null ”Kirkkovuoden kierto on kuin vaelluspolku” – pappi Tiina Ahonen sanoitti kirkkovuoden pyhäpäivien lauluja, joista syntyi kokonainen albumi

”Kirkkovuoden kierto on kuin vaelluspolku” – pappi Tiina Ahonen sanoitti kirkkovuoden pyhäpäivien lauluja, joista syntyi kokonainen albumi

Ahonen on tarkastellut adventista alkavaa kirkkovuotta uusin silmin kirjoittaessaan sanoituksia pyhäpäiviin liittyviin lauluihin. 

1. Vuosaaren seurakunnan pappi, ­Tiina Ahonen, mikä on kirkkovuosi?

– Kirkkovuosi on vuoden kestävä ajan­jakso, jonka luterilaiset, anglikaanit ja katolilaiset aloittavat ensimmäisenä adventtisunnuntaina marras- ja joulukuun vaihteessa. Kirkkovuoden aikana jumalanpalveluksissa seurataan Jeesuksen elämänvaiheita ja muita pyhiä tapahtumia ja eletään niissä mukana. Eläytyminen näkyy ja kuuluu esimerkiksi raamatunteksteissä, musiikissa, rukouksissa ja kirkkosalin sisustuksessa, kuten väreissä ja kukissa.

2. Mitä kirkkovuosi voisi antaa elämään?

– Kirkkovuoden kierto on kuin vaelluspolku, joka avaa näköaloja uskon sisältöihin ja salaisuuksiin. Jeesuksen syntymän, elämäntavan, kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen lisäksi muistetaan myös esimerkiksi Mariaa ja enkeleitä, apostoleita ja marttyyreita sekä Pyhää Henkeä ja luomakuntaa. Vaellus halki kirkkovuoden voi avata uusia näkymiä myös vaeltajan omaan sisimpään, kun hän tarkastelee elämäänsä pyhäpäivien valossa.

– Olen kymmenen vuoden ajan ohjannut avointa ryhmää, jossa harjoitetaan raamattumietiskelyä ja jossa osallistujat kuuntelevat toistensa pohdintoja kommentoimatta niitä. Mietiskely­sanat liittyvät kirkkovuoden kiertoon. Näin vanhat, tutut sanat voivat alkaa elää uusissa tilanteissa aivan uudella tavalla.

3. Mitä kirkkovuosi sinulle merkitsee?

– Kirkkovuoden pyhäpäivät rytmittävät seurakuntapapin työtä viikosta viikkoon ja vuodesta toiseen.

– Viimeisten kahden vuoden aikana olen tarkastellut kirkkovuotta uusin silmin, kun olen kirjoittanut sanoituksia pyhäpäiviin liittyviin lauluihin. Projekti sai alkunsa, kun erään koronakaranteenin aikana kannelmäkeläinen Kaarina Ruusuvirta soitti ja kysyi, olisiko minulla runoja, joita hän voisi alkaa säveltää. En ruvennut pöyhimään pöytälaatikoita vaan ehdotin, että kirjoittaisin sanoituksia kirkkovuoden aiheista.

– Adventti tarkoittaa saapumista, luokse tulemista. Jumala saapuu luoksemme Jeesuksessa. Ensimmäisen adventtisunnuntain kertomus Jeesuksesta, joka ratsastaa aasilla Jerusalemin pääsiäisjuhlille, puhuttelee minua adventin kertomuksista tällä hetkellä eniten. Jeesus on rauhan ruhtinas läpi koko elämänsä, Tiina Ahonen sanoo. 

– Adventti tarkoittaa saapumista, luokse tulemista. Jumala saapuu luoksemme Jeesuksessa. Ensimmäisen adventtisunnuntain kertomus Jeesuksesta, joka ratsastaa aasilla Jerusalemin pääsiäisjuhlille, puhuttelee minua adventin kertomuksista tällä hetkellä eniten. Jeesus on rauhan ruhtinas läpi koko elämänsä, Tiina Ahonen sanoo. 


4. Kirkkovuosi alkaa adventista, kuinka vietät adventtia?

– Näillä näkymin vietän adventtia pitkälti entiseen tapaan eli toimitan jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia ja juonnan Kauneimpia joululauluja. Pidän myös mielessä, että adventti on paaston aikaa ja että paasto kutsuu kuuntelemaan Jumalaa ja palvelemaan lähimmäisiä, luomakunta mukaan lukien.

– Kotona poltan adventtikynttilöitä lauantai-iltaisin, kun ehtookellot ovat soineet kuudelta ja uusi pyhäpäivä on alkanut. Sunnuntaina en välttämättä kerkeä kynttilöitä polttamaan, koska silloin minulla on rientoa kirkolla papin tehtävissä.

5. Mikä sinulle on pyhää?

– Nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: