null Hämeenkylän kirkon oma messu täytti 20 vuotta

Hämeenkylän kirkon oma messu täytti 20 vuotta

Muusikko Jukka Salminen sävelsi Hämeenkylän uuden kirkon kunniaksi Hämeenkylä-messun 1990-luvun alussa. Ensimmäisestä Hämeenkylä-messusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta.

Juhlavuoden kunniaksi sunnuntaina 10.2. pidettyssä messussa Salminen johti maallikoista koostuvaa messukuoroa.

Hämeenkylä-messu tilattiin Jukka Salmiselta 1990-luvun alussa, syvään lama-aikaan. Seurakunnalla ei ollut varaa maksaa sävellystyön kuluja, joten seurakuntalaiset tulivat apuun. Seurakuntalaiset keräsivät itse rahat messun aikaansaamiseksi. Messun sävellystyö maksoi kokonaisuudessaan 20 000 markkaa.

Maallikoiden rakentama rukousmessu

Messua on vietetty viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan säännöllisesti. Messun rakentavat maallikot yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa. Maallikot valitsevat myös itse messun saarnaajan.

Messussa on vahvasti esillä rukous. 20 vuoden aikana Hämeenkylän kirkon alttarilla on Hämeenkylä-messussa luettu satoja, ellei jopa tuhansia rukouksia.

Juhlamessu su 10.2. klo 18 Hämeenkylän kirkossa

Hämeenkylä-messun 20-vuotisjuhlan messussa saarnasi Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen. Liturgina toimi Hämeenkylän seurakunnan kirkkoherra Jukka Nevala. Seurakuntalaisista koostuvaa messukuoroa johti Jukka Salminen.

Messun jälkeen vietettiin teeiltaa, jossa Salminen kertoi kirjastaan Tie, mies ja tähtitaivas.

Teksti ja kuva: Anna Äystö

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.