Graafikko piirsi kirkkovuoden kuviksi antropologin otteella
Pyhäinpäivän ilta. Kuva: Anniina Mikama

Pyhäinpäivän ilta. Kuva: Anniina Mikama

Graafikko piirsi kirkkovuoden kuviksi antropologin otteella

Kirkkohallitus tilasi Anniina Mikamalta kuvituksen kirkkovuoden pyhäpäiviin. Yhdeksän vuoden uurastus tuotti 89 kuvaa.

Kun graafikko ja kuvittaja Anniina Mikama kutsuttiin kirkkovuoden pyhien kuvia valmistavaan työryhmään, hän halusi uudistaa kirkkovuoden kuvaperinteen.

– Mietin, voisiko kuvista saada yksinkertaisen pelkistettyjä, logon tai liikemerkin tyyppisiä, Mikama muistelee.


Pyhäinpäivä

Moderneihin ja virtaviivaisen pelkistettyihin kuviin ei kuitenkaan saanut sitä asiaa, mitä kuhunkin kertomukseen liittyy. Sarjan 89 kuvaa syntyivät asiantuntijoiden ohjauksessa. Tilaaja on Kirkkohallituksen alainen Kirkon jumalanpalvelus ja yhteiskunta -yksikkö, ja asiantuntijaryhmään kuuluivat yksikössä työskennellyt Kai Vahtola ja professori Jouko Martikainen sekä kouluttajat Lasse Erkkilä ja Osmo Vatanen Kirkon koulutuskeskuksesta.


Pitkäperjantai

Tapaamisissa he kertoivat Mikamalle, mitä kuvan tulisi sisältää, mitä elementtejä kuvassa on, millaisia vaatteita ja mitä värejä. He ammensivat tietonsa erikielisistä raamatunkäännöksistä tai Lutherin kommentaareista. He etsivät vanhojen mestareiden taideteoksista, miten kyseistä raamatunkohtaa oli aiemmin kuvattu.

– Joskus tapaamisissa kynttilät paloivat ja kuuntelin, miten asiantuntijat kertoivat kuvan sisällöstä. Tuntui, kun olisimme olleet luostarissa, Mikama muistelee.


Jouluaatto

Lyijykynällä on hyvä luonnostella

Vaikka asiantuntijat ovat kaikki vanhempia herroja, lähes nelikymppinen Anniina Mikama viihtyi heidän seurassaan. Projektin tarkoituksena oli tehdä helposti lähestyttäviä kuvia, jotka kertovat yhtenäisen tarinan.

– Sain käyttää luovuutta ja mielikuvitusta. Laitoin osaamiseni ja ymmärrykseni peliin, Mikama kertoo.


Mikkelinpäivä

Sekä asiantuntijat että taiteilija oppivat varsin pian tuomaan omia ehdotuksiaan rohkeasti esille. Mikamalle oli tärkeää, että asia oli kuvattavissa. Esimerkiksi Jumalan valtakunnan kuvaaminen oli aluksi vaikeaa. Sitten työryhmä löysi erään Roomassa sijaitsevan ikonin, jossa sitä kuvattiin sädehtivällä helmikehällä. Opastuksen kuultuaan Mikama teki luonnoksen lyijykynällä.

– Olen ehkä hidas ja vanhanaikainen, sillä useat kollegat piirtävät ensimmäisenkin version heti sähköisesti.


Kolminaisuudenpäivä

Lähtökohtana liturgiset värit

Seuraavassa tapaamisessa asiantuntijat kommentoivat luonnosta. Kun se oli hyväksytty, Anniina Mikama piirsi kuvan tussilla, siirsi sen sähköisen muotoon ja väritti.

– Lähtökohtana olivat liturgiset värit. Kun Kristusta kuvataan ihmisenä, hänellä on punainen puku. Kun häntä kuvataan Jumalana, hänen pukunsa on sininen. Petturin, kuten Juudaksen, puku on keltainen, Mikama kertoo.


Kirkastussunnuntai

Esineet ja eleet on myös mietitty tarkasti. Kuvia ympäröivät kehykset ovat kirkkovuoden jakson mukaan erimallisia.

– Kuvissa tuli olla aiheen vaatimaa arvokkuutta, mutta ne eivät silti saaneet jättää katsojaa kylmäksi. Niiden piti olla dramaattisia, muttei sentimentaalisia. Selkeitä ja värikylläisiä, mutta ei liian naiiveja. Niiden sisällön pitää avautua myös maallikolle, Mikama määrittelee.


Helluntai

Kuvasarja kirkkovuoden pyhistä on maailmanlaajuisesti harvinainen. Yhtä laajaa yhtenäistä kuvasarjaa ei ole käytössä missään muualla.

Kaikki kuvat toimivat sekä sähköisesti että paperille tulostettuina. Kuvat ovat vapaasti käytettävissä kirkollisiin tarkoituksiin. Niitä voi seurakunnissa printata Kirkon kuvapankista pienille korteille tai julisteisiin sekä näyttää videotykillä.


Hiljainen lauantai

Antropologin asenteella ilmiöiden alkulähteille

Nyt yhdeksän vuotta kestänyt urakka alkaa olla ohi. Työryhmä tapaa vielä muutaman kerran, viilailee pyhien kuvista ilmestyvää julkaisua ja viimeistelee kuvien nettiversiot.

– On haikeaa jättää monivuotinen työyhteisö. Toisaalta olo on juhlallinen, kun voin katsoa kaikkia kuvia kokonaisuutena, Anniina Mikama pohtii.


Helatorstai

Nyt on jokaisella sunnuntailla ja muulla pyhäpäivällä kuva. Jumalanpalveluksessa luetaan joka sunnuntai evankeliumikirjasta tietty raamatunkohta, samoin muina kirkkovuoden pyhinä, kuten loppiaisena, hiljaisena lauantaina ja itsenäisyyspäivänä.


1. adventti

Freelancerille usean vuoden yhtenäinen projekti oli ylellisyyttä. Yhdeksän vuoden aikana Anniina Mikama oppi lisää symbolien kielestä. Hän tuli pohtineeksi kuvan katsomista ja värejä enemmän kuin aiemmin.


2. Adventti

– En tiennytkään, miten suuri merkitys on katseen suunnalla tai käsien asennolla, Mikama kertoo.

Pyhien kuvien parissa vietetyt vuodet eivät kuitenkaan vieneet Mikamaa hengelliselle matkalle.

– Olen etsijä, epäilijä ja tutkija. Minua kiinnostavat asioiden, ilmiöiden ja tarinoiden alkulähteet, hän kertoo.


11. sunnuntai helluntaista

Tämä saattaakin olla yksi syy siihen, miksi hän viihtyi niin hyvin pyhien kuvien parissa. Hän halusi kuulla ryhmän asiantuntijoiltakin yhä enemmän. Mikama jopa ajattelee, että jos hän ei olisi kuvittaja, hän olisi antropologi.


12. sunnuntai helluntaista

Viime vuosina graafikko on laajentanut ilmaisuaan kirjoittamiseen, jota on opiskellutkin. Sen jälkeen hän on julkaissut lapsille runoja ja tietokirjan. Nuorten seikkailuromaani on parhaillaan tekeillä.


Kun lyijykynäluonnos oli hyväksytty, Anniina Mikama piirsi raamatunkohtaan liittyvän kuvan tussilla, siirsi sen sähköisen muotoon ja väritti. Tarkoituksena oli tehdä helposti lähestyttäviä kuvia, jotka kertovat yhtenäisen tarinan. Kuva: Jukka Granström

Jaa tämä artikkeli: