null Golfia, ruusuja ja lapasia Hyvän tekemisen torilla Tikkurilassa

Hyvän tekemisen torilla voi myös pelata minigolfia Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Pastori Heikki Leppä rakentaa Tikkurilan kirkon sisäpihalle tulevaa rataa parhaillaan.

Hyvän tekemisen torilla voi myös pelata minigolfia Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Pastori Heikki Leppä rakentaa Tikkurilan kirkon sisäpihalle tulevaa rataa parhaillaan.

Golfia, ruusuja ja lapasia Hyvän tekemisen torilla Tikkurilassa

Tikkurilaan rakentuu Vantaan seurakuntien yhteinen Hyvän tekemisen tori, joka nimensä mukaisesti houkuttelee tekemään hyvää.

– Torilla nostetaan vahvasti esille seurakuntavaalien teema ”Usko hyvän tekemiseen” ja pohditaan, mitä hyvän tekeminen voi meidän jokaisen kohdalla olla. Torilla kerrotaan myös siitä, mitä kaikkea seurakunnat Vantaalla tekevät, annetaan tietoa seurakuntavaaleista ja innostetaan äänestämään. Seurakuntavaaleissa äänestämällä voi itse vaikuttaa niihin asioihin joita torilla on esillä, kertoo Vantaan seurakuntien viestintäjohtaja Pauli Juusela.

Läheisessä Olotila-kahvilassa voi äänestää ennakkoon.

Vie ruusu tutulle tai tuntemattomalle

Tikkurilan kirkon eteen rakennettavalla torilla voi osallistua hyvän tekemiseen monella tavalla.

– Konttikirkolle voi esimerkiksi tuoda neulomansa sukat, pipon tai lapaset, ne toimitetaan seurakuntien kautta tarvitseville. Mukaan voi ottaa ruusun viemisiksi eteenpäin sille, jonka katsoo sitä juuri sinä päivänä tarvitsevan. Kirkon sisäpihalla puolestaan voi pelata minigolfia Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, kertoo Juusela.

Tori järjestetään seurakuntien työntekijöiden ja vapaaehtoisten voimin. Torilla on seurakuntien lisäksi esillä Vantaan Suurella Sydämellä vapaaehtoistoiminta, Kirkon Ulkomaanavun Naisten Pankki, Yhteisvastuukeräys, Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura.

Mihin hyvän tekemiseen he uskovat?

Torin Konttikirkossa kuullaan päivittäin haastatteluja hyvän tekemisestä. Mukana keskustelemassa ovat Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen, lastensairaalalle urheilutempauksella varoja kerännyt Tuomas Pelkonen, Naisten Pankin vapaaehtoinen Raili Muroke, Tikkurilan seurakunnan isonen Joel Kalpio, seurakuntien perheneuvoja Paula Ruotsalainen ja graffititaiteilija Hende Nieminen.

– Tarkoitus on myös tuottaa hyvää mieltä ihmisille. Jos tämä onnistuu, niin Hyvän tekemisen tori on tavoittanut jotain siitä, miksi se pystytetään kirkon eteen, toteaa Juusela.


  • Hyvän tekemisen tori ennakkoäänestysviikolla 28.–30.10. Tori on auki tiistaista torstaihin klo 11–19 Tikkurilan kirkon edessä. Asematie 12, Vantaa
  • Katso Hyvän tekemisen torin tarkka päiväkohtainen aikataulu www.vantaanseurakunnat.fi
  • Ennakkoäänestys Olotila-kahvilassa tiistaista torstaihin klo 9.30–20. Olotilassa on tarjolla äänestäjille myös kahvia ja pullaa. Olotila, sisäänkäynti Vehkapolulta.
     

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.