Hassunkuriset perheet
Suomalaislapset ovat pelanneet vuosikymmenien ajan Mustaa Pekkaa, nykynimeltään Pekka-peliä. Nyt pelistä on saatavilla myös versio, jonka kortteja läiskiessä tulevat tutuiksi pyhän kirjan perheet. Pelissä on tosin laajennettu perhekäsitys, sillä neljän hengen muodostamia ydinperheitä ei Raamatussa tunneta.
Esimerkiksi Abrahamin perheessä on mukana veljenpoika Loot. Jeesuksen velipuolista vain Jaakob on saanut kuvansa korttiin, sillä Jeesuksen muiden veljien nimiä ei Raamatussa mainita. Sakariaan perheeseen lasketaan kuuluvaksi paitsi vaimo Elisabet myös enkeli Gabriel, joka ilmoitti Johannes-pojan syntymän.
Ajan tavan mukaan perheet on nimetty miehen mukaan. Mustaksi kortiksi on valittu jättiläismäinen sotilas Goljat. Veljekset Kain ja Abel esiintyvät yhteisessä kortissa kylki kyljessä. Abrahamin vaimo Saara nauraa omassa kortissaan leveästi, silmät sikkurassa.
Jokaisessa kortissa mainitaan raamatunkohta, jossa kyseisestä henkilöstä kerrotaan. Hahmoista voi siis halutessaan hakea lisätietoa. Jokaisella perheellä on korteissaan omanlaisensa taustaväri, joten pelaaminen sujuu myös lapsilta, jotka eivät vielä ole oppineet lukemaan.
Raamatun perheet -pelin on ideoinut kristillisen varhaisnuorten lehden Donkin päätoimittaja Sinikka Pylkkänen. Korttien hahmot on kuvittanut Anna Pärnänen.
Raamatun perheet -peli 10 e, www.nettikirjakauppa.com
Jaa tämä artikkeli: