null Helsingin yliopisto perui keskustelutilaisuuden puhujaksi kutsutun islamtutkijan raiskaussyytösten vuoksi

Helsingin yliopisto perui keskustelutilaisuuden, johon oli osallistumassa islamtutkija Tariq Ramadan. Kuva on Ramadanin edelliseltä vierailulta Suomeen vuonna 2006.

Helsingin yliopisto perui keskustelutilaisuuden, johon oli osallistumassa islamtutkija Tariq Ramadan. Kuva on Ramadanin edelliseltä vierailulta Suomeen vuonna 2006.

Ajankohtaista

Helsingin yliopisto perui keskustelutilaisuuden puhujaksi kutsutun islamtutkijan raiskaussyytösten vuoksi

Kaksi ranskalaisnaista syyttää Oxfordin yliopiston professoria Tariq Ramadania väkivaltaisesta raiskauksesta. Ramadan kiistää syytteet.

Helsingin yliopisto on perunut keskustelutilaisuuden, johon oli tulossa puhumaan tunnettu sveitsiläissyntyinen islamtutkija, Oxfordin yliopiston modernin islamin tutkimuksen professori Tariq Ramadan. Tilaisuuden aihe oli, mitä annettavaa islamilla on radikalisoitumisen ehkäisemiseen, ja se oli tarkoitus järjestää 10.11. yliopiston Tiedekulmassa.

Kaksi ranskalaisnaista on viime viikkoina syyttänyt Ramadania väkivaltaisesta raiskauksesta vuosina 2009 ja 2012. Kumpikin nainen oli saanut Ramadanilta uskonnollista ohjausta Facebookissa, minkä jälkeen Ramadan oli ehdottanut tapaamista hotellihuoneessa. Naisten mukaan Ramadan oli hyökännyt heidän kimppuunsa hotellissa. Ramadan kieltää syytökset ja on nostanut kunnianloukkaussyytteen ainakin toista naista, kirjailija-aktivisti Henda Ayaria, vastaan.

Kysymys on todella vakavasta syytöksestä, se oli väkivaltainen raiskaus.

Helsingin yliopiston tapahtumaa järjesti Suomen Akatemian Järki ja uskonnollinen hyväksyminen -huippuyksikön varajohtaja Virpi Mäkinen. Mäkinen kertoo Kirkko ja kaupungille, että tapahtuma peruttiin raiskaussyytösten vuoksi.

– Me emme mene niihin syytteisiin sinänsä mukaan. Me siirrämme tapahtuman tulevaisuuteen, kunnes asia selvitetään oikeusteitse. Jos tulos on Ramadanin kannalta hyvä, pyrimme kutsumaan hänet uudestaan, Mäkinen sanoo.

– Kysymys on todella vakavasta syytöksestä, se oli väkivaltainen raiskaus. Se on jo yliopiston ja meidän huippuyksikkömme maineen kannalta keskeistä. Tästä neuvoteltiin ihan yliopiston johdon tasolla. He eivät halua tällaista negatiivista julkisuutta, emmekä mekään.

Mäkinen kertoo, ettei tunne Tariq Ramadania. Raiskaussyytökset tulivat hänelle yllätyksenä.

Ramadanin ympärillä on käyty keskustelua myös hänen suhteistaan islamistiverkosto Muslimiveljeskuntaan. Ramadan on Muslimiveljeskunnan perustajan Hassan al-Bannan lapsenlapsi.

– Kun Ramadan oli edellisen kerran Suomessa [vuonna 2006], silloin oli polemiikkia juuri tästä Muslimiveljeskunnasta. Hänen veljensä ja isänsä ovat ainakin aktiivisia siinä, Virpi Mäkinen kertoo.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Muslimiveljeskunnalla on laaja verkosto länsimaissa – islamistisen järjestön aktivisteja on tuomittu rahanpesusta terrorismille

Ajankohtaista

Muslimiveljeskunta on islamistinen herätysliike, joka esiintyy demokratian ystävänä. Liike toimii myös Suomessa.


Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.