Ensimmäinen esitys. Paavo Liski ohjasi Via Cruciksen vuonna 1996. Kuva: Esko Jämsä / KuvaKotimaa

Getsemanesta Golgatalle

Suomen suurin teatteriesitys, Via Crucis, nähdään Helsingissä 20. kerran.

• 27.03.2015 16:25
• Teksti: Eira Serkkola

https://www.youtube.com/watch?v=s2Uj3W-28RI

Ilta pimenee Meritullintorilla. Seurakuntatalon jumppasaliin on kokoontunut kolmisenkymmentä ihmistä Via Crucis -näytelmän harjoituksiin. Jeesus (Matti Leino) syö sämpylää. Pilatus (Satu Silvo) ottaa myös eväät esiin. Molemmat ammattinäyttelijät ovat tulleet harjoituksiin suoraan Tampereelta toisistaan tietämättä.

Ensimmäinen esitys. Paavo Liski ohjasi Via Cruciksen vuonna 1006.  Kuva: Esko Jämsä /KuvaKotimaa

Ohjaaja Ville Saukkonen naurattaa porukkaa:

– Istuin parturin tuolissa kappa päälläni ja mietin Pilatuksen asua. Sitten tajusin: tässähän se on, tämä kappa! Parturi lupasi sponssata sen meille, ja lähdin ulos kappa kainalossani.

Via Crucis on Suomen suurin teatteriesitys. Sitä on harjoiteltu helmikuusta asti kahdesti viikossa tässä salissa. Vasta kaksi päivää ennen pitkääperjantaita päästään oikeille esityspaikoille. Siksi näyttelijät kumartuvat välillä tuijottamaan lattialle tuotua Suomen Pankin pienoismallia. On arvioitava, minkä matkan kansanjoukko juoksee oikeudenkäyntikohtauksessa.

Uuden käsikirjoituksen tehnyt Vepe Hänninen pyysi projektia vetämään Ville Saukkosen, joka on ohjannut kymmeniä oopperoita.

– Olen nähnyt melkein kaikki aikaisemmat Via Crucikset. Ihastuin heti tähän käsikirjoitukseen. Se on niin kiehtova, moderni, tätä päivää, että halusin ehdottomasti olla mukana.

Katso, äitisi. Hannu Kivioja esitti Jeesusta ja Satu Silvo Mariaa vuoden 2000 Via Cruciksessa. Kuva: Timo Korhonen / KuvaKotimaa

Tänä vuonna mukana on enemmän ammattinäyttelijöitä kuin koskaan. Se oli Saukkosen toive, ja hän on tehnyt miehityksen. Esityksen budjetti ei tosin ole kasvanut, joten ”pikkasen talkoohengellä he ovat hienosti lähteneet mukaan”. Suurena teemana on sivustakatsojan pääsiäinen.

Ensimmäinen Via Crucis nähtiin Kruununhaan kaduilla pääsiäisenä 1996. Aloitteen teki liikkeenjohdon konsultti Jouko H. Nissinen (1938–2009), joka oli innostunut Andalusiassa näkemästään pääsiäiskulkueesta. Nurmeksessa koulunsa käynyt Nissinen oli saanut kipinää myös Nurmeksen Immanuel-jouludraamasta.

Myös Tuomiokirkkoseurakunnan silloinen kirkkoherra Mikko Heikka oli miettinyt kollegojen kanssa, miten kirkko voisi olla enemmän läsnä urbaanissa kaupunkitilassa. Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton pieni Via Crucis -kulkue Helsingissä vuonna 1987 oli siemen, joka jäi itämään, ja Rooman Stationes-pääsiäistapahtumatkin olivat jääneet Heikan mieleen.

Nissinen ja Heikka tapasivat maaherran uudenvuodenvastaanotolla vuonna 1994.

– Huomasimme, että olimme pohtineet samaa: Miten Senaatintoria voisi hyödyntää kirkon sanoman elävöittämisessä? Kemiat ja mietteet naksahtivat yhteen, Heikka kertoo.

