Evankelinen on suomalaisille tuttu sana. Enemmistö meistä on evankelisluterilaisia. Meillä on myös evankelinen herätysliike. Mutta keitä sitten ovat evankelikaalit?

Suomessa on alettu kutsua amerikkalaistyylistä, herätystä korostavaa vapaakirkollisuutta evankelikaalisuudeksi. Se korostaa Raamatun erehtymättömyyttä, Jeesuksen sovitustyötä ja henkilökohtaista kääntymystä, usein myös länsimaiden messiaanista tehtävää hoitaa koko maailman pelastus. Evankelikaalit ovat protestantteja, eli uskonpuhdistuksen perillisiä kuten luterilaisetkin.

Tutkija Markku Ruotsila arvostelee Teologisessa aikakauskirjassa (4/2010) termiä, joka hänen mukaansa on virheellinen ja tarkoitushakuinen käännös. Sama sana käännetään kahdella tavalla. Sana on englanniksi evangelical ja sen suomennos on aina ollut evankelinen, ihan samoin kuin vaikkapa theological on suomeksi teologinen, eikä teologikaalinen.

”Kaali on maassa kasvava vihannes, eikä se muutu teologiseksi, vaikka siihen lisättäisiin etuliite ’evankeli-’”, Ruotsila kirjoittaa.

Ainoastaan suomen, ruotsin ja saksan kielissä on keksitty evankelisen rinnalle tämä kielenvastainen uusiotermi. Ruotsilan mukaan se on tarkoitushakuista: piskuinen pohjoiseurooppalainen luterilaisten lauma ajattelee edustavansa ainoaa oikeaa evankelisuutta ja haluaa korostaa, että evankelikaalisuus on jotakin aivan muuta.

Ruotsila näkee tässä myös maailmanlaajuisen ongelman. Pieni Pohjois-Eurooppa ei voi enää määritellä kristinuskon oikeita sisältöjä, kun kristikunnan painopiste on siirtynyt muualle. Siellä missä on paljon väestöä, kristinuskon tehokkaimmin leviävä suuntaus on evankelikaalinen — tai siis evankelinen.