Facebook-käyttäjän kuolema
Muistoa kunnioittaen. On hyvä, että Facebook-ympäristö tarjoaa tilan osanoton ja surun ilmauksille – suruseinän, jolle voi käydä kirjaamassa myös muistoja vainajasta. Kuva: Janne Kuisma

Muistoa kunnioittaen. On hyvä, että Facebook-ympäristö tarjoaa tilan osanoton ja surun ilmauksille – suruseinän, jolle voi käydä kirjaamassa myös muistoja vainajasta. Kuva: Janne Kuisma

Facebook-käyttäjän kuolema

Oma tila jää olemaan, vaikka ihminen kuolee. Internetissä elämme ikuisesti.

– Oletko kuullut, että Ismo on kuollut? kysyy siskoni.

– Kuollut? Miten, mihin? kysyn epäuskoisena.

Järkyttävä uutinen. Siskoni ystävä ei ollut vanhakaan: hiukan yli viidenkymmenen, kiinni työelämässä ja elämässä muutenkin.

Sisko ei tiedä tapahtuneesta juuri enempää kuin sen, että lähtö oli tullut yhtäkkiä, ja lääkärit tutkivat kuolinsyytä.

Olin jo ehtinyt ihmetellä, miksei Ismosta ollut kuulunut vähään aikaan mitään. Hän tapasi päivittää lyhyitä kuulumisia Facebookissa seinälleen aika ahkerasti.

Viimeksi hän oli kirjoittanut lomasta ja lomasuunnitelmista, polkupyörän kunnostuksesta ja pyöräretkistä – aivan päivänpaisteista juttua.

Ismo kuului alun perin siskoni ystäväpiiriin, mutta en yllättynyt, kun hän pyysi minua Fb-kaveriksi viime keväänä. Olimme tavanneet oikeassakin elämässä, ja muistin, että miehellä oli omanlaisensa älykäs huumori.

Komiikka on kaukana, kun avaan Facebookin. Fb-järjestelmä ehdottaa, että ottaisin yhteyttä Ismoon: lähettäisin viestin tai kirjoittaisin hänen seinälleen tervehdyksen. Klikkaan hänen profiilinsa esiin, ja näytölle avautuu tavanomainen näkymä.

Tulee halju olo. Virtuaalinen Ismo elää edelleen silmieni edessä, vaikka oikeasti häntä ei enää ole. Mitä tästä pitäisi ajatella? Mitä oikein tunnen, kun en osaa nimetä tätä outoa oloa?

Muistan, että Fb-kaverini Mara ja Ismo olivat ystävyksiä. Kirjoitan Maralle, sillä tekee mieli jakaa järkytys ja suruntunne jonkun kanssa. Samalla kummastelen sitä, ettei Ismon seinällä näy jälkeäkään kuolemasta. Joku hänen läheisistään olisi voinut kertoa suruviestin meille muille.

Tekisi mieli kirjoittaa osanottoviesti hänen lähimmilleen, mutta en tunne heitä. Facebook-kaverini asui toisella puolen Suomea, enkä ollut tutustunut hänen lähipiiriinsä.

– Voisiko Ismon seinälle perustaa muistelo-osion? kysyn Maralta. Sinne kertyisi surua, kaipausta ja osanottoviestejä läheisille. Se auttaisi purkamaan järkytystä.

En tee mitään äkkinäistä. Sen sijaan surffaan netissä, ja vastaan tulee blogiteksti http://kirjuri.vuodatus.net/blog/2381904/makumuutoksista-ja-nettietiketista/

Blogikirjoittaja on törmännyt näköjään vastaavaan tilanteeseen. Myös hänen Fb-ystävänsä kuoli, eikä tieto välittynyt vainajan seinällä. Hän sai kuulla, että omaisten mielestä odottamattomasta kuolemasta ei pidä tehdä numeroa.

Meidän molempien kokemus on sama: kuolemasta ei puhuta. Ikään kuin sitä ei olisi tapahtunut. Silti vainajan profiilikuva pysäyttää rajallisuuden eteen. Jonain päivänä minäkin kuolen. Ongelma ei enää ole hänen vaan minun.

Tätä pohtiessani Mara vastaa postilaatikkoviestiin:

– Kuolema on outo ja vieras ja siihen suhtaudutaan torjuen. Tuo blogikirjoitus osoittaa, kuinka vaikeaa aiheeseen suhtautuminen on.

Päätän kysyä omalla Fb-seinälläni seuraavaa: ”Olen kokoamassa artikkelia aiheesta Facebook ja kuolema. Mitä ajatuksia tai tunteita sinussa herättää se, kun kuolleen ihmisen kasvokuva tulee näkyviin kaverilistassa tai muuten?”

Seinällä ryöpsähtää käyntiin vilkas keskustelu, ja kaverini Kaisa vastaa.

– Minusta tuntuu pahalta, kun Fb kehottaa ottamaan yhteyttä kaveriini, jonka hautajaisia vietimme heinäkuussa. Kornia on se, että satunnainen seinällä kävijä saattaa olla täysin tietämätön hänen kuolemastaan.

Muutaman muun Fb-kaverini mielestä on hyvä, että kuolleen ystävän sivu jää olemaan – kunhan kaikille käy ilmi, että tätä ihmistä ei enää ole.

Facebookin ylläpito suosittaa, että vainajan omaiset ilmoittavat Fb-profiilin haltijan kuolemasta järjestelmälle ja lähettävät kuolintodistuksen. Tuolloin henkilökohtainen profiili muutetaan virtuaaliseksi muistelupaikaksi.

Facebookissa näkee myös muisteluryhmiä. Tällainen on esimerkiksi runoilija Tommy Tabermannilla. Se on avoin kaikille sisään kirjautuneille, ja suruseinällä lukee: ”Suuren runoilijan muistoa kunnioittaen”. Kirjoituksen alla on yli 250 muistokirjoitusta ja lisäksi osanoton ilmauksia omaisille.

– Muistelu on tärkeää ja hienoa. Sille olkoon paikkansa myös täällä, kirjoittaa Kaisa.

Nyt Ismon kuolemasta on kulunut yli kaksi kuukautta. Hänen profiiliaan ei enää näy. Joko omaiset ovat poistaneet sen tai se on siirtynyt virtuaaliseen lepotilaan.

Lepää rauhassa Ismo.

Jutussa esiintyvä vainajan nimi on muutettu.

 

Mitä tehdä vainajan Fb-tilille?

Facebook suosittaa käyttäjätilin muuttamista muistotilaan. Tällöin tila näyttäytyy muistoseinänä, josta on poistettu muun muassa tilapäivitykset. Sille pääsevät kirjoittamaan ainoastaan vainajan Fb-kaverit ja -ystävät. Muunnon tekeminen edellyttää, että omainen tai joku ystävistä on kirjautunut Facebookiin ja toimii ohjeiden mukaan. Käyttäjätilin voi vaihtoehtoisesti poistaa kokonaan käytöstä.

Valitse Facebookissa: Käyttäjätili > Ohje ja tukikeskus > Facebookin käyttö: Profiili > Tilin asetukset ja poistaminen > Haluaisin ilmoittaa menehtyneestä käyttäjästä tai tilistä, joka pitää muuttaa muistotiliksi.

Facebook-ympäristössä näkee myös vainajien muistolle perustettuja ryhmiä. Nämä ryhmät ovat usein julkisia kaikille Fb-käyttäjille. Muistosivulle voi kirjoittaa, jos liittyy ryhmän jäseneksi.

Virtuaalisia muistolehtoja löytyy myös Facebookin ulkopuolelta. Esimerkiksi: http://www.muistopaikka.fi/

 

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city