Hauta puutarhassa
Jerusalemin puutarhahaudalla voit käydä itse toteamassa kalliohaudan tyhjäksi.

Jerusalemin puutarhahaudalla voit käydä itse toteamassa kalliohaudan tyhjäksi.

Hauta puutarhassa

Vilkkaan bussiaseman vieressä Jerusalemissa on pääkalloa muistuttava kallio. Se sijaitsee puutarha-alueen reunalla, vanhankaupungin itäpuolella, Damaskon portin lähellä. Sieltä kaivettiin vuonna 1867 esiin muinainen kalkkikivikallioon louhittu hautaluola.

Golgataa kutsuttiin Raamatussa pääkallonpaikaksi. Evankeliumien kertomuksiin täsmää moni muukin seikka kuten haudan muoto ja se, että hauta oli liikkuvalla kivellä suljettava. Juuri sen kivenhän enkeli oli Jeesuksen haudalta siirtänyt.

Lisää kiinnostavia löytöjä tehtiin 1900-luvun alussa. Silloin paikalta kaivettiin esiin suuri maanalainen vesisäiliö ja ajanlaskun alkuajoilta peräisin oleva kivistä rakennettu viininpuristin. Alue saattoi siis hyvinkin olla jonkun aikansa rikkaan viinitarha, miksipä ei juuri evankeliumeissa mainitun Joosef Arimatialaisen, joka hautasi Jeesuksen omaan hautaansa?

Sijainti Damaskon ja Jerikon teiden varrella oli uskottava ristiinnaulitsemispaikka. Roomalaiset halusivat, että mahdollisimman moni näkee teloitukset. Lisäksi juutalaiset lähteet kertovat, että paikkaa oli käytetty kivityspaikkana.

Puutarhahautaa kutsutaan myös Gordonin haudaksi, koska sen löytäjä ja tunnetuin puolestapuhuja oli kuuluisa brittiläinen kenraali Charles Gordon.

Kilpaileva Jeesuksen hautapaikka oli tosin sijoitettu jo 300-luvulla alueelle, jossa on edelleen Pyhän haudan kirkko. Voi olla niinkin, että kenraali Gordonia ja muita evankelisia ei miellyttänyt Pyhän haudan kirkon kullankimalteinen ja suitsukkeelta tuoksuva itäinen kristillisyys. Protestanteille sopi paremmin aito ja yksinkertainen puutarhahauta.

Puutarhahautaa ylläpitää englantilainen säätiö. Oli aito tai ei, siellä on viehättävä ilmapiiri.

Jaa tämä artikkeli: