null Hiippa- vai uskontokunta?

Hiippa- vai uskontokunta?

Luther-säätiön hanke Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta erillisen lähetyshiippakunnan perustamiseksi on edennyt. Nykyisellään säätiön toiminnan piiriin muodostettuja jumalanpalvelusyhteisöjä kutsutaan jo ihan avoimesti seurakunniksi. Asia ilmenee vaikkapa säätiön kotisivuilta.

Ulkopuolisin silmin nykytilanne vaikuttaa sekavalta. Säätiön dekaanilla Juhana Pohjolalla ja osalla säätiön palveluksessa olevista pastoreista on Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappisvirka. Nyt jo suurempi osa pastoreista kuuluu kuitenkin Ruotsin Lähetyshiippakuntaan, eikä heillä näin ole kirkkojärjestyksen mukaista oikeutta papillisiin toimituksiin Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Näitä he kuitenkin hoitavat kirkon jäsenten keskuudessa.

Luther-säätiön soveltama virkarakenne ilmeisesti poikkeaa Suomen evankelisluterilaisen kirkon virkarakenteesta, sillä ehtoollisjumalanpalveluksia toimittaa myös yksi Inkerin kirkossa vihitty pappisdiakoni. Tämä osoittaa rakenteellista irtautumista emokirkosta.

Nykytilanteessa vaikuttaisi siltä, että Luther-säätiön piirissä toimivat seurakunnat muodostavat ikään kuin rovastikunnan Ruotsin lähetyshiippakunnassa.

Vaikkakin lähetyshiippakunnalle tulee aivan oma hiippakuntajärjestys, ei sitä kuitenkaan ole tarkoitus rekisteröidä omaksi uskontokunnakseen, vaan se jatkaa osana evankelisluterilaista kirkkoa. Sikäli hämmästyttävä asia, että tarkoitus on muodostaa ihan virallinen hiippakunta, joka kuitenkin on irti kirkon hallinnosta. Mitenkä tällainen hiippakunta voisi toimia kirkon sisällä?

Jaa tämä artikkeli: