Hävikkiruoka ei aina vastaa avunsaajien tarpeita
Manna-avun edustalle kasvoi pitkiä leipäjonoja alkukeväästä vuonna 2016 Espoon keskuksessa. Kuva: Liisa Huima

Manna-avun edustalle kasvoi pitkiä leipäjonoja alkukeväästä vuonna 2016 Espoon keskuksessa. Kuva: Liisa Huima

Hävikkiruoka ei aina vastaa avunsaajien tarpeita

Teologian tohtori Anna Sofia Salonen: Parempi tavoite olisi hävikkiruoan määrän vähentäminen.

Suuri osa ruoka-apua jakavista on niin Suomessa kuin muualla maailmalla uskonnollisia tahoja. Ruoka-avun jakajissa on kirkkoja, uskonnollistaustaisia järjestöjä tai yhteisöjä ja uskonnollisesti motivoituneita yksilöitä.

Helsingissäkin ruoka-avun tarvitsijat ovat suurelta osin uskonnollisten yhteisöjen tarjonnan varassa. Uskonnollisuus kuitenkin näkyi hyvin eri tavoin ruoka-avun jakajien toiminnassa.

”Kuinka paljon valinnanvaraa ihmisillä on, riippuu varmasti monesta tekijästä. Ensinnäkin, isoissa kaupungeissa toimijoita on runsaammin kuin pienillä paikkakunnilla, ja siten valinnanvaraakin on periaatteessa enemmän”, kertoo teologian tohtori Anna Sofia Salonen, jonka tuoreen väitöksen aiheena oli uskonnollistaustainen ruoka-apu.
 

Ylijäämään nojaava ruoka-apu perustuu sille, mitä sattuu olemaan tarjolla."
- Anna Sofia Salonen, teologian tohtori


Tutkimuksessa tärkeä havainto oli, että jos jaetaan ylijäämä- tai hävikkiruokaa, eivät jaetut elintarvikkeet välttämättä vastaa avun vastaanottajien tarpeita. Ruoka-apua on esimerkiksi arvosteltu siitä, että leipäjonoja on niin kauan kuin ruokaa jaetaan ilmaiseksi.

”Ylijäämään nojaava ruoka-apu perustuu sille, mitä sattuu olemaan tarjolla eli ensisijaisilla elintarvikemarkkinoilla kaupaksi käymättömille tuotteille. Valitettavasti ei ole sellaista mekanismia, jolla ylijäämää voitaisiin säännellä siten, että se vastaisi ravitsemuksellisesti tai kulttuurisesti ruoka-avun asiakkaiden kulloistakin tilannetta.”


​Ruokakassi on monille tärkeä apu

Salosen mukaan kyseessä on systeemiin sisäänrakennettu ongelma. Siksi olisi tärkeää, että köyhyyteen ja elintarvikejärjestelmän ylijäämään liittyvät ongelmat käsiteltäisiin erikseen. Ylijäämäruoan suhteen sen hyödyntämistä tärkeämpi tavoite olisikin hävikin vähentäminen. Ruokaköyhyyden tehokkaaseen vähentämiseen taas tarvittaisiin sosiaalipoliittisesti kestävämpiä keinoja.

”Ylijäämän hyödyntäminen ruoka-apuna voi parantaa lyhyellä aikavälillä avun vastaanottajan tilannetta, jos ruoka sattuu olemaan määrältään ja laadultaan sopivaa. Monille ruokakassi on tuiki tärkeä apu”, Salonen myöntää.

Laajemmin tarkasteltuna toiminta on kuitenkin sosiaalisesti ja ekologisesti kestämätöntä, sillä se nojaa jatkuvaan ylijäämän tuotantoon, ja siihen, että on jatkuvasti olemassa joukko köyhiä ihmisiä, jotka hyödyntävät ylijäämän. ”Leipäjonoja on niin kauan kuin leipää jaetaan ilmaiseksi” -arvostelun taustalla on kysymys siitä, kuka on riittävän köyhä ja oikeutettu ruoka-apuun.

Ruoka-apu ei Salosesta myöskään poista sosiaalisia ja ekologisia ongelmia, mutta parhaimmillaan tekee niitä näkyväksi. Se ei ole kestävä ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin, vaan ennemminkin niiden ilmentäjä ja alleviivaaja.

”Halutessaan uskonnolliset yhteisöt ja muut ylijäämää ruoka-apuna jakavat tahot voisivat nostaa painokkaammin esiin kysymyksen siitä, miksi sekä köyhyys, että ylijäämätuotanto ovat pysyviä ongelmia jatkuvasta ruoka-avusta huolimatta.”

Tohtori Anna Sofia Salonen käsittelee ruoka-apu -ilmiötä väitöskirjassaan.


​Uskonnollinen tausta esillä eri tavoin

Ruoka-avun jakajien toiminnassa uskonnollinen tausta tuodaan hyvin eri tavoin esiin. Salosen tutkimus perustui osallistuvaan havainnointiin neljässä matalan kynnyksen ruoka-apupaikassa Tampereella, ruoka-apua vastaanottaneiden ihmisten haastatteluihin sekä kirjallisiin dokumentteihin.

Uskonnollisuuden ilmenemismuodot vaihtelivat avustuspaikoissa. Myös se vaihtelee, pyrkivätkö avun tarjoajat tuomaan esiin vai häivyttämään uskonnollista taustaansa.

Käytännössä uskonnollisuus ilmeni avustusympäristöissä, esimerkiksi ruokaa jaettiin kirkkorakennuksessa tai sen välittömässä läheisyydessä ja avustustilassa saattoi näkyä uskonnollisia symboleita. Uskonnollinen tausta saattoi näkyä myös avustustilaisuuksien nimissä sekä hartaustilaisuuksissa, joita järjestettiin osassa tutkituissa paikoissa ruoka-avun yhteydessä.

”Avun saajien kanssa käymieni keskustelujen ja haastattelujen perusteella avun tarjoajien uskonnollinen tausta oli heillä tiedossa ja täysin selvä asia. Se ei siis tullut kenellekään yllätyksenä, vaikka avun vastaanottajat mielsivätkin uskonnon roolin toiminnassa eri tavoin.”
 

Asiakkaat myönsivät avun tarjoajien oikeuden harjoittaa hyväntekeväisyyteen perustuvaa auttamistoimintaa omista lähtökohdistaan käsin, samalla kun he korostivat oman osallistumisensa omaehtoisuutta.


Uskonnollisuuden näyttäytyminen ruoka-avussa riippui siitä, kuinka avustava taho käsitti toimintansa tarkoituksen ja uskonnon roolin siinä. Toiset ruoka-avun tarjoajat pitivät esimerkiksi kristillistä lähimmäisenrakkautta tärkeänä syynä harjoittaa ruoka-apua, mutta kokivat, että uskonnollisuuden tuominen ilmi toiminnassa voisi olla ongelmallista.

”Siksi uskonnollista toimintaa ei järjestetty ruoka-avun osana tai sitä järjestettiin harvemmin ja se pyrittiin erottamaan ruoanjaosta. Toiset puolestaan kokivat tärkeäksi, että voivat tarjota ruoan vastaanottajille aineellisen avun lisäksi myös hengellistä ohjelmaa, ja integroivat hartaustilaisuuksia keskeisiksi osiksi ruoka-aputilaisuuden kulkua”, Salonen kertoo.


​Uskonnollisuutta ei kritisoitu avoimesti

Vaikka ruoka-avun asiakaskunta on hyvin moninainen, heitä yhdistää taloudellinen niukkuus ja sen mukanaan tuoma tietty vaihtoehdottomuus.

”Toisaalta ruoka-avun käyttämättömyyttä ei ole Suomessa tutkittu, eikä siksi tiedetä, rajaavatko uskonnollisuus tai muut seikat, kuten vaikkapa sijainti, tavoitettavuus, tai avun tarpeen ja ruoan määrän tai laadun kohtaamattomuus joitakin ihmisiä avun ulkopuolelle.”

Ruoka-avun vastaanottajat eivät kuitenkaan tutkimuksen mukaan avoimesti kritisoineet ruoka-apuun liittyvää uskonnollista toimintaa, vaan korostivat sekä osallistumisen omaehtoisuutta että ruoka-avun tarjoajien vapautta järjestää avustustoiminta haluamallaan tavalla.

”Tutkimukseni perusteella asiakkaat myönsivät avun tarjoajien oikeuden harjoittaa hyväntekeväisyyteen perustuvaa auttamistoimintaa omista lähtökohdistaan käsin, samalla kun he korostivat oman osallistumisensa omaehtoisuutta. Moni osallistuja koki avun uskonnollisen ulottuvuuden tuovan lisäarvoa, ja uskonnolliset tilaisuudet mielekkäiksi.”

Toisaalta näyttää kuitenkin siltä, että myönteinen tai neutraali suhtautuminen uskonnollisiin tilaisuuksiin oli normi, jota vasten kriittiset näkökulmat tuli häivyttää tai ilmaista vaivihkaa. Avoimen kritiikin sijaan ihmisten odotettiin ”äänestävän jaloillaan”.

Kuitinmäen koulu Espoosta pyrkii vimmatusti eroon biojätteestä ja hävikkiruoasta nykyisen lainsäädännön puitteissa. Oppilailta jäänyttä ruokaa myydään koulun henkilökunnalle ja jos sitä sitten vielä jää, niin loput siivilöidään biojätteeksi. Kuva: Jukka Granström

​Kenellä oikeus jakaa ruoka-apua?

Pitäisikö ruoka-avun jakamisen mieluummin olla niin sanottujen neutraalien tahojen, kuten kuntien, valtion, riippumattomien järjestöjen, vastuulla vai millä reunaehdoilla uskonnollisten yhteisöjen ruoka-apu tulisi toteuttaa? Siihen Salonen vastaa:

”Onko auttaminen koskaan neutraalia tai riippumatonta, onhan siinä kyseessä ihmisten hyvä? Kuten sanottua, uskonnollisuuden rooli toiminnan käytännöissä vaihteli, ja tällaisen moninaisuuden voisi ajatella olevan hyvä asia. Ja kuten sanottua, ruoka-avun asiakkaat korostivat avun tarjoajan vapautta osallistua toimintaan omista lähtökohdistaan. Näiden näkökulmien valossa en kannata ruoka-aputoiminnan sääntelyä tai ylhäältä päin tapahtuvaa koordinointia.”

Säätely saattaisi tehostaa ja yhdenmukaistaa toimintaa jonkin verran, mutta ei poistaisi köyhyyden ja ylijäämän taustalla vaikuttavia ongelmia. Salonen on tutkinut ruoka-apua myös Kanadassa sekä perehtynyt muiden siellä aihetta tarkastelleiden tutkijoiden tutkimuksiin.

”Siellä ruoka-aputoiminta on Suomea järjestäytyneempää, organisoidumpaa ja säännellympää. Tämä ei ole poistanut ongelmia, vaan johtanut tilanteeseen, jossa ruoka-aputoiminta laajenee, mutta köyhyys ei vähene. Tutkimusten mukaan tällainen järjestäytyneempikään ruoka-apu ei tavoita kaikkia avun tarpeessa olevia, ja moni niistä, jotka ovat avun piirissä, kärsivät siitä huolimatta ruokaturvan puutteista.”

Ruoka-avun vakiintumisen vaarana siis on, että avun kysynnän ja tarjonnan taustalla olevat yhteiskunnalliset kysymykset hyvinvointiyhteiskunnan ja elintarvikejärjestelmän ylijäämätuotannon ongelmista sivuutetaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi