null Helsingin diakoniatyö etsii vapaaehtoisia raha-asiainneuvojia

Diakoni Lauri Anttila yhdistää vapaaehtoiset ja avun tarvitsijat. Kuva: Esko Jämsä

Diakoni Lauri Anttila yhdistää vapaaehtoiset ja avun tarvitsijat. Kuva: Esko Jämsä

Ajankohtaista

Helsingin diakoniatyö etsii vapaaehtoisia raha-asiainneuvojia

Vapaaehtoisen ei tarvitse olla talouden asiantuntija. Riittää, että hallitsee omat talousasiansa.

Länsi-Helsingin seurakunnissa aloitellaan uutta diakoniatyön muotoa, jossa seurakuntalaisia koulutetaan neuvomaan taloutensa kanssa vaikeuksissa olevia ihmisiä. Projektia vetävä Meilahden seurakunnan diakoni Lauri Anttila etsii paraikaa vapaaehtoisia raha-asiainneuvojiksi.

"Tämä on uusi tapa ottaa seurakuntalaiset mukaan diakoniatyöhön. Diakoniatyöntekijät käsittelevät asiakkaidensa kanssa paljon ihan perusraha-asioita. Vapaaehtoisten raha-asiainneuvonnan ansiosta meille jää enemmän aikaa ihmisten sosiaaliseen, henkiseen ja hengelliseen tukemiseen", Anttila kertoo.

Vapaaehtoisten ei tarvitse olla talouden ammattilaisia. Riittää, että hallitsee omat talousasiansa ja vuorovaikutus ihmisten kanssa sujuu.

Haaste tekee työstä mielekästä

Raha-asiainneuvojat saavat tehtävään kolmen päivän koulutuksen. Koulutuksessa käydään läpi taloussuunnitelman tekemistä, laskujen maksamisen tärkeysjärjestystä, velka- ja luottotietoasioita ja muita yksityistalouden perusjuttuja. Myös diakoniatyön toimintatapoja ja vapaaehtoisten oikeuksia ja velvollisuuksia avataan. Käytännön asiakastilanteita käsitellään tapauskohtaisesti.

"Vapaaehtoiset toimivat aina pareittain. Toiminta on Helsingissä uutta, ja haasteiden ratkaiseminen on kahdestaan helpompaa", Lauri Anttila selittää.

Yksi asiakastapaaminen kestää noin tunnin. Raha-asiainneuvonnan pitää Anttilan mukaan olla lempeää, mutta realistista. Vapaaehtoiset opetetaan myös tunnistamaan sellaiset tapaukset, joihin omat kyvyt eivät riitä. Kouluttajina on mukana Takuu-säätiön ja Helsingin kaupungin talous- ja velkaneuvonnan työntekijöitä.

"Vapaaehtoisille ei anneta niin vaikeita tapauksia, ettei niistä selviä. Toisaalta sopiva haaste tekee työstä mielekästä", Anttila toteaa.

Oppia Tampereelta

Helsingin seurakunnissa vapaaehtoista raha-asiainneuvontaa ei ole aiemmin järjestetty tässä laajuudessa. Idea lähti Tampereelta, jossa eläköitynyt pankinjohtaja ehdotti toimintamuotoa seurakunnalle. Toiminta on pyörinyt nyt nelisen vuotta, ja koulutettuja neuvojia on parikymmentä.

Helsingissä projekti toimii Haagan, Kannelmäen, Meilahden, Munkkiniemen ja Pitäjänmäen seurakuntien alueella. Vapaaehtoiset voivat tulla muualtakin. Halukkaat vapaaehtoiset haastatellaan ennen koulutukseen hyväksymistä, ja he sitoutuvat vaitioloon. Palkkaa vapaaehtoistyöstä ei saa.

Ihmisillä on paljon sellaista osaamista, mitä seurakunnan työntekijöillä ei ole.

Vapaaehtoisille järjestetään myös ryhmätyönohjausta ja palautekeskusteluja, jossa vaikeita tapauksia voidaan käydä yhdessä läpi.

"Palautteen kautta tiedämme paremmin, minkälaisia asiakkaita vapaaehtoisille kannattaa jatkossa antaa hoidettavaksi", Anttila selittää.

Työhön pääsee pian

Kaikki raha-asiainneuvonnan asiakkaat tulevat seurakunnan diakoniatyöntekijän kautta, eikä neuvonnan tarpeessa oleva henkilö soittele vapaaehtoisille suoraan. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, ensimmäiset vapaaehtoiset pääsevät hommiin jo tämän vuoden puolella.

Syksyn koulutukseen voi hakeutua ensi maanantaihin asti. Lauri Anttila toivoo, että mukaan tulisi myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät aiemmin ole miettineet ryhtyvänsä seurakunnan vapaaehtoiseksi.

"Ihmisillä on paljon sellaista osaamista, mitä seurakunnan työntekijöillä ei ole. Jos joku haluaa antaa sitä yhteiseen hyvään, me haluamme mahdollistaa sen", Anttila sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kirkko kaipaa uusia raha-asiainneuvojia laajenevaan toimintaan

Ajankohtaista

Vapaaehtoisten pitämä raha-asiainneuvonta leviää lähes kaikkiin Helsingin seurakuntiin. Koulutus jatkuu syksyllä.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.