null Gurun opissa: Voiko juoksu olla rukousta?

Gurun opissa: Voiko juoksu olla rukousta?

Kun liikut, et hoida vain fyysistä kuntoasi. Liikutat myös sieluasi ja henkeäsi.

Astun ulos kuulaan kirkkaaseen syysaamuun ja alan viritellä itseäni – ruumistani, sieluani ja henkeäni – aamulenkille. Hengitän muutaman kerran syvään ja tunnen raikkaan ilman virtaavan sisääni.

Teen hetken aikaa rauhallisia venytysliikkeitä ja toistan mielessäni aamupsalmiani: ”Herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut.” Toivon, että se ruokkii minua enemmän kuin radiosta kuulemani ahdistavat aamu-uutiset.

Lähden liikkeelle rauhassa. Haen sopivaa askelrytmiä. Sovitan hengitykseni askeliini: muutama askelpari sisäänhengityksen aikana ja pari askelparia enemmän uloshengityksen aikana. Varmistan, että hengitykseni kulkee nenän kautta palleaan asti.

Huomaan, että kun seuraan rauhassa hengitystäni, myös askeleeni rauhoittuvat. Löydän juoksuuni minulle juuri tänään sopivan rytmin.

Käännyn metsäpolulle ja sovitan askeleeni polun mutkiin. Huomaan, että jalka ei enää nouse kuin joskus ennen.

Polulla on kuitenkin kimmoisaa juosta. Nautin joka askeleesta. Mieli asettuu, hengitys kulkee. Hetken tuntuu, että en juokse, vaan joku juoksee minussa.

Tunnen yhteyttä ilmaan, solisevaan puroon, kiviin ja juurakoihin, puihin ja taivaalla hitaasti liikkuviin pilviin. Tunnen yhteyden ihmisiin, joita rakastan. Siunaan heitä mielessäni hengitykseni tahdissa.

Aamu-uutisten kärsimyskuvatkin kulkevat mukana. Mietin, mistä sodan jaloissa elävät saavat turvapaikan? Mikä laannuttaisi vihan? Mikä saisi ihmiset tekemään sovinnon?

Mietin myös, mistä löytäisin toivon ja voiman omiin askeliin? Kuka valaisi minuun uskoa? Mikä vapauttaisi pelosta?

Sanot ehkä, että ei juoksu pelasta ketään eikä kävely tee ketään autuaaksi.

Mistä sen tiedät? Jokainen omin jaloin otettu askel rauhoittaa ja voi saada sinut kysymään, mihin oikein kuljet.

Kun liikut, et hoida vain fyysistä kuntoasi. Liikutat sieluasi ja henkeäsi, kurotat hänen puoleensa, joka on antanut sinulle ruumiin ja hengen. Kuljetpa polulla tai tiellä, kuljet maan päällä, joka huokaa kanssasi Luojansa puoleen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.