Helsingin piispan pääsiäistervehdys 2011
Vastakohtien viimaa
Olisiko topakka kustannustoimittaja ollut tarpeen? Oliko nyt viisasta kertoa kaikki niin totuudenmukaisesti? Eikö lopputulosta ajatellen olisi pitänyt karsia pahimmat virheet ja hieman silotella suurimpia kupruja?
Siellä ne kaikki kuitenkin ovat. Luottamus kompastuu katalaan petokseen. Voitonvarmuus murenee hätävalheisiin ja sanavalmius vaihtuu mykkyyteen. Selkään puukotusta ja julkeaa vallankäyttöä. Ystävien tiimi hajoaa varpusparven lailla ja lopulta tilannetta kuormittaa myös yhden itsemurha.
Pyhän viikon suuren kertomuksen henkilöt eivät täytä esikuvallisuuden mittoja. Kyllä heiltä olisi odottanut parempaa suoritusta, selkärankaa ja sensitiivisyyttä kaiken sen jälkeen, mitä he olivat yhdessä kokeneet, oppineet ja oivaltaneet. Lahjaksi saaneet.
Pietari valehtelee, Johannes väsähtää kesken kaiken, Juudas ryhtyy kavaltajaksi ja yhdestä tulee paineen keskellä väkivaltainen. Koko joukkue tuntuu unohtaneen yhteistyön pelisäännöt ja eettiset periaatteensa.
Tämän raadollisen todellisuuden keskellä — ei siitä etäällä eikä eristettynä — toteutuu samanaikaisesti Jumalan hyvä suunnitelma. Mikään ei estä sitä. Se hakee toteutumisen väylänsä. Ihmisten keskenkasvuisuus ja alamittaisuus eivät sitä lannista. Juuri siksihän tuo suunnitelma on niin tarpeen. Ja ajankohtaisuutensa säilyttävä.
Siksikö pääsiäiskertomusta ei ole siloteltu, että tajuaisimme Jumalan kestävän todellista elämäämme ja sen rajoittuneisuutta? Edes alkuaikoina eivät uskonsankaruus ja voitonvarmuus olleet edellytyksinä Jumalan läheisyyteen pääsemiselle. Siksikö tuo kaikki yhä uudelleen kerrotaan, että me sallisimme uskon aarteet heille, jotka eivät täytä meidän mittojamme tai meidän ihanteitamme, mutta joita Jumala on pysyvästi unohtanut mitata ja joille Hän kieltäytyy kertomasta meidän vaatimuksiamme?
Siksikö kaikki raadollisuus on jätetty pyhän kertomuksen sisään, että oivaltaisimme, kuinka pyhä janoaa päästä pahan keskelle? Keskeneräisyyden ja pettymysten rinnalle tarjoutuu aina myös aavistus armahtamisesta. Todellisen tilanteemme arvet eivät pimennä Armon auringon kajastusta — siihen pystyy vain omahyväisyytemme keinovalo.
Pääsiäinen on vastakohtien tunnistamista. Kuolema on, mutta lopullisena totuutena sitä ei enää ole. Pimeys ja ahdistus ovat, mutta valoakin on, toivon kajastuksena tai edes mielikuvana, johon hetkeksi jaksaa tarttua. Häpeää on, mutta ehdoitta on tarjolla myös anteeksiantamus ja unohduksen armo.
Pyhä viikko on, koska Jumala ja ihminen ovat. Golgata on, jotta avautuisimme armahdukselle, sallisimme sen itsellemme ja toisillemme. Pääsiäisaamun puutarha on, jotta luottaisimme lupaukseen, antaisimme kalman hajun vaihtua elämään ja toivon tuoksuun.
Irja Askola
Helsingin piispa
Jaa tämä artikkeli: