null Gurun opissa: Miten hiljentyä hälyn keskellä?

Hengellisyys

Gurun opissa: Miten hiljentyä hälyn keskellä?

Hiljaista rukousta voi harjoittaa vaikka ruuhkabussissa.

Jeesus vietti liikkuvaa elämää. Kun tieto hänen ihmeellisistä teois­taan ja puheistaan kiiri paikkakunnalta toiselle, ihmiset tungeksivat hänen ympärillään. Välillä hän tahtoi oppilaineen vetäytyä yksinäiseen paikkaan saadakseen levätä vähän.

Monesti Jeesus sai olla rauhassa vain venematkan ajan. Ihmiset odottivat häntä jo vastarannalla.

Evankeliumien vähäisistä tuokiokuvista voi päätellä myös, että toisinaan Jeesus vetäytyi hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen pitemmäksikin aikaa ollakseen kahden Jumalan kanssa ja kuunnellakseen hänen tahtoaan.

Hän valmistautui tehtäväänsä erämaan hiljaisuudessa. Hän rukoili hiljaisuudessa myös ennen kuin valitsi oppilaansa.

Vuorisaarnassa Jeesus määritteli tosi rukouksen näin: ”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitse sinut.”

Rukoilemme sisimpämme huoneessa aina, kun rukoillessamme varjelemme sydäntämme mielenkuohuilta ja ajatustemme ja huoltemme levottomuudelta.

Ensimmäisillä vuosisadoilla eläneet erämaaisät viittasivat usein tähän Vuorisaarnan kohtaan. Jeesuksella ja hänen oppilaillaan tuskin oli huonetta, mihin vetäytyä. Jeesus puhui sydämen huoneesta.

Egyptin erämaassa vaikuttanut isä Iisak neuvoi, että rukoilemme sisimpämme huoneessa aina, kun rukoillessamme varjelemme sydäntämme mielenkuohuilta ja ajatustemme ja huoltemme levottomuudelta.

Voit mennä sisimpäsi huoneeseen vaikka ruuhkabussissa tai paikallisjunassa. Sulje ulkopuolellesi ympäristö, toiset ihmiset, tekemättömät työsi, suunnitelmasi ja huolesi, koko sisäisten äänten tulva. Näin teet tilaa sisäiselle hiljaisuudelle.

Isä Iisak opastaa: ”Rukoilemme ovi suljettuna, kun avaamatta suutamme täydessä hiljaisuudessa suuntaamme pyyntömme hänelle, joka ei kiinnitä mitään huomiota sanoihin, vaan katsoo kiinteästi sydämiimme.”

Siellä sisimpäsi huoneessa sinua odottaa hän, joka tietää, mitä tarvitset ennen kuin osaat pyytääkään. Siellä on lepopaikka, jota etsit. Sitä sisimpäsi huonetta kannat aina mukanasi. Avain sinne on se sana, jolla kutsut häntä, joka kuuntelee sinua hiljaisuudessa. Yksikin sana tai pelkkä huokaus riittää.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Hyvää pyhää: Vetäydy välillä hiljaisuuteen

Hengellisyys

Elämään tulee eri sävy, kun kuuntelee, mitä itselle kuuluu.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.