Gurun opissa: Salaa vai julkisesti?
Rukouksesta ja rakkauden teoista ei kannata metelöidä.
Uskonelämä ei ole näytöstä. Hengellistä harjoitusta ei tehdä toisten katseita varten eikä oman minän pönkittämiseksi. ”Varokaa siis tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi”, sanoi Jeesus Vuorisaarnassaan.
Köyhiäkään ei pidä auttaa kiitoksen toivossa eikä tehdä siitä mainoslausetta itselleen. Jeesus korosti: ”Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea tekee, jotta hyvä tekosi pysyisi salassa.” Palkintoa sopii toivoa, mutta vasta taivaalliselta Isältä, joka näkee sen, mikä on salassa.
Juutalaisuuden ja alkukristillisyyden kolme hyvettä olivat almujen antaminen, rukous ja paasto. Kaikki ne tuli tehdä ihmisten katseilta piilossa, salassa olevan Isän edessä. Totta kai almun antaja, rukoileva ja paastoava tietää, mitä tekee. Hänen tuleekin olla tietoinen syvimmistä motiiveistaan. Sillä sydämen asenne ratkaisee. ”Missä on aarteesi, siellä on sydämesi,” sanoi Jeesus.
”On parempi vaieta ja olla jotakin kuin puhua kuitenkaan olematta”, opetti 100-luvulla elänyt isä Ignatios. Paasto on niukkuutta eleissä, rakkauden tekoja ja sydämen katumusta. Siellä, missä leipä murretaan nälkäiselle, koditon saa kodin ja alaston vaatetetaan, omatkin haavat paranevat ja rukoukset kuullaan. Niin profeetat ja Jeesus opettivat ja elivät.
Syvin muutos alkaa aina sisältä. Sydämesi on rukouksen erakkomaja. Se on kiusausten, uuteen suuntaan kääntymisen ja kutsumuksen paikka. Sinne Jeesus opasti omiaan. Sieltä hän löytää sinut, sydämesi karusta autiomaasta, joka toisinaan huutaa tyhjyyttään ja toisinaan on täynnä puron solinaa.
Sieltä puuttuvat tienviitat ja toisten antama turva. Ainoa turvasi on Jumalassa, joka laskeutuu sinne villin linnun lailla – kahlitsemattomana, nimeä vailla, vapaana kuin tuuli. Sinä kuulet haikean kutsun, löydät lähteen ja uudistut.
Jaa tämä artikkeli: