Heikki Hursti viettää itsenäisyyspäivää Hakaniemessä ja presidentinlinnassa. Kuva: Sirpa Päivinen
Heikki Hursti näkee Suomen kurjistuvat kasvot
Kokenut auttaja järjestää taas itsenäisyyspäiväjuhlat koko kansalle.
Heikki Hursti, koko kansan linnanjuhlien isäntä:
"Suomen itsenäisyys merkitsee minulle äärettömän paljon. Mielessäni liitän siihen monia hyviä asioita, kuten demokratian, vapauden, ilon ja rauhan.
Arvostan itsenäisyyttä myös siksi, että isäni ja lähes kaikki hänen veljensä ovat olleet sodissa. Vaikeina aikoina he ovat taistelleet ja tehneet työtä Suomen puolesta.
Viime aikoina Suomen kasvot ovat saaneet uusia piirteitä. Tänne on tullut paljon pakolaisia ja hallitus on tehnyt monia leikkauspäätöksiä. On vaikea ymmärtää, mitä päättäjät oikein haluavat. Selvältä näyttää, etteivät päätökset paranna Suomen suuntaa.
Vähävaraisten joukko on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Kun aloitin auttamistyössä, leipäjonossa kävi 300 ihmistä päivässä. Kymmenessä vuodessa määrä on kymmenkertaistunut 3000:een. Pidän sitä hälyttävänä.
Vietän osan itsenäisyyspäivästä Hakaniemen torin kansanjuhlassa. Illalla menen vaimoni kanssa presidentinlinnaan juhlimaan itsenäisyyttä ja toivottamaan myös Sauli Niinistölle hyvää ja siunattua itsenäisyyspäivää."
Koko kansan linnanjuhlat Hakaniemen torilla su 6.12. klo 12. Tarjolla Hurstin menu. Musiikkia Juha Tapio, Anssi Kela ja Koiton laulu. Puhe Antti Rinne.
Jaa tämä artikkeli: