null Geokätköily vie paikkoihin, joita ei muuten olisi huomannutkaan

Toisinaan kätkön vuoksi on kiivettävä tai ryömittävä. Emil Grönholmin mielestä on vain hyvä, jos kätkö on vähän vaikea löytää. Kuva: Saara Vuorjoki

Toisinaan kätkön vuoksi on kiivettävä tai ryömittävä. Emil Grönholmin mielestä on vain hyvä, jos kätkö on vähän vaikea löytää. Kuva: Saara Vuorjoki

Hyvä elämä

Geokätköily vie paikkoihin, joita ei muuten olisi huomannutkaan

Kätköt koukuttavat. Kun on löytänyt yhden, tekee mieli etsiä toinen.

12 kätköä yhdessä päivässä. Se taitaa olla 11-vuotiaan Emil Grönholmin tähänastinen ennätys. Vantaan Koivukylässä asuva Emil alkoi harrastaa geokätköilyä, kun hänen naapurinsa keksi pyytää Emiliä mukaan kätkön etsintään.

– Siitä on aikaa vähän yli vuosi. Olin heti innoissani. Ensimmäinen kätkö löytyi Leinelästä aika helposti, kun osasi vaan katsoa ympärilleen, Emil kertoo.

Geokätköily on ympäri maailmaa levinnyt harrastus, jossa etsitään ja piilotetaan kätköjä satelliittipaikannusta hyödyntäen. Alkuun pääsee rekisteröitymällä geokätköilysivustolle ja luomalla oman käyttäjätunnuksen.

Emil Grönholm on etsinyt kätköjä naapureiden, kavereiden, Tarja-äidin ja joskus Varjo-koirankin kanssa.

– Aina en viitsi ottaa koiraa mukaan, koska se hösää liikaa, Emil sanoo.

Löydöt kirjataan nettiin

Kätköt ovat useimmiten purkkeja, joiden sisällä on pieni muovipussi, vihko, kynä ja kosteutta imevää silikageeliä. Joskus kätkössä voi olla jokin pieni esinekin tai tietoa paikasta, johon kätkö on viety. Vihkoon merkitään, kuka kätkön on löytänyt ja milloin. Samat tiedot kirjataan myös nettiin.

Hakiessaan kätköpaikkoja ja koordinaatteja netistä saa myös tiedon siitä, millaisesta kätköstä on kyse ja voiko etsintään lähteä vaikkapa polkupyörällä. Kätköjä on erilaisia: esimerkiksi mysteerikätköön liittyy aina jokin pulma, joka on ensin ratkaistava löytääkseen varsinaisen kätkön.

Kun Emil Grönholm avaa geokätköilysovelluksen iPadilta, ruudulla näkyy paljon hymynaamoja. Ne kertovat löydetyistä kätköistä. Emil ei ole piilottanut vielä yhtään omaa kätköä, mutta on etsinyt toisten piilottamia ympäri Vantaata, Kuusamossa ja mökkireissulla Siikajoella Pohjois-Pohjanmaalla. Useimmiten hän on ollut liikkeellä jalan, mutta joskus pyörällä.

– Ollaan rämmitty vaikka missä ja joskus on pitänyt kiivetä puuhunkin. On kivempaa, jos kätkö on vähän vaikeampi löytää. Mutta jos sitä ei löydykään, ottaa kyllä päähän.

Harrastus on vienyt Emilin paikkoihin, joissa ei muuten tulisi käytyä. Sellainen oli esimerkiksi pato ja vesiputous Siikajoella.

– Tässä oppii uusia paikkoja ja niiden historiaa ja oppii tuntemaan luontoa, Emil listaa harrastuksen hyviksi puoliksi.

 

Tässä oppii uusia paikkoja ja niiden historiaa ja oppii tuntemaan luontoa.

 

Harrastuksen etuna on myös se, että sitä voi harrastaa milloin vain ja missä vain. Näin aikaa riittää myös muille kiinnostuksenkohteille, capoeiralle, rumpujen ja kitaran soitolle, omalle bändille ja tanssitunneille.

– Tämä on sellainen harrastus, että luulen, että jatkan tätä vielä muutaman vuoden päästäkin, Emil arvioi.

Kansainvälistä kätköilyä

Laura Maria Latikka, 45, on ammatiltaan pappi, ja työskentelee tällä hetkellä Rekolan seurakunnan kirkkoherrana. Se tarkoittaa epäsäännöllisiä työaikoja ja pitkiä päiviä. Muun muassa siksi geokätköily sopii hänelle oikein hyvin.

– Ei minulla ole oikein muuta harrastusta tällä hetkellä. Vähän yritän kuntoilla välillä, hän sanoo.

Laura Maria Latikan työ Rekolan seurakunnan kirkkoherrana on epäsäännöllistä. Siksi geokätköily sopii hänen harrastuksekseen hyvin. Kuva: Saara Vuorjoki

Laura Maria Latikka sai tietää harrastuksesta lankonsa kautta.

– Olin tiennyt harrastuksen olemassaolosta jo vuosia, mutta en ollut itse kokeillut. Kerran olimme mieheni kanssa katsomassa, miten kätkön etsiminen tapahtuu. Vuonna 2012 aloin sitten miettiä, että tarvitsemme jonkun yhteisen harrastuksen mieheni kanssa. Geokätköilystä tuli sellainen.

Aluksi Laura Maria ja miehensä Tero etsivät kätköjä kotinsa läheltä Hyvinkäältä. Sen jälkeen kätköjä on tullut etsittyä siellä sun täällä, myös ulkomaanmatkoilla Virossa, Ruotsissa, Englannissa, Espanjassa ja Ranskassa.

– Jos käyn ulkomailla, on pakko hakea ainakin yksi kätkö, Laura Maria myöntää.

Harrastus on vienyt sellaisiin paikkoihin, joiden olemassaolosta tai historiasta hän ei muuten tietäisi. Esimerkkinä Laura Maria Latikka mainitsee Pelastusarmeijan lepokodin rauniot Rekolassa.

– Geokätköilyssä on kivaa se, että tulee lähdettyä ulos. Se virkistää, kun saa nähdä jonkun uuden paikan tai tietää sen tarinan.

Kätköjä Laura Maria Latikka etsii mielellään kävellen. Toisinaan kulkupelinä on ollut polkupyörä, joskus auto, vaikka jotkut harrastajat ovatkin sitä mieltä, että harrastuksesta ei saisi syntyä päästöjä.

Merkitykselliset piilot

Yleensä Laura Maria ja Tero Latikka ovat etsineet muiden piilottamia kätköjä, mutta he ovat piilottaneet myös viisi omaa kätköä. Piilopaikat ovat sellaisia, jotka merkitsevät heille jotakin, esimerkiksi kirkkoja. On jännittävää seurata, kuinka ihmiset löytävät ne.

– Jotkut tahtovat olla ensimmäisiä kätkön löytäjiä ja ensimmäinen ilmoitus siitä, että joku on löytänyt kätkön, on saattanut tulla jopa 10 minuutin kuluttua sen piilottamisesta.

 

 Tämän ansiosta tulee vietettyä enemmän yhteistä aikaa, ja se on lähentänyt meitä.

 

Kätköpaikoissa on usein käytetty runsaasti mielikuvitusta. Se voi olla saaressa, jonne pääsee vain veneellä tai uimalla, siltarummussa, tolpassa keskellä kaupunkia, puussa tai vaikka rakennuksessa sisällä. Usein kätkön etsijä joutuu vähän ryömimään, kurottelemaan tai kiipeämään ja likaamaan vaatteensa. Samalla pitäisi kuitenkin toimia huomaamattomasti, kuten lajin etikettiin kuuluu.

Lajia harrastetaan myös talvella.

– Joissakin kätköissä on käytetty heijastimia ja ne voi löytää vain pimeällä, Laura Maria Latikka kertoo.

Koko perhe mukaan

Latikan perheen 10-, 12- ja 15-vuotiaat lapset eivät ole oikein kätköilystä innostuneet. Periaatteessa geokätköily sopisi kuitenkin hyvin vaikka koko perheen harrastukseksi.

– Harrastajina on lapsia, nuoria ja aikuisia, erähenkisiä ihmisiä. Geokätköilyharrastajilla on myös omia tapahtumia, mutta me emme ole juurikaan niissä käyneet.

Harrastuksen intensiivisyys on vaihdellut. Aluksi Laura Maria oli tosi innostunut, nyt kätköjä tulee etsittyä vähän harvemmin.

– Tämä on kuitenkin siitä kiva harrastus, että periaatteessa tätä voi harrastaa vaikka vain kerran vuodessa ja taukojakin voi pitää.

Toisaalta laji myös koukuttaa, joten taukoja saattaa olla vaikea pitää.

– Tässähän voi myös tilastoida kaikkea, jos vaan haluaa, Laura Maria Latikka lisää.

Avioparin yhteisenä harrastuksena geokätköily on ollut toimiva.

– Tämän ansiosta tulee vietettyä enemmän yhteistä aikaa, ja se on lähentänyt meitä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.