Gurun opissa: Voiko kuoleman kanssa tulla tutuksi?
Hidasta tahtia ja tee tilit selviksi elämäsi kanssa, kun vielä elät.
Eläin vaistoaa kuolevansa, ihminen tietää kuolevansa. Kuljemme kuolemaa kohti niin kauan kuin elämme. Se erottaa meidät enkeleistä, joiden ei tarvitse kohdata kuolemaa.
Kuolema asettaa elämälle rajan ja tekee siitä lyhyen. Kun vanhenet, ymmärrät sen, vaikka kaikki muu ympärilläsi koettaakin saada sinut unohtamaan sen. Mistä muusta kaikki kiire kertoo kuin kuoleman torjunnasta? Pitää elää kiihkeästi, että ehtisi enemmän ja saisi enemmän elämästä irti. Entä sitten, kun se otetaan pois? Jospa onkin niin, että kun elät hitaammin, elät täydemmin ja todemmin.
Epäilen, voiko kuolema koskaan kokonaan tulla tutuksi. Voisiko silti tietoisuus siitä, että elämästä on jonakin päivänä luovuttava, lisätä huolenpitoa omasta, toisten ja koko luomakunnan elämästä?
Sinun kannattaa kuunnella vanhempiesi ja muiden sukulaistesi tarinoita niin kauan kuin kertojia on. He opettavat elämästä ja kuolemasta.
Muistoja kannattaa vaalia, niin kauan kuin on mitä muistella. Ne kertovat siitä, että kerran on eletty. On hyviä ja huonoja muistoja, mutta kaikkea ei kannata haudata unohduksen mereen, sillä mukana voi mennä arvokasta. Jokaisella onnen hetkellä ja surun ajalla, jonka olet läpikäynyt, on viestinsä.
Tee tilit selviksi elämäsi kanssa, kun vielä elät. Niin viisaat opettavat. Tee sovinto läheistesi kanssa, jos on sovittavaa ja jos se mitenkään on mahdollista. Matkan aikana kannattaa sopia, ei vasta sitten, kun matka on lopuillaan.
Pidä huoli ystävistäsi, varsinkin kuin heillä on surua. Jos joku läheisesi on kuolemassa, käy katsomassa häntä. Älä huolehdi siitä, mitä osaat sanoa, tärkeintä on, että olet vierellä.
Ei kukaan ole koskaan niin valmis lähtemään, ettei tarvitse ketään lähelleen. Joskus pelkkä vierellä olo on rukousta. Kerrot sillä, että hän ei lähde tästä elämästä yksin ja että siellä toisellakin puolen on joku, jonka syliin hän saa nukahtaa.
Jaa tämä artikkeli: