null Helsinki pyrkii mahdollistamaan suurmoskeijan rakentamisen

Hanasaaresta on lyhyt matka Helsingin keskustaan. Kuva: Sirpa Päivinen

Hanasaaresta on lyhyt matka Helsingin keskustaan. Kuva: Sirpa Päivinen

Ajankohtaista

Helsinki pyrkii mahdollistamaan suurmoskeijan rakentamisen

Hanasaareen saattaa tulla moskeija ja monitoimitila 2020-luvulla.

Helsingin kaupunginhallitus totesi kokouksessaan 15. helmikuuta, että kaupunki pyrkii omalta osaltaan mahdollistamaan moskeijan ja monitoimitilan rakentamisen. Helsingin kaupungin tavoitteena ovat tasapuoliset edellytykset uskonnonharjoittamiselle Helsingissä.

Moskeijalle ei ole löytynyt suoraan sopivaa tonttia. Sörnäisten Hanasaari on vahva ehdokas, mutta vasta sen jälkeen, kun siellä toimiva voimalaitos on suljettu 2020-luvun alkupuolella.

Moskeijalle etsitään sijoituspaikka, jonne on toimivat joukkoliikenneyhteydet. Suuri osa helsinkiläismuslimeista asuu Itä-Helsingissä metroradan varrella. Sijainnin tulee olla myös lasten ja liikuntavammaisten saavutettavissa. Pysäköintipaikkojakin tarvitaan.

Kiinteistövirasto jatkaa aktiivisesti tontinvaraushakemuksen käsittelyä. Valmistelun yhteydessä selvitetään tarkemmin muun muassa moskeijahankkeen taloudelliset edellytykset ja neuvotellaan tontinvarausehdoista. Kaupunkisuunnitteluvirasto on varautunut valmistelemaan mahdollisesti tarvittavan asemakaavan muutoksen välittömästi.

Yksi suurmoskeijahankkeen vahvoista taustahahmoista, Ilari Rantakari, on kertonut Bahrainin kuningaskunnan luvanneen rahoittaa hanketta yli sadalla miljoonalla eurolla. Julkisessa keskustelussa on pelätty, tuleeko Suomeen arabirahoituksen mukana myös ääri-islamia.

Punavihreän valtuustoryhmän eli Zahra Abdullan ja Sirkku Ingervon aloite suurmoskeijan kiirehtimisestä Helsinkiin siirtyy 2. maaliskuuta kaupunginvaltuustoon. Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto katsoisi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.