Tuumasta toimeen. Jouko H. Nissinen kirjoitti käsikirjoituksen ja pyysi Paavo Liskin ohjaajaksi. Mikko Heikka hankki suhteillaan projektille tukijoita. Alusta asti mukana olivat Helsingin kaupunki, seurakuntayhtymä ja lukuisat yritykset tuntuvalla panostuksella sekä Tuomiokirkkoseurakunta ja aktiivinen joukko harrastajanäyttelijöitä.

Ensimmäinen Via Crucis sisälsi kolmetoista kohtausta Ristin tieltä ja kesti lähes kolme tuntia. Sitä seurasi 15 000 katsojaa. Jeesusta esitti Kari-Kyösti Silvennoinen. Esiintymistä tällaisessa ruuhkassa ei ollut voitu harjoitella, ja yllätyksiä sattui: kadut tukkeutuivat ja mikit pettivät, joten moni vuorosana häipyi tuuleen. Kulkue eteni etuajassa ja päätyi Senaatintorille ”elämysjuhlaan”.

”Elämysjuhlan päätyttyä alkoi varsinainen elämys, kun tuhannet ihmiset suorastaan juoksivat ylös Tuomiokirkon portaita pääsiäisyön messuun”, kirjoitti Mari Teinilä Kirkko ja kaupungissa 17.4.1996. Messua varhennettiin puolella tunnilla, koska kirkko oli jo tupaten täynnä.

Seuraavana vuonna Via Crucis oli osa Suomen 80-vuotisjuhlaohjelmaa. Mukana toteutuksessa oli peräti 600 ihmistä, muun muassa Cantores Minores -kuoro. Ylipappi Hannaksen osaan karjalaispojat Nissinen ja Liski olivat värvänneet valtioneuvos Johannes Virolaisen, ja myös Matti Fredi Siitonen oli mukana Juudaksena.

Ylipappi. Miira Sippolan ohjauksessa oli japanilaista estetiikkaa vuonna 2009. Kuva: Sirpa Päivinen

Pääsiäistapahtuma oli yleisömenestys: Ristin tiellä vaelsi 26 000 ihmistä, ja televisiosta sitä seurasi 720 000 ihmistä, eli melkein yhtä paljon kuin Salattuja elämiä nykyään.

Pääkaupungin Via Crucis oli syntynyt, mutta haki muotoaan. Mikko Heikka kertoo:

– Teimme työtä vuoden ajan. Mietimme, onko tapahtuma luonteeltaan kuin Espanjan Semana Santa, vai roomalainen Stationes-tapahtuma, jossa ”asemilla” eli pysähdyspaikoilla luetaan Raamattua ja rukoillaan. Vai muistuttaako se enemmän Oberammergaun kärsimysnäytelmää? Lopulta syntyi nykyinen kulkueen ja näytelmän yhdistelmä.

Heikka toimi pitkään ekumeenisen Via Crucis – Ristin Tie -yhdistyksen puheenjohtajana. Hän halusi, että tekijöiksi hankitaan alan parhaita osaajia, olipa kyse ohjauksesta, puvustuksesta, musiikista tai tanssista. Käsikirjoitus tilattiin runoilija Lauri Otonkoskelta.

Tekstin rakenne noudatti uskollisesti Raamatun pääsiäiskertomusta. Uusia tapahtumapaikkoja tai henkilöitä ei lisätty eikä siinä koukattu nykyaikaan. Tulkinnat saivat syntyä katsojan päässä kirkkaan, nykyaikaisen sanankäytön myötä.

Jeesuksen rooliin kiinnitettiin näyttelijä Martti Suosalo. Vuoden 1998 esityksestä muistetaan parhaiten Suosalon uhrautuva suoritus Jeesuksena. Hän nousi ristille lannevaatteessa.

– Sää oli kamala, tuuli ja oli pakkasta, ja Suosalo oli vähällä saada hypotermian Tuomiokirkon portailla. Nissinen vei hänet saunaansa sulamaan, kun asui Kruununhaassa, Heikka muistelee.

Myös näyttelijä Kai Lehtinen naulittiin ristille räntäsateessa vuonna 2001. Jeesuksen roolissa on nähty muitakin eturivin näyttelijöitä, muun muassa Tommi Korpela, Hannu Kivioja ja Jussi Lehtonen.

– Oli suuri yllätys, että taiteilijoita oli helppo saada mukaan. Jeesuksen roolista tuli extreme-rooli.

Yleisön suosiokin yllätti tekijät.

– Via Cruciksen suosio perustuu kaikkialla siihen, että ihminen voi kulkueessa kävellen käydä läpi elämäänsä, sen iloja ja murheita. Kirkkosalissa ei pääse samalla tavalla tunteidensa kautta mukaan pääsiäisen sanomaan, Heikka näkee.

Otonkosken käsikirjoitus on pysynyt esityksen selkärankana lukuisia vuosia. Vuosina 2002–2004 esitys toteutettiin Jarkko Laineen ja 2006–2008 Anja Kolehmaisen käsikirjoitusten pohjalta, ohjaajina Juha Hemanus ja moni muu.

Vuonna 2005 esitystä haluttiin uudistaa. Runoilija Ilpo Tiihoselta tilattiin uusi käsikirjoitus. Tiihosen ratkaisu oli yllättävä: draamassa ei ollut Jeesusta lainkaan, vaan tarinaa kuljetti kaksi anonyymiä kertojaa, Mies ja Nainen.

Laura Jäntin ohjaamassa kärsimysnäytelmässä oli ansionsa, mutta esitys nostatti paljon kritiikkiä ja paheksuntaa. Oli vaikea nähdä, miksi kirkko tuottaisi pääsiäiseksi jättiesityksen ilman pyhien päähenkilöä, Jeesusta.

Nainen Jeesuksena. Näyttelijä Yuko Takeda esitti pääroolin vuonna 2010. Kuva: Heli Sorjonen

Pääsiäinen on taas ovella. Töölöläinen Tuuli Oksala, entinen lentoemäntä, odottaa uutta Via Crucis -esitystä. Se on kuulunut hänen perheensä pääsiäiskuvioihin jo 19 vuotta. Oksala on siis nähnyt joka ainoan Via Cruciksen.

– Siellä pääsee mukavasti pääsiäisen tunnelmaan – jos sitä nyt voi mukavaksi sanoa. Käymme yleensä kenraaliharjoituksessa, jossa on vähemmän väkeä. Siellä näkee paremmin, ja tunnelma on ehdottomasti yhtä hyvä, Oksala sanoo.

Kun pariskunnan tytär oli koululainen, mukana oli hänen juutalainen kaverinsa. Myöhemmin mukaan tuli tyttären poikaystävä, joka oli muslimi.

– Silloin oli vuosi 2005, ja esitys oli aika lailla hurlumhei sirkusmeininkiä. Onneksi nyt on palattu vanhaan, sillä sitä ihmiset toivovat, Oksala sanoo.

– Esityksen katsoja kokee olevansa tapahtumien keskipisteessä, kun marssitaan sotilaiden seassa. Kerran meillä oli jopa soihdut kädessä; sinä vuonna niitä myytiin yleisölle.

Meritullintorin salissa näyttelijät alkavat lukea kohtauksen repliikkejä läpi, Satu Silvo voimakkaasti ääntä ja eleitä käyttäen, Matti Leino hyvin hillitysti. Ohjaaja miettii istumista, seisomista, lähestymiskulmia.

Pian harrastajanäyttelijöistä koostuva kansanjoukko pääsee mukaan kohtauksen harjoitteluun. Avainrepliikit ovat ”Barabbas!” ja ”Ristille!”, mutta välillä ohjaaja komentaa: Tähän mölinää! Pulinaa! Supatusta!

Entä käsienpesu, Pilatuksen teema? Siihen on saatava jotain modernia, Saukkonen päättää. Ei mitään isoa maljaa. Käsidesiä ehkä?