Tuure Kilpeläisen musiikkiin on tullut vaikutteita matkoilta ja eri kulttuurien musiikista kuten fadosta ja flamencosta.
Harrastelijan rakkaudella
Kun Tuure Kilpeläinen valmisteli keväällä ilmestynyttä Valon pisaroita -levyään, hän kuunteli lattarimusiikkia kuten fadoa ja flamencoa sekä muun muassa kapverdeläisiä artisteja. Yllätyksekseen hän löysi tuttuja elementtejä: mollisointuja, kaihoa ja surumielisyyttä, paljon samaa kuin suomalaisessa musiikissa.
— Kappaleissa oli vahvoja tekstejä, rakkautta, kipua ja kuolemaa. Asioista laulettiin kuitenkin suoraan, vailla minkäänlaista ironiaa tai häpeää. Se teki vaikutuksen, hän kertoo.
Pelkoja päin
Muilta mailta tulleet vivahteet kuuluvat Tuure Kilpeläisen levyllä paitsi rytmeissä ja melodioissa myös sanoituksissa. Niissä puhutaan kuoleman julmuudesta, unelmista kiinni pitämisen tärkeydestä ja siitä, kuinka miehen on vaikea kestää niin naisen heikkoutta kuin vahvuuttakin.
Tunteista puhuminen vaatii kouvolalaislähtöiseltä rokkijätkältä ponnistelua, mutta onnistuakseen biisintekijänä siihenkin on venyttävä.
— Asioista pitää laulaa suoraan. Kun tekstissä on jotakin, joka hävettää, siinä on sitä jotakin. Pitää mennä pelkoja päin, eikä pidä älyllistää asioita liikaa, Kilpeläinen pohtii.
Minäkö muusikko?
Tuure Kilpeläinen on tehnyt musiikkia siitä lähtien, kun hankki teini-ikäisenä basson. Aikuistuttuaan hän työskenteli kuitenkin ensin kokkina ja opiskeli sitten taidekasvattajaksi Taideteollisessa korkeakoulussa saadakseen ”oikean ammatin”. Vasta sitten Kilpeläisellä oli rohkeutta alkaa tehdä musiikkia täyspainoisesti.
— Sana muusikko hätkähdyttää silti yhä. Musiikin tekeminen kun on tuntunut aina enemmänkin harrastamiselta, sellaiselta räpeltämiseltä. Minulla on harrastelijamaisuuteen kuitenkin positiivinen ote. Harrastaminenhan tulee sanasta harras ja minulle se merkitsee omistautumista, jonkun asian rakastamista. Harrastaminen on vapaaehtoista, kuten musiikki minulle.
Vaikka Kilpeläinen onkin arastellut itsensä nimittämistä muusikoksi, alalla hänen kykynsä on huomattu. Kilpeläiseltä on tilattu kappaleita muun muassa Anna Puulle, Jonna Tervomaalle, Kari Tapiolle, Vesa-Matti Loirille ja Vuokko Hovatalle sekä Ipanapa-lastenlevyille. Musiikin tekemisestä toisille Kilpeläinen aikoo pitää kiinni jatkossakin, vaikka oma artistinura on nousussa.
— Biisien tekeminen muille pitää koneen käynnissä ja varmistaa, että teen koko ajan jotakin. Niin ei pääse tulemaan sitä niin sanottua synnytyksen jälkeistä masennusta, kun oma levy on ilmestynyt, hän perustelee.
Äiti ja isä mielessä
Muille kappaleet syntyvät usein nopeasti, intuitioon luottaen. Silloin Tuure Kilpeläinen pystyy myös sanoittamaan vapaammin — sanat siirtyvät ikään kuin toisen vastuulle, eikä Kilpeläisen tarvitse miettiä, mikä sopii keski-ikäisen miehen suuhun. Toisaalta joissakin kappaleissa puhuu myös Tuure itse.
— Tiedän aina tarkkaan, kenelle kappale menee ja millaisia mielikuvia kyseinen artisti herättää. Esimerkiksi tehdessäni biisejä Kari Tapion kantrilevylle, mietin, että äitini pitää hänen musiikistaan ja isä-vainaja piti myös. Ajattelin, että niiden biisien kautta pystyisin puhumaan äidilleni, kuten teinkin, hän paljastaa.
Vaikka oma ääni artistina on nyt löytynyt ja kappaleiden synnyttäminen muille sujuu paremmin kuin koskaan, ei tarvitse pelätä, että menestys nousisi Kilpeläisen hattuun. Ylevästä taiteilijan statuksesta harrastelijatasolle hänet pudottavat viimeistään 3- ja 6-vuotiaat tyttäret.
— Tuntuu siltä, että he eivät kunnioita työtäni yhtään! Kuningas Ei -kappale meni vielä läpi, mutta muuten he eivät tykkää musisoinnistani yhtään. Se on toisaalta ymmärrettävää, onhan kaikki työ pois heidän saamastaan huomiosta, Kilpeläinen toteaa nauraen.
Jaa tämä artikkeli: