Gurun opissa: Hengityksen rukous
Talven iloja on hiihtäminen. Minun on vaikea keksiä harrastusta, joka toisi suuremman ilon, kuin hiihtolenkki raikkaassa talvisäässä.
Parasta on päästä umpihankeen avaamaan latua neitseelliseen lumeen. Tahti rauhoittuu itsestään. Voi katsella lumisia puita, ihastella hangen kimallusta, seurata eläinten jälkiä ja ilahtua joka kerta, kun metsäkanalintu pyrähtää lentoon lumikiepistä. Väliin saa pysähtyä vain hengittämään ja aistimaan raitista ilmaa. Siitä tulee kuin itsestään tietoisen läsnäolon harjoitusta.
Rukous on yhtä yksinkertaista kuin hengitys. Sen myötä voi avautua kaikelle sille, mitä on. Mitään muuta ei sillä hetkellä tarvita.
Mikä voisi olla yksinkertaisempaa, perustavampaa ja lähempänä kuin oma hengitys? Missä tahansa voit hetkeksi rauhoittaa itsesi ja seurata tovin sitä. Sinun ei tarvitse syventää hengenvetojasi eikä laskea niitä. Seuraat vain niiden luonnollista rytmiä, tunnet, miten ilma virtaa sisään ja ulos, miten palleasi nousee ja laskee, rintakehäsi laajenee ja supistuu.
Hengityksen rauhallinen seuraaminen rauhoittaa mielen ja auttaa ajatuksia keskittymään. Se virkistää ja antaa eloa.
Hengitys voi olla myös rukousta, sen muistamista, kuka olet ja kenen edessä. Hengität sisään häntä, joka on kaiken perusta. Niinhän Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se, joka olen.”
Kun hengität rukoillen, muistat häntä, joka teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän. Hengität Jumalan elämää. Jokainen hengenvetosi on Jumalan lahjaa. Kiität häntä ja avaudut elämän ihmeelle ja ilolle. Tulet tietoiseksi siitä, että niin kauan kuin elät, et ole yksin. Jokaisen hengityksen myötä saat avautua Jumalan armon ihmeeseen.
Jaa tämä artikkeli: