Gurun opissa: Sielun jano
Fjodor Dostojevskin romaaneista näkee, että kirjailija tunsi Raamattunsa. Kotonaan hän oli nähnyt äitinsä rukoilevan ikonin edessä ja kuullut hänen lukevan ääneen Raamatun kertomuksia.
Kun Dostojevski joutui Siperiaan vankeuteen, hän sai eräältä naiselta mukaansa Uuden testamentin, jota hän luki kaikki vankeusvuodet. Se kirja seurasi häntä läpi hänen elämänsä. Se oli hänen käsissään, kun hän kuoli.
Dostojevski tunsi myös kirkkoisien ja erämaaisien kirjoituksia. Kärsivä Kristus on läsnä kaikissa hänen suurissa romaaneissaan. Niistä voi oppia, miten lukea Raamattua ja sisäistää se osaksi omaa elämää.
Karamazovin veljeksissä isä Zosima, ohjaajavanhus, sanoo Raamatusta: ”Hyvä Luoja millainen kirja se on ja millaisia opetuksia se sisältää!” Siinä on kuin veistokuvana maailma ja ihmiset ja inhimilliset luonteet, kaikki mainittu nimeltä ja säilytetty ikuisiin aikoihin. Jokainen voi löytää sen kertomuksista itsensä.
Väsyneitä pappeja Zosima opastaa, miten heidän tulisi lukea Raamattua lapsille ja rahvaalle: ”Aukaise heille tämä kirja ja ala lukea ilman viisaita sanoja ja ilman pöyhkeilyä, ilman ylpeyttä, vain lempeästi ja nöyrästi ja iloitse siitä, että luet heille ja että he kuuntelevat ja ymmärtävät, rakasta itse näitä sanoja, vain silloin tällöin pysähdy ja selitä jokin … käsittämätön sana. Älä ole huolissasi … oikeauskoinen sydän ymmärtää kaiken.”
Jos haluaa välittää pyhää, pitää tulla itse pyhän koskettamaksi. Pitää antaa sielunsa janota Sanaa ja kaiken kauniin omaksumista. Silloin voi ymmärtää, että Sana on kaikkia varten.
Jokainen luotu, jokainen lintu ja lehtikin avautuu Sanalle, pyrkii sitä kohti, laulaa ylistystä ja itkee Kristusta, tietämättään. Kaiken luodun sisällä on Jumalan kaipaus. Kaikessa voi nähdä pyhän kosketuksen, vaikka sille ei ole sanoja.
Jaa tämä artikkeli: