.

Jännittävä kohtaaminen

Seuraavana iltapäivänä ajan jo tutuksi tulleeseen osoitteeseen keskelle Nöykkiönlaaksoa. Ennen kuin ehdin ulos autosta huomaan kahden tytön livahtavan nopeasti vaaleaan taloon.

Soitan ovikelloa. Ovi avautuu ja edessäni seisoo kaksi pitkätukkaista pientä tyttöä. Molemmat katsovat minua suurilla silmillään. Esittelen itseni, tummatukkainen sanoo olevansa Katriina Hämäläinen ja vaalea Inkeri Askola. Jo tyttöjen olemuksesta tajuan, että olen löytänyt etsivätoimisto Pandavakoilun väen.

Selvitän heti heidän taustansa. Tiivis parivaljakko on tutustunut toisiinsa pienenä seurakunnan päiväkerhossa ja tytöt ovat edelleen ystäviä, vaikka ovatkin eri kouluissa ja asuvat muutaman kilometrin päässä toisistaan. Juhannukseen asti molemmat viettävät päivät Kaskikappelin kesäkerhossa.

Siirrymme olohuoneeseen ja pääsemme itse asiaan. Etsivätoimiston on perustettu vuosi sitten, mutta muiden kiireiden takia toiminta alkoi vasta tänä kesänä. Varsinaisia asiakkaita ei vielä ole ilmaantunut, vaikka mainoksia on kiinnitetty kirjaston ja lähikaupan ilmoitustaululle sekä katujen varsilla oleville ilmoitustauluille.

Osa mainoksista on kuitenkin jo kadonnut. Ovatko rikolliset kähveltäneet ne paljastumisen pelossa? Vastaus saattaa löytyä sinitarrasta, se ei kestä tuulta ja sadetta. Etsivät miettivät nyt uusia ilmoituksia, maalarinteippiä ja nastoja.

Erikoiskoulutuksensa etsivät ovat hankkineet lukemalla Salapoliisin käsikirjaa, joka löytyi Inkerin äidin kätköistä. Lisää hyödyllisiä tietoja on löytynyt Lasse-Maijan etsivätoimisto -dekkareista. Etsivät ovat harjoitelleet tehtäviä ja tietävät jo, että sormenjäljet löytyvät tummasta pinnasta talkin ja vaaleasta kaakaojauheen avulla.

Jos esimerkiksi kissa on kadonnut, etsivät kartoittavat tilanteen kyselemällä ensin omistajalta tuntomerkkejä ja sen jälkeen tutkivat ympäristöä. Jos maasta löytyy kengän jälkiä, kyseessä on varas, joka on napannut katin syliinsä. Jos kissa on onnistunut raapaisemaan voroa, lattialta saattaa löytyä veripisaroita. Mutta jos ihmisen jälkiä ei löydy, eläin on voinut itse karata.

Inkerin huoneeseen, joka on etsivätoimiston työtila, ei vieraiden kannata mennä. Sinne on ehkä asennettu hälytysjärjestelmä, mutta siitä ei voi kertoa enempää. Totean vain, että ovela systeemi.

Tarvikelaukun vetoketju menee jumiin peruukin karvoista. Se haittaa toimintaa, mutta vain hetken. Tärkeä salaviesti, jonka salakirjoituksesta ei saa selvää kukaan muu kuin salakielen opetellut etsivä, saadaan esille.

Etsivien varusteet kunnossa

Inkeri ja Katriina ovat hankkineet etsivän työssä tarvittavat varusteet valmiiksi: kännykkä, kiikarit, suurennuslasi, kartta, pinsetit ja muovipusseja, muistilehtiö, taskulamppu ja peruukki. Kaikki on pakattu punaiseen ruudulliseen laukkuun.

Naamioinnissa tärkeät lierihatut eivät sovi laukkuun ja peruukin kanssa on hankaluuksia, sillä karvat jäävät vetoketjun väliin eikä laukku enää mene auki eikä kiinni. Molemmilla on myös valokuvalla varustetut etsiväkortit. Viestejä he voivat vaihtaa keskenään myös salakirjoituksella, jonka tulkitseminen vaatii todellista ammattitaitoa.

Etsivätoimisto suorittaa, kuten mainoksessa kerrottiin, kaikenlaisia jännittäviä ja vaarallisia tehtäviä. Kadonnut lompakko, karannut kissa, takaa-ajo, väärennetty nimikirjoitus. Kaikkeen on varauduttu. Ei haittaa, vaikka tehtävä vaatisi heräämistä aamuviideltä.

 

Kun asiakas ilmaantuu ovelle huolineen, etsivätoimiston työ alkaa."

 

Valmista hinnastoa etsivätoimistolla ei ole. Asiakas voi maksaa sen, minkä arvioi sopivaksi summaksi, mutta viittä senttiä pienempää summaa ei hyväksytä. Se on minimi. Etsivät pitävät jo yhtä euroa hyvänä palkkiona.

On pakko selvittää, mistä etsivätoimiston salaperäinen nimi Pandavakoilu on peräisin. Kyse on molempien etsivien lempieläimestä, jollaista he eivät kuitenkaan ole kohdannet elävänä, pehmo-pandan sen sijaan ovat. Yhden sellaisen etsivä-Inkeri sai aivan pienenä vauvana ja se on ollut hänelle tärkeä pehmokaveri. Etsivätoimiston maskotti siis.

Kysyn vielä yhden tärkeän kysymyksen: miten mahdolliset asiakkaat saavat yhteyden etsiviin. Ilmoituksessa on kerrottu katuosoite, mutta ei nimiä eikä puhelinnumeroa. Ovikelloa soittamalla tietenkin. Kun asiakas ilmaantuu ovelle huolineen, etsivätoimiston työ alkaa. Mutta jos tytöt ovat uimassa, leikkimässä tai lomalla, ei työtehtäviä ehditä ottaa vastaan.

Jaa tämä artikkeli: